

Mikäli ruokaketjun kasvihuonepäästöjä halutaan merkittävästi vähentää, Suomen ruokajärjestelmää ei tällä hetkellä ole järkevää siirtää kasvispohjaisempaan ruokavalioon. Huomattavasti tehokkaampaa on kohdentaa toimita turvepelloille, kertoi tutkija Annika Lonkila Suomen ympäristökeskus Sykestä.
Toinen asia on, miten turvepeltojen kanssa toimitaan niin, että se on oikeudenmukaista tuottajille.
Jännite oikeudenmukaisuuden ja päästövähennysmahdollisuuksien välillä on Lonkilan sanoin "viheliäinen ongelma".
Lonkila kertoi turvepelloista osana ruokamurrosta Hämeenlinnassa torstaina koolla olleelle maitovaltuuskunnalle.

Turvepeltojen päästöjen vähentämiseen liittyy monia haasteita alkaen siitä, että tutkijat ovat erimielisiä miten eri toimet päästöihin lopulta vaikuttavat.
Maitovaltuuskunnan puheissa pohdittiin myös miten nykyisessä tilanteessa voidaan edes ajatella ottaa pois peltoa viljelystä. Ukrainan sota on osoittanut, miten tärkeää kotimainen ruuantuotanto lopulta on.
Lonkila toi esiin turvepeltojen lisäksi muitakin maatalouden kipukohtia suomalaisessa ruokajärjestelmässä.
"Viljelijöiden asema on yksi keskeisimmistä reiluuskysymyksistä."
Siihen liittyvät maatalouden kannattavuusongelmat, asema arvoketjussa sekä viljelijöiden tuntema epäoikeudenmukaisuuden kokemus, Lonkila luetteli.
Reilua ei ole sekään, että tuotannon tehostamista vaaditaan koko ajan.