Salmonellan löytyminen voi olla tilalle kallis katastrofi ‒ avuksi pohditaan valtion rahastoa

Maa- ja metsätalousministeriö (MMM) ryhtyy selvittäämään, millaisia mahdollisuuksia valtiolla on perustaa salmonellarahasto, kertoo tiedotteessa apulaisosastopäällikkö Taina Aaltonen MMM:stä.

Rahasto olisi tervetullut tuki kotieläintuottajille, sillä salmonellan saneeraaminen on kallista ja vie aikaa.

Etenkin sikatilojen salmonellasaneerausten kokonaiskustannukset ovat viime vuosina kasvaneet, koska salmonellatapausten määrä on noussut ja tartuntoja on havaittu aiempaa suuremmilla tiloilla.

Saneerauskustannusten nousu on johtanut vakuutusmaksujen nousuun ja tiukentuneisiin vakuutusehtoihin. Tämän vuoden alusta sika-alan salmonellaryhmäetuvakuutukset muuttuivat ryhmävakuutuksiksi, joiden ottamisesta vastaavat teurastamot.

MMM:n päätös pohtia rahaston mahdollisuuksia perustuu Luonnonvarakeskuksen tekemään ja ministeriön rahoittamaan selvitykseen vakuutuksentarjoajien ja sika-alan toimijoiden näkemyksistä koskien vakuutuksia. Mielipiteitä koottiin myös valtion tuesta ja sen merkityksestä salmonellavakuutusten maksujen tai jälleenvakuuttamisen tukemisessa.

Selvityksen mukaan kotieläintilojen maksut rahastoon porrastettaisiin niin, että maksuihin vaikuttaisi sekä tilan eläinmäärä että tautisuojauksen taso. Maksujen porrastaminen kannustaisi tautiriskin vähentämiseen sekä auttaisi huomioimaan tilakohtaisen riskin maksuissa.

Tautisuojaukseen liittyvän tiedon käyttö vakuutusten tai rahastomaksujen hinnoittelussa on selvityksen mukaan vaikeaa, mutta silti tärkeä kannustin kohti parempaa tautiriskien hallintaa.

Lupaavin tapa oli sikatilojen salmonellavakuutusten jälleenvakuuttamisen tukeminen. Tällä tarkoitetaan sitä, että ensivakuuttaja siirtää osan vakuutusvastuista toisen vakuutuksen tarjoajan kannettavaksi, kertoo Luken tutkimusprofessori Jarkko Niemi tiedotteessa.

Ensivakuuttaja voi olla esimerkiksi tilalle vakuutuksen myöntävä vakuutusyhtiö tai vahinkorahasto. Luken selvityksessä vakuutusyhtiö korvasi yksittäisen vahingon joko 0,5 tai 1,0 miljoonaan euroon asti, ja sen ylimenevästä osuudesta vastasi valtio. Vaihtoehtoisesti vakuutusyhtiö korvasi kotieläintilojen yhteenlasketut vahingot viiteen miljoonaan euroon asti ja ylimenevästä osuudesta vastasi valtio.

Salmonellavahinkoturvan tukemiseen varteenotettavimmaksi vaihtoehdoksi osoittautui Niemen mukaan tilakohtaisten vahinkojen korvaaminen valtion varoista tietyn kynnysarvon jälkeen.

Jälleenvakuuttamisen tukeminen voisi auttaa salmonellavakuutusmarkkinan kehittymistä, mutta mallin aiheuttamia menoja on vaikea ennakoida.

”Olennaista on, että salmonellan esiintymisriskiä saadaan koko toimialan tasolla vähennettyä, sillä se laskee korvattavia vahinkoja ja vakuutusmaksuja”, Niemi sanoo.

Salmonellakorvauksissa on melko suuria eroja tuotantosuuntien välillä. Sika-alalle salmonellavakuutusten tuki oli Luken tarkastelemissa vaihtoehdoissa mallista riippuen 2,1–6,4 miljoonaa euroa vuodessa. Nauta- ja siipikarjatuotannossa tuen tarve oli pienempi.