• Talon pihan läpi ajaminen on aika harvinaista. Kuljetusliike Vuorsola sopi maanomistajan kanssa, että kuljetus menee makuuhuoneen ikkunan alta. Siihen tehtiin tie.
    Talon pihan läpi ajaminen on aika harvinaista. Kuljetusliike Vuorsola sopi maanomistajan kanssa, että kuljetus menee makuuhuoneen ikkunan alta. Siihen tehtiin tie.  Kuva: Vuorsola

    Mutkat suoriksi

    Tuulimyllyn lavan kuljetus voi olla jopa 100 metriä pitkä eli 22 henkilöauton pituinen. Tuulivoimayhtiöt joutuvat vetämään mutkat suoriksi ja kunnostamaan myös valtion teitä.
    Tilaajalle
    Lukemisto|Liikenne
    15.6.202420:00
    Paula Liesmäki

    Tuulivoimaloiden rakentaminen muuttaa Suomen maisemia – ja teitä. Osa teistä muuttuu pysyvästi, osa väliaikaisesti.

    Tuulivoimalat ovat valtavia rakennelmia. Niiden osat tuodaan satamista tuulipuistoihin yleensä maanteitse.

    Tuulivoimalassa on yleensä noin 10–13 erillistä osaa. Pääkomponenttien kuljetukset ovat sekä mitoiltaan että massoiltaan teidemme suurimpia erikoiskuljetuksia.

    ”Tuulivoimaloissa ei ole pieniä osia”, sanoo kuljetuspäällikkö Elina Hassinen erikoiskuljetuksiin erikoistuneelta Vuorsolalta.

    Lavan kuljetus voi olla 100 metriä pitkä eli 4 rekan tai 22 henkilöauton pituinen. Painavin muuntaja voi painaa jopa 400 tonnia.

    Lavan kuljettamista varten pitää laittaa mutkat suoriksi, kertoo Suomen Tuulivoimayhdistys ry:n toimitusjohtaja Anni Mikkonen.

    Tuulivoimalan tornilohko painaa 90 tonnia, rekan kanssa yhteensä 160 tonnia. Lestijärvelle rakennetaan Suomen suurinta tuulipuistoa. OX2:n hankkeessa tehdään 69 tuulivoimalaa, joiden kokonaisteho on yhteensä 455,4 megawattia.
    Tuulivoimalan tornilohko painaa 90 tonnia, rekan kanssa yhteensä 160 tonnia. Lestijärvelle rakennetaan Suomen suurinta tuulipuistoa. OX2:n hankkeessa tehdään 69 tuulivoimalaa, joiden kokonaisteho on yhteensä 455,4 megawattia.  Kuva: Elina Paavola

    Mutta ei mennä asioiden edelle. Ennen kuin kuljetusletka pääsee liikkeelle, tuulipuistoon vieviä teitä ovat jyryytelleet jo sadat, jopa tuhannet kiviaines- ja betonikuljetukset.

    Kiviaineksia tarvitaan voimalapaikkojen ja huoltoteiden rakentamiseen, betonia tuulivoimaloiden perustuksiin.

    ”Meillä on haasteita, miten meidän alemman verkon tiet kestävät maa-ainekuljetukset ja betonirallin”, kertoo liikenne- ja infrastruktuuri -vastuualueen johtaja Risto Leppänen Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksesta.

    Tuulivoimaloiden osien kuljetukset Kokkolan satamasta Lestijärven tuulipuistoon alkoivat toukokuussa. Puisto valmistuu ensi vuonna ja se luovutetaan valmistumisen jälkeen omistajilleen Kymppivoimalle, Oulun Energialle ja Kuopion Energialle. Kesäkuun alussa matkaa teki tornilohko.
    Tuulivoimaloiden osien kuljetukset Kokkolan satamasta Lestijärven tuulipuistoon alkoivat toukokuussa. Puisto valmistuu ensi vuonna ja se luovutetaan valmistumisen jälkeen omistajilleen Kymppivoimalle, Oulun Energialle ja Kuopion Energialle. Kesäkuun alussa matkaa teki tornilohko. Kuva: Elina Paavola

    Tuulipuiston kokonaishinnasta teiden rakentamiseen ja parantamiseen menee 4–6 prosenttia, maastosta riippuen, kertoo hankekehittäjä Abo Energyn vanhempi rakennuspäällikkö Arto Pyhtinen.

