• Joulupöytä yli sadan vuoden takaa näyttää hämmentävän tutulta – vain yksi pramea lihaherkku puuttuu nykykattauksista

    Menneinä aikoina joulusiivouksesta ei luistettu millään tekosyyllä ja juhlapöytään kannettu voi oli kuin pikkuinen veistos.
    Tilaajalle
    Piian asuun pukeutunut museopalveluvastaava Piritta Puomiranta on ollut töissä Palanderin talossa 1990-luvulta lähtien. Amanuenssit Riina Romppainen ja Henna Välimäki iloitsevat siitä, kuinka paljon joulunäyttely kiinnostaa ihmisiä.
    Piian asuun pukeutunut museopalveluvastaava Piritta Puomiranta on ollut töissä Palanderin talossa 1990-luvulta lähtien. Amanuenssit Riina Romppainen ja Henna Välimäki iloitsevat siitä, kuinka paljon joulunäyttely kiinnostaa ihmisiä. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Lukemisto|Historia ja perinne
    18.12.202420:30
    Laura Kuivalahti
    Hämeenlinna

    Joulupöytä näyttää tutulta: on kinkkua, rosollia, kalaa, makkaraa ja herneitä.

    Mutta hetkinen, mikäs tuo korea kakku on?

    No sehän on tietysti lihahyytelö. Nykyään moni käy hankkimassa hyllyvän herkun muovirasiassa kaupan kylmäkaapista, mutta reilut sata vuotta siten alatoopi tehtiin kotona prameaan muottiin.

    Ensi vuonna tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun Palanderin talo avattiin yleisölle. Hämeenlinnan keskustassa sijaitsevassa puutalossa esitellään keskiluokkaisen porvariperheen kaupunkilaiselämää 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa.

    Jo ensimmäisinä vuosina kotimuseota alettiin koristella joulukuussa suurta juhlaa varten. Juhlapöydän vanhimmat herkut – komea lihahyytelö sekä koristeellisesti aseteltu voipallokeko – ovat museon alkuvuosilta.

    Maistiaisia kannattaa siis hakea jostain muualta.

    Pöydän etureunaan on aseteltu keinotekoinen voiasetelma. ”Voi oli niin arvostettu raaka-aine, että se muotoiltiin juhlapöytään. Emännän tietokirjoissa oli vinkkejä, miten voista voi muotoilla leijonan tai joutsenen. Eihän sellaisia kukaan saanut tehtyä”, amanuenssi Riina Romppainen nauraa.
    Pöydän etureunaan on aseteltu keinotekoinen voiasetelma. ”Voi oli niin arvostettu raaka-aine, että se muotoiltiin juhlapöytään. Emännän tietokirjoissa oli vinkkejä, miten voista voi muotoilla leijonan tai joutsenen. Eihän sellaisia kukaan saanut tehtyä”, amanuenssi Riina Romppainen nauraa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Palanderin talossa käy joulun alla paljon päiväkoti- ja kouluryhmiä. Moni tunnistaa perinteiset jouluruoat, mutta eivät suinkaan kaikki.
    Palanderin talossa käy joulun alla paljon päiväkoti- ja kouluryhmiä. Moni tunnistaa perinteiset jouluruoat, mutta eivät suinkaan kaikki. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Joulu alkaa keittiöstä, joten niin alkaa tämäkin museokierros.

    Isolla työpöydällä uunin lämpöä odottaa joukko S-kirjaimen muotoon käännettyjä pullia.

    Keinotekoiset ruoat eivät haise miltään, mutta lasipurkkeihin on kerätty joululta tuoksuvia mausteita.

    Puuhellan päällä on kesken taitoa vaativa kokkausoperaatio.

    ”Lipeäkala oli emännän ylpeys. Täytyy olla kemistin vikaa, että saa kuivatusta kalan pehmeäksi ja valkoiseksi”, Hämeenlinnan kaupunginmuseon amanuenssi Riina Romppainen kertoo.

    Lanttulaatikko on juureva ja yksinkertainen ruoka, mutta siihen uppoaa runsaasti kananmunia, kermaa ja voita. Sata vuotta sitten arkipöydässä ei sillä tavoin tuhlailtu.

    Monet nykyään jouluherkuiksi mieltämämme ruokalajit eivät oikeastaan olet alun perin varsinaisia jouluruokia.

    ”Ne olivat juhlaruokia. Lanttulaatikkoakin tarjottiin häissä ja hautajaisissa, vaikka sitten keskellä kesää”, Romppainen sanoo.

