Tuomas Kyrö: Suomalainen voi keskittyä pieniin ongelmiin, koska ukrainalainen hoitaa nyt isot

Iäkäs sukulaismies istui etupenkillä, kun ajoimme halki keskisuomalaisen metsämaiseman. Ohut ensilumi oli satanut, pakkasta muutama aste. Kiitin mielessäni ratinlämmitintä, autosuunnittelun hienointa kehitysaskelta.

”Se tekee talven pohjia”, mies sanoi.

Kaikelle tehdään ensin pohjat. Rakennuksille, piirakalle, urheilijan huippukunnolle. Kun pohjat ovat kunnossa, jatko sujuu. Jos laiskottelee pohjien tekemisessä, ei hienokaan kuorrute auta.

En ajatellut autossa näin hienoja, ajattelin trampoliinia. Tarkemmin sanottuna sen hyppymattoa, joka olisi pitänyt ottaa pois jo lokakuussa. Siellä se olisi mökillä edelleen paikoillaan ja talvi teki maton päälle pohjia. Lumi satoi ja suli ja satoi ja jäätyi. Pian sen päällä voisi sekä hyppiä että luistella.

Autoradiosta uutistenlukijan kertoi, että talvisodan syttymisestä oli sinä päivänä kulunut 83 vuotta. Vieressäni istunut sukulaismies oli silloin kuusivuotias.

Sotatalvena ei irrotettu trampoliinin hyppymattoa, vaan sirpaleita kehosta. Neuvostoliitto yritti irrottaa Suomen itsenäisyydestä.

Autossa ei ollut ratinlämmitintä. Eikä hevosessa, joka kulki vahvan talven tehneessä metsässä isäntänsä kanssa. Metsätietä eivät valaisseet xenon-valot vaan kuu ja valoammukset.

Uutistenlukija kertoi ennätyskorkeista sähkönhinnoista ja mahdollisista kiertävistä sähkökatkoista. Suomalaiset uskoivat selviävänsä kyllä, vaikka jatkuvalämmitteisen ulkoporealtaan tilanne jännittääkin.

Lähes samassa lauseessa siirryttiin Ukrainaan, jonka sähköverkkoa Venäjä pommitti kaikin keinoin. Miljoonakaupungeista oli poikki sähkö, vesi ja viemäröinti. Sinne tarvittiin lämmittimiä, makuupusseja ja virtalähteitä. Lääkäri teki työtään otsalampun valossa.

Viikkoa myöhemmin mökillä. Varusteena pilkkihaalarit, lämpökumisaappaat, vuorelliset työhanskat ja otsalamppu. Mietin suomalaisia ja ukrainalaisia talvisissa sodissaan. Kiitos heidän, minun pieni ongelmani voi olla hetken suuri.

Käyn trampoliinin kimppuun.

Kirjoittaja on helsinkiläinen kirjailija, joka viettää paljon aikaa maalla Orimattilassa.