    Tuulivoimayhtiöiden on Pyhtisen mukaan käytännössä aina tehtävä teihin parannuksia saadakseen voimaloiden osat perille. Poikkeus ovat turvesoiden tiet: ne yleensä kestävät raskasta liikennettä myös kelirikkoaikaan.

    Yksi tuulivoimala ja huoltoalue vievät 1,5 hehtaaria. Yhtä voimalaa kohti rakennetaan tai vahvistetaan ja levennetään 1,5 hehtaaria tietä, kertoo Mikkonen.

    ”Äkkiä siellä puhutaan kymmenistä kilometreistä, jos on iso puisto”, kertoo Suomen tieyhdistyksen toimitusjohtaja Simo Takalammi.

    Lestijärven tuulipuiston kuljetuksia varten on jouduttu muokkaamaan risteysalueita. Liikenneympyröiden keskiosia on tasattu, jotta niistä pääsee ajamaan suoraan.
    Lestijärven tuulipuiston kuljetuksia varten on jouduttu muokkaamaan risteysalueita. Liikenneympyröiden keskiosia on tasattu, jotta niistä pääsee ajamaan suoraan. Kuva: Elina Paavola

    Tuulivoimayhtiöt kunnostavat niin valtion kuin yksityisiäkin teitä.

    Tuulivoimakuljetukset sijoittuvat monesti heikoimmalle valtion tieverkon osalle: huonokuntoisille päällystetyille tielle tai sorateille, kertoo Leppänen.

    ”Meillä tienpitäjällä on eurot muutenkin lujassa. Ei kerta kaikkiaan ole mahdollista, että vähäisiä rahoja lähdettäisiin kohdentamaan kaikista hiljaisimmille verkon osalle.”

    Pohjois-Pohjanmaalla tuulivoimayhtiöt ovat parantaneet valtion maantieverkkoa kymmeniä kilometrejä, kertoo Leppänen.

    Lestijärvelle menee 1100 joko ylileveää, -pitkää tai ylimassaista kuljetusta. Tässä kulkee tornilohko. Tuulivoimalan siivet kulkevat kolmen letkassa. Kolmen lavan letka on pisin erikoiskuljetus, mitä Suomen tiellä kulkee, kertoo Teemu Terävä.
    Lestijärvelle menee 1100 joko ylileveää, -pitkää tai ylimassaista kuljetusta. Tässä kulkee tornilohko. Tuulivoimalan siivet kulkevat kolmen letkassa. Kolmen lavan letka on pisin erikoiskuljetus, mitä Suomen tiellä kulkee, kertoo Teemu Terävä. Kuva: Elina Paavola

    Oulaisissa tuulivoimatoimija rakensi kaksi uutta siltaa Likalantielle huonokuntoisten siltojen paikalle. ”Se ei ollut ihan halpaa, mutta sillä lailla he varmistivat, että tuulivoimahanke eteni suunnitellusti.”

    Sillat, joissa kantavuus ei riitä, aiheuttavat kuljetusliikkeelle eniten päänvaivaa, kertoo Hassinen. ”Kaiken muun voimme korjata tai parantaa.”

    Pyhtisen mukaan valtion tienpidon rahanpuute näkyy: valtion pieniä teitä ei ole perusparannettu.

    ”Siltaurakoita on pakko tehdä, kun sillan kantavuus tai leveys riitä. Museoarvollisiin vanhoihin kivisiltoihin ei kosketa, vaan viereen tehdään kokonaan uusi silta.”

    ”Yksityistiet on pakko parantaa, niissä eivät riitä leveydet eivätkä kantavuudet”, kertoo Pyhtinen.

    Metsäautotiet levennetään 3 metristä 5–5,5 metriin, kaarteissa leveämmiksikin.

    Puusto pitää poistaa kaarteista, sillä lavan nokka pyyhkäisee leveältä. 90 asteen kurvista puuta lähtee ulkokaarteesta 10–15 metriltä, kertoo Pyhtinen.

    2–4 metriä korkea puusto ei vielä kuljetusta haittaa, mutta sitä korkeampi pitää poistaa.

    Tuuliyhtiö hoitaa Pyhtisen mukaan hakkuukustannukset, ja parhaimmassa kasvussa olevasta metsästä voidaan maksaa erillinen korvaus. ”Tullaan reilusti vähän vastaan.”

