Jotkut meistä aloittavat työelämässä varhain. Tällainen nuori puurtaja on hämeenlinnalainen Paavo.
Eräänä elokuisena torstaina Paavo muutti seitsemän viikon kypsässä iässä uuteen perheeseen. Heti seuraavana päivänä oli tiedossa ensimmäinen työvuoro omistajien kahvilassa.
Hämeenlinnan kokoisessa kaupungissa sana uudesta kahvilakoirasta levisi nopeasti.
”Paavo oli ensimmäisenä päivänä julkkis. Ihmiset tulivat katsomaan varta vasten sitä ja pötköttelivät ja konttasivat sen kanssa lattialla”, kertoo kahvila Villa Marengin ja Paavon omistaja Karoliina Frank.
Paavon työtehtävät ovat varsin monipuoliset. Hän vastaa kahvilan puhtaanapidosta sipaisemalla muruset pois lattialta. Päiviin kuuluu myös lukemattomia rapsutuksia, asiakkaiden tervehtimistä sekä nokkaunien ottamista omassa pedissä.
Tärkeimmät säännötkin viisikuukautinen koira on jo oppinut. Ulos ei rynnätä, vaikka ovi aukeaisi eikä ihmisiä vasten hypitä. Paavolla on kuitenkin muutama vakioasiakas, jotka käyttäytyvät sen kanssa muita tuttavallisemmin.
”Heiltä Paavo osaa pummata herkkuja, mutta ei vierailta.”
Rodultaan Paavo on italian vesikoira lagotto. Niillä on luonnostaan erinomainen hajuaisti, joten ne ovat jo lähtökohtaisesti erityisen persoja tuoksuville makupaloille.
”Tähän mennessä Paavo on osannut hillitä herkkuhimonsa, ja olemme myös kertoneet asiakkaille, että Paavolle ei saa antaa ruokaa.”
”Me suomalaiset olemme niin sääntöorientoitunutta kansaa, että mietimme ensimmäisenä, että tämän on oltava kiellettyä.”
Jos työelämä joskus tuntuu pienestä koirasta haastavalta, Paavo voi onneksi kääntyä kollegan puoleen. Frank ja hänen puolisonsa omistavat kahvilan naapurissa Matin ja Maijan majatalon, jossa perheen 3,5-vuotias Moca-koira viihdyttää majoittujia.
”Moca on sen verran tavoilleen oppinut, että se ei sisäistänyt enää kahvilakoiran tapoja, mutta majatalossa se viihtyy”, Frank kertoo.
Koirien ottaminen mukaan yritystoimintaan tuntui pieneltä riskiltä, vaikka suurin osa ihmisistä suhtautuu koiriin ennemmin kiinnostuneesti ja positiivisesti kuin epäillen. Hämeenlinnassa ei ole liiaksi kahviloita, jonne koirakaverin saisi ottaa mukaan, joten siksikin Frank halusi avata Villa Marengin ovet myös nelijalkaisille ystäville.
”Me suomalaiset olemme niin sääntöorientoitunutta kansaa, että mietimme ensimmäisenä, että tämän on oltava kiellettyä. Minäkin jouduin varmistamaan terveystarkastajalta, että saahan kahvilaan ottaa koiria.”
Tähän mennessä muiden koiravieraiden saapuessa kahvilaan Paavo on lähtenyt muualle. Pentu ei vielä aivan ymmärrä, että kahvila ei ole sopiva ympäristö koirien välisille juoksukilpailuille ja painimatseille.
Tosin valppaalta vahtikoiralta saattaa välillä jäädä muiden touhujen lomassa jokin pikkuinen yksityiskohta huomaamatta.
”Yhtenä päivänä kahvilaan saapui toinen pentu. Paavolla meni kymmenen minuuttia tajuta, että paikalla oli toinenkin koira”, Frank nauraa.