    Joulukukkia hoivattiin isoissa kaupungeissa jo 1800-luvun alussa. Hyasintti oli helppo saada kukkimaan jouluna, joulutähti on uudempi lisäys joulun kukkaloistoon.
    Joulukukkia hoivattiin isoissa kaupungeissa jo 1800-luvun alussa. Hyasintti oli helppo saada kukkimaan jouluna, joulutähti on uudempi lisäys joulun kukkaloistoon. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Nykyään yleinen nurinan aihe on se, että joulua aletaan rakentaa aivan liian aikaisin. Moitteet saattavat olla aiheellisia, mutta kyllä sitä ennenkin osattiin.

    Etenkin talonpojille joulussa tärkeintä oli ruoka. Vaikka arkena ateriat olisivat olleet laihanlaiset, jouluna pöytä katettiin niin koreaksi kuin pystyttiin.

    ”Vuoden aikana kerättiin pikkuhiljaa ruokaa joulua varten. Laitettiin isommat suolakalat syrjään ja säästettiin syksyn teurastuksista parhaat lihat.”

    Talonpojat tekivät jouluvalmistelut itse, mutta Palanderin kaltaisessa porvarikodissa hienoa oli nimenomaan käydä kaupassa. Jos rahaa oli, putiikeista sai ostettua hienoja mausteita, riisiä, kastanjoita ja pähkinöitä.

    Varakkaissa perheissä myös lahjat haettiin valmiina kaupasta. Köyhemmissä taloissa taas hyödynnettiin kekseliäisyyttä ja omaa osaamista.

    Ennen joulua lapsen nukke tai puuhevonen saattoi mystisesti kadota. Jouluaattona rakas lelu paljastui paketista ehostettuna. Hevonen oli ehkä saanut tuoreen maalipinnan, nukke uudet vaatteet.

    ”Maaseudulla lahjoja ei pidetty oikein minään. Syöminen oli joulussa se juttu. Ja varmaan myös jonkin verran juominen”, Romppainen virkkoo.

    ”Tupa pestiin niin huolella, että lattialankutkin käännettiin ympäri.” Riina Romppainen

    Rikkaassa porvarikodissa nousi 1800-luvun loppupuolella halu näyttää omaa menestystä. Koti haluttiin laittaa hienoksi etenkin jouluna, ja ostoksia tekemällä pystyi näyttämään naapureille,  kuinka hyvin perheellä menekään.
    Rikkaassa porvarikodissa nousi 1800-luvun loppupuolella halu näyttää omaa menestystä. Koti haluttiin laittaa hienoksi etenkin jouluna, ja ostoksia tekemällä pystyi näyttämään naapureille, kuinka hyvin perheellä menekään. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Joulustressiä pyritään nykyään suitsimaan armollisuudella. Sanotaan, että jos et vietä jouluasi kaapissa, älä turhaan siivoa niitä.

    Ennen tällainen hutilointi ei olisi tullut kuuloonkaan!

    Talonpojat siivosivat pirttinsä kaksi kertaa vuodessa: jouluna ja juhannuksena.

    ”Oli sananlasku, että akat ne talon mädättää, kun pesivät lattiat kaksi kertaa vuodessa. Silloin tupa pestiin niin huolella, että lattialankutkin käännettiin ympäri”, Romppainen kertoo.

    Pirtin mustat seinät peitettiin Hämeessä vaalealla päresäleiköllä ja kattoon ripustettiin himmeleitä muistuttamaan kynttiläkruunuista. Näin vaatimatonkin tupa muistutti edes hetken hienomman väen kotia.

    Joulukuuset alkoivat yleistyä 1920-luvulla kansakoulujen kuusijuhlien myötä. Suomessa perinnettä arvostettiin, sillä vanhan uskomuksen mukaan itse Martti Luther keksi joulukuusen.

    Koristeita ostettiin, jos rahaa oli, mutta niitä tehtiin myös itse. Kuusessa kukki paperiruusuja ja ohueen lankaan pujotetut vanupallot esittivät hiljaa taivaalta satavaa lunta.

    Varakkaat perheet alkoivat hankkia lasikoristeita jo 1800-luvun lopulla. Ne olivat äärimmäisen arvokkaita ja menivät helposti rikki. Aidot kynttilät loivat oman tunnelmansa, mutta myös tulipaloriskin.
    Varakkaat perheet alkoivat hankkia lasikoristeita jo 1800-luvun lopulla. Ne olivat äärimmäisen arvokkaita ja menivät helposti rikki. Aidot kynttilät loivat oman tunnelmansa, mutta myös tulipaloriskin. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Jouluna aikuisillakin oli lupa heittäytyä mukaan lasten leikkiin. ”Vanhakin nyt nuortuu kuin lapsi leikkimään”, lauletaan joululaulussakin.