    Kainuun vaaramaisemat muuttuvat hieman tasaisemmiksi, sillä raskaille kuljetuksille yli 10 prosentin nousu on liikaa. Abo Energy on leikannut yksityisteiden terävimpiä kukkuloita ja täyttänyt notkoja.

    Pikkuteillä on myös aika paljon kallistuksia. ”Sehän ei sovi isoille erikoiskuljetuksille, kun painopiste on korkealla”, Hassinen kertoo.

    Tuulipuiston tiet tuulivoimayhtiö auraa ja sorastaa sekä lanaa syksyisin ja keväisin tuulivoimaloiden käyttöiän eli 30–35 vuoden ajan.

    Maanomistajalta vuokrattiin tuulivoimalan lavan kuljetusta varten viljelyksessä olevaa peltoa. Käännös oli niin tiukka, että pellon läpi piti rakentaa tie. Osat kulkivat pellon kulman yli, kertoo Elina Hassinen Vuorsolalta.
    Maanomistajalta vuokrattiin tuulivoimalan lavan kuljetusta varten viljelyksessä olevaa peltoa. Käännös oli niin tiukka, että pellon läpi piti rakentaa tie. Osat kulkivat pellon kulman yli, kertoo Elina Hassinen Vuorsolalta. Kuva: Vuorsola

    Takalammin mukaan ihmiset ovat tyytyväisiä, kun saadaan äärimmäisen hyväkuntoinen tie eikä se maksa osakkaille mitään 30 vuoteen.

    ”Esimerkiksi tukkien kerääminen tai hirven raadon hakeminen on huomattavasti helpompaa, kun on kunnon tiet”, kertoo Hassinen.

    ”Monella kylällä tajutaan vasta jälkikäteen, että tämähän oli tosi hyvä juttu, kun tehdään kaikki hiekkatiet uusiksi ja laitetaan ne kuntoon”, kertoo Hassinen.

    Monesti parannukset tieverkkoon ovat väliaikaisia. Esimerkiksi teiden ja liittymien levennykset palautetaan ennalleen, kertoo johtaja Petri Murto Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL:ista.

    Monesti parannukset tieverkkoon ovat väliaikaisia.

    Erikoiskuljetusten tieltä pitää purkaa pois esimerkiksi risteyksien opasteita ja valaisimia.

    Asiantuntija Jari Gröhn Väylävirastosta kertoo, että tienpitäjälle päänvaivaa aiheuttavat risteyksistä opasteita ja valaisimia purkavat toimijat, jotka purkavat mutta eivät palauta niitä ennalleen.

    Lisäksi risteyksistä tehdään avaria, jotta isot kuljetukset mahtuvat kulkemaan niistä.

    ”Liittymä voi olla 80 metriäkin leveänä väliaikaisesti. Se on liikenneturvallisuusriski, joten ne ennallistettava. Siinähän ajettaisiin aika rajua nopeutta yleiselle tielle”, sanoo Pyhtinen.

    ”Toistuvien erikoiskuljetusten takia risteyksissä voi olla tilapäisratkaisuja vuosikausia. Tällöin vastuu niiden ennallistamisesta helposti hämärtyy”, sanoo Gröhn.

    Lapa pisin, muuntaja painavin

    Tuulivoimalassa on yleensä teräksinen torni, joka voidaan rakentaa myös betonista. Lohkon kuljetuksen pituus on yleensä 30–50 metriä. Lohko painaa 80–110 tonnia, jolloin kuljetus painaa suurimmillaan 130–190 tonnia.

    Konehuone painaa jopa 140 tonnia ja kuljetus kokonaisuudessaan reilusti yli 200 tonnia.

    Lavan pituus on 85 metriä tai yli sen. Lapakuljetuksen kokonaispituus on 100 metrin luokkaa.

    Painavin muuntaja voi painaa jopa 400 tonnia.

    Tuulivoimalan pääkomponentit kuljetetaan yleensä kuorma-auton ja puoliperävaunun muodostamalla ajoneuvoyhdistelmällä. Tuulivoimalan osa voi myös toimia kuljetuksen runkona siten, että kuljetuksen takaosaan asennetaan erillinen taka-akselisto.

    Raskaimmat kuljetukset tarvitsevat veto- tai työntöapua mäissä.

    Pitkät kuljetukset vaativat tilaa risteyksissä, mutkissa, kaarteissa ja jyrkissä mäissä. Korkeat kuljetukset tarvitsevat tilaa risteyssiltojen, vesistösiltojen, rautatien alikulkusiltojen, ylikulkukäytävien ja tunneleiden kohdilla.

