• Ruotsilta 149 miljoonan euron tuki maatalouden kustannuskriisiin

    149 miljoonan euron tuella katetaan polttoaineiden ja lannoitteiden hinnannoususta aiheutuvia kustannuksia.
    Tuella katetaan muun muassa lannoitteiden hinnannoususta aiheutuvia kuluja.
    Tuella katetaan muun muassa lannoitteiden hinnannoususta aiheutuvia kuluja. Kuva: Ilpo Paananen
    Maatalous|Maatalouspolitiikka
    1.8.202614:00
    Tuulikki Viilo

    Ruotsi on julkistanut merkittävän tukipaketin maa- ja kalatalousalan yritysten tukemiseksi.

    Ruotsin 149 miljoonan euron kansallinen tuki on saanut Euroopan komission hyväksynnän.

    Tuen tavoitteena on vähentää kohonneiden lannoite- ja polttoainekustannusten vaikutusta.

    Tuen on tarkoitus kattaa 85 prosenttia kohonneista polttoaine- ja typpilannoitekuluista maatalous- ja kalatalousalan yrityksille.

    Tukea myönnetään maksimissaan 50 000 euroa toimijaa kohden.

    EU:n komission mukaan hanke on tarpeellinen talouden kehityksen ja alan toimintaedellytysten takaamiseksi eikä se vaikuta haitallisesti muiden maiden kanssa käytävään kauppaan.

    Sitä maksetaan toteutuneen kulutuksen perusteella.

    Tuki on osa komission huhtikuun lopussa hyväksymää METSAF:a eli Lähi-idän kriisiin liittyvää, väliaikaista tukijärjestelmää.

    METSAF on voimassa vuoden 2026 loppuun saakka ja mahdollistaa jäsenmaille maatalouden, kalatalouden ja kuljetussektorin väliaikaisen tukemisen.

    Lannoitteiden ja polttoaineiden hinnannoususta aiheutuvia lisäkuluja saa kompensoida 70 prosenttiin saakka. Lisäksi jäsenmaat voivat kattaa enintään 50 000 euroa ylimääräisistä polttoainekustannuksista.

    Komissio voi muuttaa METSAF:n voimassaoloaikaa riippuen Lähi-idän tilanteen kehityksestä ja yleisestä taloustilanteesta.

    Lisää aiheesta
    • Åbergin mukaan tukijousto on nyt katsottu ja katse pitää siirtää markkinoihin, jotta tuottajat saavat kaupalta ja teollisuudelta suuremman siivun.

      Talous | Näin paljon entistä aiemmin maksettavia tukia on yhteensä ‒ ”Ei puhuta mistään hienosäädöstä”

      Tilaajalle
    • Lannoitteiden kallistuminen vaikeuttaa viljelyä. Kriisituen toteutusta valmistellaan parhaillaan, ja se on tarkoitus maksaa osana nykyisiä tukijärjestelmiä. Tavoitteena on ottaa kansallinen rahoitus budjetin sisältä. Arkistokuva.

      Maatalous | Suomi aikaistaa maataloustukien maksua: Lannoitteiden hinnan ruokkima kustannuskriisi pakottaa poikkeustoimiin

      Tilaajalle
    • Muutoksia tehtiin vuoden 2026 EU:n kokonaan maksamien suorien tukien ennakoiden enimmäismäärään ja maksuajankohtaan. Suomessa näistä tuista 95 prosenttia maksetaan tavanomaisesti joulukuussa.

      Maatalous | Näin lannoitekriisi mullistaa maataloustukien maksuaikataulun — valmisteilla myös hätätuki

    Artikkelin aiheet
    maatalous
    kalatalous
    tukipaketti
    lannoite
    polttoaine
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 6

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Maanomistajat ovat mahdollisuutena hiilensidonnassa, mutta eivät osapuolena keskustelussa

  • Saksasta alkaneet traktorimielenosoitukset ovat laajentuneet myös muihin maihin. Ranskan tiesuluilla on näkynyt lähinnä isoja traktoreita, mikä johtuu siitä, että pääosa protesteihin osallistuvista tuottajista edustaa ison tilakoon tuottajia. Maataloustuotannon vaikeudet ovat pahiten osuneet suurempiin tuottajiin. LEHTIKUVA / AFP

    Koneviesti | Miksi traktorit tulivat Ranskan teille? Näistä syistä maatalousyrittäjät ovat lähteneet barrikadeille Euroopassa

  • Ruokavirasto aloittaa tukien ja palkkioiden maksut joulukuussa, ja ensimmäisessä maksuerässä maksetaan noin 95 % näistä tuista. Kuvituskuva.

    Koneviesti | EU-viljelijätukien tukitasoja ja ehtoja vahvistettu hakuvuodelle 2023 – tukitasoihin pudotuksia