

Maidontuottajien katseet suuntaavat jo tulevaan cap-ohjelmakauteen, vuoden 2027 jälkeiseen aikaan.
Tilannetta onkin hyvä seurata aktiivisesti, totesi Euroopan tuottajajärjestö Copa-Cogecan pääsihteeri Pekka Pesonen Maitovaltuuskunnalle keskiviikkona. Pesonen puhui Kuopiossa kokoustaneelle maitoväelle etäyhteydellä.
Yksi suuri kysymys EU:n maatalouspolitiikassa on Ukrainan mahdollinen EU-jäsenyys.
”Poliittinen sitoutuminen siihen on jopa yllättävän syvää”, Pesonen totesi.
Hänen mukaansa jäsenyys vaikuttaisi väkisinkin tukipolitiikkaan ja kyseenalaistaisi maan suuren peltoalan vuoksi esimerkiksi pinta-alaperusteiset tuet. Ukrainalla on rauhan olosuhteissa myös valtava potentiaali sian- ja siipikarjanlihan tuotantoon.
Pesosen mukaan ruokapolitiikasta puhutaan nyt EU:ssa paljon. Nykyisellä komissiolla ja etenkin sen varapuheenjohtaja Frans Timmermansilla sekä maatalouskomissaari Janusz Wojciechowskilla on selkeä halu jättää sormenjälkensä myös vuoden 2027 jälkeiseen aikaan.
Komissio jättänee tiedonannon tulevan cap-kauden päälinjoista joko kuluvan vuoden lopulla tai vuoden 2024 alussa. Tiedonanto on asetusehdotusta kevyempi poliittinen aloite, mutta sitä on Pesosen mukaan syytä seurata tarkasti.
”Monessa yhteydessä tavoitteena on kotieläintuotannon toimintaympäristön vaikeuttaminen.”

Vaikka cap-rahoitus pysyisi vuoden 2027 jälkeen ennallaan, sen rinnalle on odotettavissa paljon rajoittavia tekijöitä, joihin kannattaa pyrkiä vaikuttamaan.
”Ei ole syytä ujostella. Kuluttajien mielikuva maidontuotannosta on kohtuullisen hyvä.”
Pesonen ja puheenvuoroa kommentoinut MTK:n tutkimuspäällikkö Juha Lappalainen arvioivat kahden pilarin mallin säilyvän jatkossakin. Suuria rakenteellisia muutoksia tuskin on tulossa, koska uudistus lähtee käytännössä etenemään vasta vuonna 2025, jolloin uusi komissio on toimintakykyinen.
Suomalaisen maatalouden toimintaedellytyksiin vaikuttaa olennaisesti myös maan oma hallitus, muistutti Lappalainen.

Seuraavalla hallituskaudella tulee huolehtia siitä, että maidontuotantoa pystytään harjoittamaan ja tukemaan tasapainoisesti koko maassa, korosti Maitovaltuuskunnan puheenjohtaja Tiina Linnainmaa.
Tarvitaan vahva maatalousbudjetti ja kahden pilarin yhteistä maatalouspolitiikkaa ruokaturvasta ja tuotannon kestävyydestä huolehtimiseksi sekä edistämiseksi, painotti Linnainmaa.
Maitovaliokunnan puheenjohtaja Asko Miettinen totesi, että maitosektorin pitäminen elinvoimaisena koko maassa vaatii tiukkaa työtä.
Keskustelussa nousi esiin myös huoli siitä, että lehmäpalkkioiden yhdistäminen tästä vuodesta lähtien voi johtaa jossain vaiheessa tuen painopisteen muuttumiseen emolehmätuotannon eduksi, jos emolehmien määrä kasvaa. Tästä syystä maidontuottajat vaativat lypsylehmille erillistä palkkiolajia.
Tukiuudistusta esitelleen MMM:n Martti Patjaksen mukaan muutokset ovat vuosittain mahdollisia, jos sektorien kehitys etenee eri tavalla kuin on ennakoitu.
Valtuuskunta keskusteli myös maidon pohjoisen tuotantotuen hakijakohtaisesta rajoitteesta. Asia jätettiin jatkokäsiteltäväksi maitovaliokunnalle.