    Maataloissa saatettiin ottaa leikkisä painiottelu kuin Seitsemässä veljeksessä ikään.

    Leikit olivat myös oiva tapa lähestyä kiinnostavaa puolisoehdokasta.

    ”Jouluna alettiin muodostaa pikkuhiljaa jo seuraavien juhannushäiden pareja”, Romppainen naurahtaa.

    Palanderin talo on jouluasussaan 7. tammikuuta saakka.
    Käynti Palanderin talon joulussa on monelle hämeenlinnalaiselle vuosittain toistuva. Joulu on muutenkin museoiden kulta-aikaa, kerrotaan Hämeenlinnan kaupunginmuseosta.
    Käynti Palanderin talon joulussa on monelle hämeenlinnalaiselle vuosittain toistuva. Joulu on muutenkin museoiden kulta-aikaa, kerrotaan Hämeenlinnan kaupunginmuseosta. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Lisää aiheesta
    • Juhlan tunnelma voi olla harras myös vaatimattomissa puitteissa. Miehet joulu­aterialla Siemingin vartiossa Sallassa noin vuonna 1928.

      Historia ja perinne | Savottakämppien joulu oli milloin harras, milloin riehakas, usein normaali työpäivä – juhlan tunnelma pyrittiin luomaan vaatimattomista puitteista huolimatta

      Tilaajalle
    • Joulun kalapöytä kannattaa nauttia jo lounasaikaan.

      Ruoka | Tarjoa jouluinen kalapöytä lounaaksi ja säästä lämpimät ruoat illaksi – neljä herkullista reseptiä joulun aloitukseen

    • Isovanhemmat osaavat aloittaa jouluvalmistelut ajoissa, kuten villasukkien neulomisen.

      Perhe | Monella jää jouluvalmistelut viime tippaan – mummoni vinkeillä voisi välttää stressin

    • Kaaponpesä-laavu on Rikantilan kylän ylpeys, jossa järjestetään monia tapahtumia. Laavun ohi kulkee kyläläisten ylläpitämä Hyypänvuoren luontopolku.

      Koti | Kylä menetti koulun, mutta joulua ei heiltä voi viedä – kaunis perinne vie joulun taikaan

    • Joulurauhan julistuksen Brinkkalan talon parvekkeelta luki suomeksi ja ruotsiksi vuonna 2021 Turun kaupungin protokollapäällikkö Mika Akkanen.

      Kulttuuri | Känninen pyöveli menetti työpaikkansa ja tavallista kansaa uhkasi melkoinen sakko – joulurauhaa oli menneinä vuosisatoina todellakin syytä noudattaa

      Tilaajalle
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Emeritusprofessorit <strong id="strong-f423de44eaffb2bd2459742ce739a88d">Jukka Ahokas</strong> ja <strong id="strong-0e729a3bee79d50c85340aa9af4875dc">Aarne Pehkonen</strong>.

    Koneviesti | Historiikki kertoo Suomen maatalousteknologian opetuksen vaiheista

  • Turun Rautateollisuus ja Vaunutehdas Oy valmisti Kullervo-traktoreita vuosina 1919–1924. Kullervoja valmistui todennäköisesti alle 200 kappaletta. Valmistus jouduttiin lopettamaan traktorin teknisten ongelmien ja korkean hinnan vuoksi. Kullervot eivät toimineet odotetusti, esimerkiksi alun perin venekäyttöön suunnitellun moottorin jäähdytysteho ei kynnettäessä riittänyt. Sarka-museon yksilö aloitti kartanossa Kangasalla vuonna 1918. Kymmenen työvuoden jälkeen se siirrettiin ensin kartanon omaan museoon ja sieltä Tampereen kautta Loimaalle.

    Koneviesti | Loimaan Sarka-museo esittelee Suomen maatalouden ja maaseudun kehitystä ennen koneita ja koneistumisen jälkeen – katso otteita laajasta näyttelyannista

    Tilaajalle
  • Testit ovat tärkeä osa Koneviestin sisältöä ja keino erottautua muista lehdistä. Testit tehdään käytännön olosuhteissa yrityksissä, tiloilla ja tutkimuslaitoksissa. Kuva on traktorin renkaiden talviominaisuuksien testistä, joka tehtiin MTT Vakolassa vuonna 2011.

    Koneviesti | Koneviesti-lehti tänään vuonna 2012: Vain muutos on pysyvää