Autoni nimi on Salminen – miksi peltilehmään kiinnytään, mutta pakastimeen ei?

Miten itse täydentäisit virkkeen: ­Hävettää tunnustaa, mutta ..?

Pähkäilin kysymyksen parissa, kun olin saanut kaveriltani täytettäväksi Aikuiset ystäväni -kirjan. Oli hauska vastailla.

Toteemieläimeni? Kukkakärpäne! Soittoääni puhelimessani? Äänetön ain! Erityistaitoni? Kuulla adessiivi satojen metrien päästä. Lempiaineeni koulussa: Äikkä! Lempileluni: Smurffit. Lempiruokani: Tykkään kaikest!

Mutta mitä häpeäisin tunnustaa? Sellaista siis, minkä kehtaisi kraapustaa kirjan lukijoiden nähtäville? Kirjoitin: Kiinnyn autoihini.

Älyllisesti ajatellenhan koneisiin, metalliin, muoviin ja releisiin ei pitäisi kiintyä. Ja autorakkauden tunnustaminen nykyään varsinkin luontoihmiselle on mitä paheksuttavinta.

Kyl saa paheksu – mää häppen ittekki!

Kaikki se autotehtaiden luonnonvarojen kulutus ja kaukaisten kaivostyöläisten riisto, meidän ajojemme tuottama saaste, melu, parkkihallien alle jääneet leikkikentät, liikenteessä liiskaantuneet eläimet ja ihmiset, maisemien tukahtuminen perävalojen välkkeeseen…

Kuka voisi kieltää ongelman? Mutta millaisin keinoin autottomaan maailmaan palattaisiin? Millaiseksi rakentaisimme yhteiskunnan?

Kuinka kuskattaisiin kaurat, maidot ja lapset? Miten maaseudulla asuva rientäisi aamuisin töihinsä taajamiin? Mihin laittaisimme nämä levottomat sydämet ja renkaat?

En ainakaan tässä kolumnissa pysty niitä ratkaisemaan. Arjessa voin yrittää kompensoida aiheuttamaani kuormaa olemalla vähällä kulutuksella muissa kohdissa. Haluan kantaa oman osani.

Mikään kunnollinen autointoilija en ole, vaikka omiin menopeleihini kiinnynkin. En tunne naapureiden autoja kuin väristä. Pitkästyisin autonäyttelyssä. En osaa purkaa saati koota Rätti-Sitikkaa.

Autourheilua ja muuta ajankulupörräämistä saisi puolestani olla vähemmän, mutta hyötyajokit ovat monelle välttämättömiä kuin esi-isillemme humma, polle ja ratsureima.

Kotieläimenä autooni suhtaudunkin. Taputtelen kylkeen, katselen kaukaa myhäillen, säilytän säänsuojassa ja huollatan huolella, etten vain joutuisi vaihtamaan.

Voi luopumisen surua, kun mittarissa alkaa olla liki 200 000 ja vaihto lähenee! Voinko koskaan tottua kehenkään muuhun kuin uskolliseen palvelijaani, jonka viatkin ovat sentään tuttuja, sympaattisia vikoja?

Samalla tavalla kuin hevosiin liittyy tunteita, mielikuvia ja kulttuurihistoriaa, myös autoilussa on paljon pehmeitä, inhimillisiä puolia.

Kotialbumin sivuilla vilahtelevat autot tulvivat muistoja. Ne puhuvat ajankuvaa, elintasoa, tähtihetkiä. "Tässä elettiin sitä aikaa, kun meillä oli Fiat 850, hyvin mahtui neljä ihmistä taakse ja kolme eteen."

Yhdessä kuvassa sisko haetaan häihinsä appiukon kiiltomustalla Roverilla, vain suuriin juhliin käynnistetyltä. Toisessa kuvassa eno kenottaa ylpeydestä uuden sinapinkeltaisen Opel Kadettinsa vieressä matkalla Enoon.

Joskus voi muistaa, millaista oli ennen: ”Tuolloin meillä ei ollut hyvänen aika vielä varaa omaan autoon!”

Autoilla myös luodaan ja ilmennetään tahtomattaankin identiteettiä. Tulin hankkineeksi Toyotan (en kadu!), mutta en koe itseäni ollenkaan Toyota-naiseksi. Tarratehtaalla työskentelevältä tutultani tilasin etulogon päälle oranssin pulunmuotoisen tarran. Heti tul kotosamp olo!

Audi-miehillä ja bemarikuskeilla on omat sivumerkityksensä – pitävät mielikuvat paikkansa tai eivät. Ranskalaisten autojen omistajilla on omat tukiryhmänsä. On Kupla-kokoontumiset, Mini-keskusteluryhmät. Joko jo on perustettu sähköautolla ajavien edunvalvontakerho?

Moni antaa autoilleen lempinimen. Omiani ovat olleet muun muassa Eino, Musti, Knappikukkane ja nykyinen Salminen (koska on salmiakin värinen!).

Äitini ajoi Lempillä, Sulolla ja Pilvillä. Ystävilläni on Siviä, Elsa Turajärvi ja Zelenski. Autoissa on jotain persoonallisempaa kuin muissa härveleissä. Harvemmin jääkaappipakastimille hassuja etunimiä keksitään.

Automerkkien nimetkin tarkoittavat jotakin. Ne eivät ole ”vain nimiä”, vaikka sukunimestä tai paikannimestä olisivatkin johdettuja.

Toyotan nimi juontuu perustajastaan Sakichi Toyodasta ja merkitsee tähkää, tarkemmin sanoen riisintähkää.

Ford on toki Henry Fordin peruja, mutta englanninkielisellä fordilla tarkoitetaan joen ylityspaikkaa, sitä kohtaa, josta pääsee kahlaamalla toiselle puolelle.

Hyundai tarkoittaa koreaksi nykyaikaa. Fiat tulee sanoista Fabbrica Italiana Automobili Torino eli italialainen automobiilitehdas Torinossa.Fiat on myös latinaa: fiat lux käskee laittamaan valot päälle.

Mitsubishi tarkoittaa vesipähkinää, ja kun sen merkkiä syynää, siinähän ne kolme pähkinää siirottavat sievästi. (Tämän mul opetti yks polismiäs!)

Subaru on japaninkielinen nimitys Seulaset-tähtikuviolle. Jokin sellainen sivumerkitys suomenkielisessä seula-sanassa on, ettei se oikein istuisi tekniselle pelille.

Korttelirallia rullaavalle nuorisolle sopisi parhaiten ajokiksi Volvo, sillä sen latinalähtöinen nimi merkitsee: "Minä pyörin."

Kirjoittaja on Rauman Lapissa asuva kirjailija ja runoilija.