• Tiskit on tiskattava niin Pariisissa kuin suomalaisella sikatilalla

    Ihmisen elämän asioista 99 prosenttia on samoja, riippumatta siitä, missä on, kirjoittaa Anni Takko kolumnissaan.
    Anni Takko vertailee kolumnissaan elämää suomalaisella sikatilalla ja Euroopan suurkaupungeissa.
    Anni Takko vertailee kolumnissaan elämää suomalaisella sikatilalla ja Euroopan suurkaupungeissa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Lukemisto|Koti
    10.3.202406:00
    Kolumni
    Anni Takko

    Kaksikymmentä vuotta sitten autoin joskus puolisoni vanhempia heidän sikatilallaan. Saatoimme esimerkiksi hoitaa sikalan aamuvuoron, jos appivanhemmillani oli menoa jonnekin. Tuntui mukavalta astua hetkeksi pois opiskelijaelämästä maatalon rytmiin. Kun aamuvuoro oli hoidettu, keitimme kahvit ja elämä tuntui hetken ajan kiireettömältä. Pohdimme, haluaisimmeko itsekin elää niin.

    Samoina vuosina reilasin Euroopassa ja ihastuin moneen paikkaan ja kaupunkiin. Arvuuttelimme ystäväni kanssa, missä olisi mukavinta asua. Tiesin kuitenkin jo silloin, että joka paikassa, niin upeissa kuin vähemmän upeissa puitteissa, tulisi kuitenkin aina arki vastaan. Tiskit olisi tiskattava Pariisissakin.

    Eikä sikalanpitäjän aamukahvihetki ole kuitenkaan välttämättä sen rennompi kuin vaikkapa toimistotyöntekijänkään. Saimme kokea pienen, ehkä vähän romanttisenkin, palan maatilan arkea, mutta emme kokonaisuutta kaikkine raskaine töineen ja vastuineen.

    Ihmisen elämän asioista 99 prosenttia on samoja, riippumatta siitä, missä on. Eli vaikka asuisin Pariisissa tai Suomessa maatilalla, koostuisi elämäni ihmissuhteista, työstä, kodista ja vapaa-ajasta, erilaisista puitteista riippumatta. Tämä on hyvä muistaa, kun pohtii jonkin tietyn asian vaikutusta elämäänsä. Todennäköisesti ei mene niin, että jos on onneton Suomen säätiloissa, olisi suoraan onnellinen Espanjan säässä, koska elämän suuret rakennuspalikat eivät kuitenkaan rakennu säästä.

    Ihmiset luulevat, että lottovoitto tekee ikuisesti onnelliseksi.

    Kyse on osaltaan tarkennusharhasta. ”Mikään elämässä ei ole niin tärkeää kuin kuvittelet sen olevan, kun ajattelet sitä.” Eli mitä vahvemmin keskittyy johonkin tiettyyn asiaan, sitä suurempana pitää sen vaikutusta koko elämään. Miksi? Koska ajattelee sitä.

    Klassinen esimerkki lienee lottovoiton saaminen. Ihmiset luulevat, että lottovoitto tekee ikuisesti onnelliseksi. Näin ei kuitenkaan ole asian laita, vaan jonkin aikaa lottovoittaja on toki onnellinen, uutuuden vuoksi ja siksi, että ajattelee voittoa koko ajan. Mutta lopulta lottovoittajakin sopeutuu ja lakkaa kiinnittämästä asiaan huomiota.

    Upporikkaallekin merkitsee onnellisuudessa enemmän merkitykselliset asiat kuten ihmissuhteet, vaikka hän ehkä voikin koko loppuelämänsä tuhlata rahaa. Tuhlaaminen ei kuitenkaan tuo onnea, koska se arkipäiväistyy eikä siihen enää kiinnitä huomiota ja ajatuksia.

    Mutta vielä tiskien tiskaamisesta Pariisissa – olen melkein joka päivä kiitollinen tiskikoneesta täällä Suomessa. Meillä ei ollut tiskikonetta Nepalissa eikä Senegalissa, joten päiviini kuului kyllä enemmän tiskausta kuin Suomessa. Sitä en kaipaa lainkaan. Toki meillä oli kotiapua, joten ihan joka päivä en tiskannut.

    Tiskikone kuuluu siis minun onnellisuuttani tuovien asioiden listalle, vaikka tiedän, että sopeutuisin myös elämään ilman tiskikonetta. Tarkennusharhan mukaan sopeutuminen riippuisi kai siitä, kuinka paljon ajattelisin ja ikävöisin Suomeen jäänyttä konetta.

    Kirjoittaja on pitkään Nepalissa ja Senegalissa työskennellyt Suomen Lähetysseuran suojelun (safeguarding) asiantuntija, joka uskoo siihen, että jaettu ilo kaksinkertaistuu ja suru puolittuu.
    Lisää aiheesta
    • Väkivaltaa koki miljardi lasta vuonna 2023.

      Yhteiskunta | Väkivallan keskellä elävät lapset voivat oppia väkivaltaan – vihasta eroon pääseminen vaatii työtä

    • Koneet ja kulkuneuvot | Kuulin osuvan perustelun, miksi lentokoneessa kannattaa matkustaa ahtaasti ja turistiluokassa

    • Lapset kertovat aikuisille usein viisauksia elämästä.

      Ihmissuhteet | Totuuden kuulee lapsen suusta – kuten että valkoinen iho merkitsee usein etuoikeutettua asemaa

    Artikkelin aiheet
    arki
    onnellisuus
    elämän tasaisuudet
    Anni Takko
    Nepal ja Senegal
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 5

      Kulttuuri | Laulajatähti Noora Louhimo kärsi pitkään juurettomuudesta ja rajun koulukiusaamisen arvista: ”Nykyään voin analysoida itseäni paremmin”

    • 6

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 7

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Lukijan idea: Puhdistusharja askelmaan

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuunatut Crocsit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuurnalaatikko talteen