Lähtevä ihminen jättää jälkeensä lahjan, jonka hinta on liian kallis — itsetuhoiset nuoret ilman apua jättävää yhteiskuntaa pitää muuttaa

Joulu tulee taas, vyöryen kuin kulkusilla täytetty keilapallo arjen keskelle.

Koristellusta koettelemuksesta selviämme kukin tavallamme.

Joulu näyttää herkästi epätäydellisyytemme sirpaleet: Heikot perhesuhteet, lyhyen pinnan, tyhjän lompakon.

Se nostaa kohti pintaa ajanhallinnan ongelmamme, riippuvuutemme, yksinäisyytemme, halumme olla yksin.

Me jotka lupasimme itsellemme tehdä ajoissa, paketoimme kolmen euron konvehtirasiaa kolmelta yöllä. Me jotka sanoimme arvostavamme perhettämme, paiskomme ovia ja lyömme luurin korvaan.

Joskus joulu tuntuu erityisen kylmäveriseltä juhlalta. Sillä joulu näyttää meille, mitä meiltä puuttuu.

Niille, joiden elämästä on viety rakas ihminen, joulu-nimisen näytelmän käsikirjoitus voi kuulostaa ylivoimaiselta.

Kun ihmisen lähtö tapahtuu oman käden kautta, läheisten kokemaa tunnetta tuskin voi kutsua pelkästään suruksi.

En kuvittelekaan tietäväni, miltä sellainen menetys tuntuu.

Lähtevä ihminen jättää kuitenkin jälkeensä myös lahjan.

Tuon lahjan hinta on eittämättä aivan liian kallis. Ei sitä silti palauttaakaan voi.

Se lahja saa meidät kaikki miettimään, mikä on meille todella elämässä tärkeää.

Miten pienestä lopulta kiinni on se, että me olemme täällä.

Miten ihmeellistä on, että muutama pakkasaste muuttaa mustan päivän valkeaksi taikamaailmaksi.

Miten taivas näyttää joka päivä erilaiselta ja miten pehmeältä näyttää höyhenpukuaan pörhistelevä lintu.

Ja miten paljon ympärillämme on surun ja murheen lisäksi rakkautta joka päivä.

Kömpelöä rakkautta, hajamielistä rakkautta. Joku voi tänäänkin yrittää rakastaa sinua halaamalla, joku toinen jättämällä sinut rauhaan.

Voimme tehdä jonkun onnelliseksi tänään vain olemalla heidän kanssaan tässä samassa maailmassa.

Kuinka liki jokaisessa arkisessa kohtaamisessa on kaiken inhimillisen kuonan alla äänetön toive: Toivon, ettei sinulle tapahdu pahaa ja ettet olisi onneton.

Se lahja saa meidät myös kysymään, millaista maailmaa haluamme rakentaa.

Yhteiskuntamme on olemassa ihmisiä ja muita elollisia varten — ei rahaa saati kilpailua varten.

Jos yhteiskunta ei palvele ihmisiä, sellaista yhteiskuntaa pitää muuttaa.

Yhteiskuntamme ei tällä hetkellä onnistu palvelemaan heitä, joilla on tulevaisuutemme kannalta eniten merkitystä: nuoria.

Itsemurhaa on yrittänyt noin viisi prosenttia nuorten ja aikuisten väestöstä.

Itsetuhoiset ajatukset ovat tavallisia. Niitä voi kokea kuka tahansa.

Tuntuisi jopa epäinhimilliseltä kulkea elämän läpi kertaakaan pysähtymättä miettimään, onko tässä mitään järkeä.

Kun mieli toimii kantajaansa vastaan, ihminen tarvitsee apua. Mieli ei korjaannu pelkillä pillereillä, lähimmäisenrakkaudella tai tahdonvoimalla.

Silti psykiatrisia sairaalapaikkoja on vähennetty Suomessa viidessä vuodessa yli 40 prosenttia (THL:n vuoden 2022 selvitys täällä).

On ymmärrettävää tuntea epätoivoa siitä, ettei pystykään olemaan sellainen ihminen kuin haluaisi tai kuin yhteiskunta odottaa.

Mutta juuri haavoittuvuutemme ja epätäydellisyytemme tekee meistä niin kauniita.

Se tekee meistä ihmisiä.