Maidontuotanto mahdollistaa runsaasti kotimaista jalostavaa teollisuutta ja maalla asumista sekä muodostaa noin 40 prosenttia maataloustulosta, muistutti MTK:n Maitovaltuuskunnan puheenjohtaja Tiina Linnainmaa avatessaan maitovaltuuskunnan kokouksen Kuopiossa tänään 15.3.
”Alaan liittyvän keskustelun on muututtava syyllistävästä mahdollistavaa”, Linnainmaa totesi ja huomautti, että ala on valmis toteuttamaan myös uusia käytäntöjä tarpeen mukaan.
Huolta maitoalalla herättää erityisesti investointien ja sukupolvenvaihdosten puuttuminen lähes kokonaan, kertoi MTK:n maitoasiamies Marjukka Mattio ajankohtaiskatsauksessaan.
Hän totesi myös, että maitovaliokunta pitää edelleen painetta MMM:n suuntaan yllä tukien maksatusaikatauluun liittyen.
”Kesällä esitettyä aikataulua emme voi hyväksyä”, Mattio totesi.
Maa- ja metsätalousministerin viimeisin kommentti asiasta on ollut lupaus tiedottaa piakkoin.
Valtuuskunnan kokouksessa keskustellaan päivän aikana vielä muun muassa maatalouspolitiikasta vuoden 2027 jälkeen sekä suomalaisen maidontuotannon kilpailukyvyn vahvistamisesta ja maidon pohjoisen tuotantotuen hakijakohtaisesta rajoitteesta. MT seuraa kokousta paikan päällä.