• Joulukuusi on kuin suuri leikkokukka – tutkija kertoo, tarvitseeko puuta sulatella, suihkutella ja sokeroida

    Joulukuusen hoito ei ole tähtitiedettä. Muutamaa ohjetta noudattamalla neulaset pysyvät puussa pyhien yli.
    Tilaajalle
    Veden riittävä määrä kuusenjalassa on yksi tärkeimmistä asioista, josta täytyy huolehtia. Muuten neulaset alkavat varista nopeasti.
    Veden riittävä määrä kuusenjalassa on yksi tärkeimmistä asioista, josta täytyy huolehtia. Muuten neulaset alkavat varista nopeasti. Kuva: Johannes Wiehn
    Lukemisto|Koti
    21.12.202407:30
    Katja Lamminen

    Karisivatko joulukuusen neulaset ennen aikojaan? Joulupuuseura ohjeistaa, miten kuusen saa säilymään kukkeana joulupyhien yli.

    Kuusi kannattaa kaataa aikaisintaan neljä viikkoa ennen joulua.

    Mikäli puu kuskataan kotiin auton katolla tai peräkärryssä yli kymmenen kilometrin päästä, se on syytä suojata muovikääreellä, pressulla tai kuomulla.

    Ennen sisäänvientiä joulupuuta säilytetään tuulelta suojattuna ulkotiloissa, esimerkiksi autotallissa tai parvekkeella.

    Joulukuusen elinehto on vesi, joka kulkee katkeamattomana virtana maasta juurien ja rungon kautta neulasiin. Siksi rungon katkaiseminen aiheuttaa puulle shokin.

    Tutkija Timo Domisch Luonnonvarakeskuksesta kertoo, että joulupuun kestävyyden kannalta parasta olisi, jos puu katkaistaisiin pakkassäällä, kun vesi on jäässä ja elintoiminnot lepotilassa.

    Sulalla kelillä katkaistu kuusi on suotavaa kiikuttaa mahdollisimman nopeasti vedellä täytettyyn saaviin. Mitä kauemmin puu lojuu plussakelillä ulkona tai autotallissa, sitä varmemmin se kuivuu.

    ”Joulukuusi on kuin leikkokukka”, Domisch vertaa.

    Ennen asettamista kuusenjalkaan puun tyvestä kannattaa katkaista muutama sentti vuolematta kuorta pois.

    Seuraava shokki aiheutuu sisätiloihin kannettaessa, kun puu törmää lämpöön ja kuivuuteen. Puuta kannattaa sulatella kuistilla päivän tahi pari. Toinen vaihtoehto on suihkutella sitä ajoittain pesuhuoneessa niin, että neulaset pysyvät kosteina sulatuksen ajan.

    Ennen asettamista kuusenjalkaan puun tyvestä kannattaa katkaista muutama sentti vuolematta kuorta pois. Siten saadaan tuore imupinta, jota ilma ei ole tukkinut.

    Domischin mukaan jotkut sirottelevat sokeria kasteluveteen, mutta siitä tuskin on kummempaa hyötyä.

    Puuta ei kannata sijoittaa suoraan takan, patterin, ilmalämpöpumpun tai muun lämmönlähteen lähelle.

    Tärkeintä on, ettei vettä päästetä loppumaan kuusenjalasta, ellei halua siivoskella karisseita neulasia kesken jouluvieton.

    Joulukuusen hoito-ohje löytyy Joulupuuseuran nettisivuilta.

    Lisää aiheesta
    • Asiantuntijan mukaan joulukuuselle ei voi voi olla allerginen, vaikka monessa perheessä juuri siksi päädytään muovikuuseen.

      Koti | Joulukuusiallergiaa ei ole olemassakaan, mutta oireet voivat silti olla todellisia

      Tilaajalle
    • Seppo Hartikainen myy kuusia hiukan myös verkossa. Hän keksi perustaa Joulukuusi.fi-sivuston heti, kun .fi-verkkotunnus syntyi.

      Metsänhoito | Seppo, 80, on myynyt kasvattamiaan joulukuusia jo 30 vuotta – leikkaa puut ”akuankkamaisiksi” ja tietää parhaan myyntihetken

      Tilaajalle
    • Joulua on valaistu sähköllä melkein 150 vuotta. Kuvituskuva.

      Historia ja perinne | Tiesitkö: Ensimmäiset sähköiset jouluvalot maksoivat viikon palkan verran

      Tilaajalle
    • Joulukuusi koristeineen houkuttelee puoleensa kissoja ja koiria. Koristeiden pureskeleminen voi kuitenkin olla lemmikeille vaaraksi.

      Lemmikit | Roikkuvat koristeet kiehtovat kissaa ja suklaarasia koiraa ‒ moni joulutapa on vaaraksi lemmikille

    • Reilu viidennes joulukuusista haetaan omista metsistä.

      Metsä | Entistä harvempi hakee joulukuusen omasta metsästä ‒ muovikuuseen päätyy joka neljäs

      Tilaajalle
    • Ossi Palonevan mukaan suomalaisten vahva luontosuhde näkyy siinä, että luonnosta hankitut tuotteet rakentavat tunnesiltoja menneisiin tapahtumiin ja elettyihin hetkiin makujen ja tuoksujen kautta.

      Ruoka | Hävitä joulukuusi syömällä! Katso maistuvimmat vinkit suolaisiin sekä makeisiin kuusiherkkuihin

    • Joulutähti ei siedä kylmää.

      Piha ja puutarha | Tarkalla hoidolla joulukukat saa kestämään kauniina pitkään ‒ jo kotimatka voi pilata kasvin

  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Lukijan idea: Puhdistusharja askelmaan

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuunatut Crocsit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuurnalaatikko talteen