

Muut tienkäyttäjät suhtautuvat erikoiskuljetuksiin vaihtelevasti, kertoo kuljetuspäällikkö Elina Hassinen Vuorsolalta.
”Toiset on hyvin joustavia ja noudattavat liikenteenohjaajien antamia ohjeistuksia. Osa ärsyyntyy ja lähtee väkisin ohi, vaikka ei mahtuisikaan. Näin syntyy ihan turhia vaaratilanteita.”
Perää puretaan eli letka päästetään Hassisen mukaan pois erikoiskuljetuksen takaa, kun se on mahdollista.
Joskus henkilöautoilijat eivät piittaa varoituksista vaan jatkavat härkäpäisesti omaa kaistaansa pitkin, kunnes törmäävät erikoiskuljetukseen.
”Tällaisia tapauksia on ollut”, kertoo Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n johtaja Petri Murto.
Hassisen mukaan Suomessa on ollut tapauksia, joissa vastaantuleva ajoneuvo on pakottanut erikoiskuljetuksen ulos tieltä. ”Ne ovat kalliita vahinkoja.”

Erikoiskuljetuksessa ollut ajoneuvo oli viime vuonna mukana yhdessä kuolemaan ja yhdessä loukkaantumiseen johtaneessa onnettomuudessa, Tilastokeskus kertoo ennakkotietona.
Vuonna 2022 kuolemaan johtaneita onnettomuuksia oli myös yksi, loukkaantumiseen johtaneita 0.
Jos vastaan tulee varoitusauto, kuljettajan pitää Murron mukaan alkaa varautua siihen, että pian vastaan tulee jotain poikkeuksellista.
Vauhti pitää ottaa pois ja on hyvä katsoa jo valmiiksi paikka, mihin pääsee väistämään ja antamaan tietä. Auton voi pysäyttää vaikka bussipysäkille tai levähdysalueelle.

Risteyksissä liikenteenohjaajat voivat tarvittaessa pysäyttää muun liikenteen täysin erikoiskuljetuksen tieltä.
Liikenteenohjaajan antamat käskyt ovat lain edessä yhtä päteviä kuin poliisin käskyt vastaavassa tilanteessa, Fintraffic muistuttaa.
Erikoiskuljetukset ylittävät esimerkiksi siltoja kävelyvauhtia. Vaikka edessä junnaisi iso kuljetus, ohi ei pidä lähteä, sanoo Murto.
”Yhden kuljetuksen pituus voi olla kolme, neljä kertaa normaali rekan mittainen. Sen ohitus ei ole enää lainkaan samanlainen operaatio kuin tavallinen rekan ohittaminen.”
Kaikki kuljetukset, jotka ylittävät normaalin liikenteen sallitut mitat ja painot, ovat erikoiskuljetuksia.
Tuulivoimahankkeisiin kuljetetaan myös esimerkiksi erilaisia kaivinkoneita ja työkoneita erikoiskuljetuksilla. Muuntajien kuljetukset ovat raskaimpia, mitä tien päällä liikkuu ja lapojen kuljetukset pisimpiä, kertoo Petri Murto.
Isoja erikoiskuljetuksia ovat tyypillisesti esimerkiksi muuntamot, laivan moottorit, raitiovaunut, tuulivoimaloiden siivet ja rungot sekä rakennusmoduulit, kertoo Fintraffic.
Tuulivoimaloiden osia kuljettavia yrityksiä on Suomessa vain kourallinen.