
Maaliskuun lopussa Ylen kanavat siirtyvät teräväpiirtolähetyksiin (HD). Muut kanavat seuraavat perässä kesäkuun lopussa.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että tv:tä katsoakseen vastaanottimen pitäisi pystyä ottamaan teräväpiirtolähetyksiä vastaan. Näin ei kuitenkaan ole 160 000 taloudessa.
Keitä he ovat?
”Hiukan korostuvat yksin asuvat ja yli 64-vuotiaat, mutta heistäkin jo 88 prosentilla on teräväpiirtolähetyksiin sopiva tv. Maantieteellisesti eroja ei juuri ole”, sanoo projektipäällikkö Artturi Kavaja Traficomilta.
Oman television toimivuuden voi varmistaa vaikka heti yksinkertaisella tavalla. Napsauta tv päälle ja vaihda kanavaa, jolloin ruudussa vilahtaa uuden kanavan tunnus muutaman sekunnin ajan. Jos kanavan perässä lukee HD ja sillä näkyy ohjelmaa, televisiosi toimii ensi vuonnakin.
Teräväpiirtovalmiuden voi selvittää hetkessä.
Jos televisio on liian vanha ja siitä puuttuu teräväpiirtovalmius, on vielä jäljellä vielä yksi takaportti.
Kavajan mukaan 2010-luvulla hankituissa digibokseissa on varsin todennäköisesti teräväpiirtovalmius, joka saa vanhan television toimimaan myös ensi vuonna. Digilähetyksiinhän siirryttiin vuonna 2007.
Kavaja kannustaa tarjoamaan auttavaa kättä, jos lähipiirillä arvelee olevan ongelmia.
Suunnitteilla on myös pari opastavaa videota, joita pyöritetään kanavilla ennen uudistusta.
Esimakua tulevasta saatiin marraskuussa, kun kanavat piti virittää uudelleen.
”Se meni yllättävän hyvin. Pieniä häiriöitä ilmeni mutta vähemmän kuin pelättiin.”
Silloin Jari-myrsky osui samalla päivälle, mikä saattoi olla vian perimmäinen syy.
Jos uuden laitteen joutuu ostamaan, Kavaja toivoo, että vanhat laitteet päätyisivät sähköelektroniikan kierrätyspisteisiin.
Käytännössähän laitteen voi maksutta viedä kaikkiin kodinkoneiden myyntipaikkoihin, jos tilalle ostaa uuden. Lähes aina sitäkään ei vaadita.
Kierrätysmaksu leivotaan tavalla tai toisella tuotteen hintaan tai kuljetuksiin, joten maksaja on viime kädessä kuitenkin kuluttaja.