    Yleensä laitevalmistajat hoitavat laitteiden pystytyksen ja kasaamisen ja luovuttavat valmiit rakennelmat energiayhtiön käyttöön.

    Lähteet: Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksen selvitys: Tuulivoimarakentaminen tienpitäjän näkökulmasta, Elina Hassinen

    Tuulivoimayhtiöt keskittyvät Suomen Tuulivoimayhdistys ry:n toimitusjohtaja Anni Mikkosen mukaan tällä vuosikymmenellä maatuulivoimaan. Hän arvioi, että yksi merituulivoimapuisto voi valmistua tällä vuosikymmenellä ja toisen rakentaminen pääsee alkuun.

    Vuorsola valmistautuu merituulivoiman rakentamiseen. Kalustoon on jo investoitu.

    ”Maatuulivoimassa komponenttien painot ovat kymmeniä tonneja. Siellä ne ovat kaikki satoja ja tuhansia tonneja”, kertoo Hassinen.

    ”Meillä on Suomen raskain kalusto, millä niitä pystyy siirtämään.”

    Tornilohko matkasi Kokkolan satamasta Kaustiselle ja siitä Lestijärvelle. Valtatiellä 13 kuljetus ajoi viittäkymppiä.
    Tornilohko matkasi Kokkolan satamasta Kaustiselle ja siitä Lestijärvelle. Valtatiellä 13 kuljetus ajoi viittäkymppiä. Kuva: Elina Paavola

    Parin hiljaisemman vuoden jälkeen töitä on tänä kesänä taas reilusti, kertoo erikoiskuljetuksiin erikoistuneen Kuljetusliike Ville Silvasti Oy:n työmaapäällikkö Teemu Terävä.

    Vuorsolan kesä on täynnä, mutta vilkkaampiakin vuosia tuulivoiman kuljetuksissa on nähty.

    Tuulivoimaloiden osien kuljetukset painottuvat kesäaikaan, kertoo Hassinen. Talvella on turhan liukasta, syksyllä tuulee liikaa.

    ”Se on paradoksi, että myllyt tehdään sinne, missä tuulee paljon. Sinä päivänä, kun niitä kasataan, ei saa tuulla ollenkaan.”

    2022 vilkkain vuosi

    Pirkanmaan ely-keskuksen Keskitetyt asiakaspalvelut -yksikkö kertoo, että vuosi 2022 on ollut ylivoimaisesti vilkkain vuosi tuulivoimakuljetusten saralla. Kuljetuslupia myönnettiin silloin pitkälle yli 400.

    Viime vuoden kuljetukset jäivät karkeasti 50 prosenttia vuodesta 2022.

    Mukaan ei ole laskettu mukaan maarakentamisen ja muiden oheistoimintojen kuljetuslupia, joita tuulipuistot vaativat rakennusvaiheessa.

    Tämä vuoden kuljetusmääriä on vielä hankala ennakoida. Toukokuun alussa tuulivoimakuljetuksille oli myönnettynä noin 100 lupaa.

    Lisää aiheesta
    • Perää puretaan eli letka päästetään Elina Hassisen mukaan pois erikoiskuljetuksen takaa, kun se on mahdollista.

      Liikenne | Tätä virhettä ei kannata tehdä, kun erikoiskuljetus junnaa edessä ja liikenne jonoutuu

      Tilaajalle
    • Pahkajärven taakse Pielavedelle suunnitellaan tuulivoimaloita. Järven takana on vedenjakajaharju, johon tulisi 50 metriä leveä sähkönsiirtolinja. Ahti Bergistä (toinen vasemmalta) on yksityismetsänomistajien häikäilemätöntä hyväksikäyttöä vetää reitti harjua pitkin.

      Energia | Tuulivoimayhtiöt katsovat nyt sisämaahan – asukkaat pelkäävät, että tuulivoima ajaa loputkin ihmiset pois ja sudet pihoihin

      Tilaajalle
    • Emeritusprofessori Suomen mukaan tuulivoiman terveyshaittoihin suhtaudutaan tänä päivänä samoin kuin hänen varoituksiinsa sähkömagneettisesta säteilystä virkistysympäristöissä 45 vuotta sitten.

      Energia | Tuulivoimaan liittyviä haittoja voi vähentää tehokkaasti yhdellä keinolla – unihäiriöistä kaivataan lisää tutkimuksia

      Tilaajalle
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin