

Veli Yli-Hannula viljelee ruokaperunaa Karijoella, joka on osa Suupohjan ruokaperunakeskittymää. Yli-Hannulan mukaan Suupohjan perunapeltojen tilanne on järkyttävä.
Maat ovat läpimärkiä. Syynä ovat kesän ja etenkin elokuun runsaat sateet.
”Elokuussa Karijoella satoi 207,3 millimetriä. Se on kolminkertainen määrä tavanomaiseen verrattuna.”

Ruokaperunasadosta iso osa menetetään, Yli-Hannula sanoo.
”Varovaisenkin arvion mukaan noin 20 prosenttia Suupohjan peruna-aloista alkaa olla menetettyjä. Niillä ei ole enää mitään tehtävissä. Satoa ei saada.”
Varmaankin kaikki ruokaperunapellot ovat kärsineet jonkinasteisesta märkyydestä, hän sanoo. ”Sellaisesta, josta koituu sekä laatu- että määrätappioita.”
Pelloissa on jo nyt täysin pilaantuneita ja mädäntyneitä perunoita.
”Niitä on sellaisillakin paikoilla, joilla ei ole ollut avovettä ollenkaan. Maahan on kuitenkin varastoitunut vettä niin paljon, että etenkin syvimmällä olevat mukulat ovat kärsineet hapenpuutteesta.”
Yli-Hannulan mukaan pohjavesikin voi olla paikoin jo niin korkealla, että maat vettyvät sen vuoksi.

Sama viesti on Ilkka Hautaviidalla. Myös hän on karijokelainen ruokaperunanviljelijä.
Märkyys on vahingoittanut kaikkia peruna-aloja, Hautaviita kertoo.
”Marginaali on leveä. On aloja, joilla vahingot ovat todella isot. Sitten on lohkoja, jotka ovat kärsineet vähemmän.”
Vahinkojen kartoittaminen on toistaiseksi hankalaa, Hautaviita sanoo. ”Vielä en pysty arvioimaan, kuinka isolta alalta sato tuhoutuu kokonaan.”

Suupohja eli Etelä-Pohjanmaan eteläisin osa on ruokaperunan päätuotantoalue Suomessa.
Karijoen lisäksi Suupohjan perunakeskittymään kuuluvat Isojoki, Kauhajoki, Kristiinankaupunki ja Teuva. Nyt ruokaperunapitäjissä pelätään katastrofia.
Sadonkorjuu onnistuu vain osalla lohkoista, Yli-Hannula kertoo.
Hautaviidan mukaan tarvitaan kahden tai kolmen viikon pouta ennen kuin ”voidaan ajatellakaan sadonkorjuun aloittamista”.
”Lisäsateita pellot eivät siedä enää yhtään. Jokainen vähänkin isompi sade lykkää noston aloitusta viikolla.”
Pellot ovat niin läpeensä vettyneitä, että kasvustot tukehtuvat hapenpuutteeseen.
”Märkä maa on paikoin täysin hapetonta, vaikka irtovesi olisikin saatu pelloilta pois”, Hautaviita kertoo.

Ensi viikolla pitäisi päästä nostamaan varastoitavaa perunaa, Yli-Hannula sanoo.
”Varastoperunan nostot aloitetaan yleensä syyskuun ensimmäisellä tai toisella viikolla. Tänä vuonna ei varastoperunaa ole nostettu lainkaan. Eikä vähään aikaan nostetakaan.”
Tilanne on sama Hautaviidan mailla. ”Varastoitavaa perunaa ei ole nostettu kiloakaan.”
Hän arvioi, että ruokaperunaa kasvaville pelloille ei ole asiaa ainakaan kahden lähimmän viikon aikana.
Hautaviita kertoo sadonkorjuutilanteen 60 hehtaarin ruokaperuna-aloiltaan: tähän mennessä on nostettu vain puolentoista hehtaarin perunat. ”Ne menivät suoraan myyntiin.”
Varastoon nostettavien perunoiden kohtalo huolestuttaa Yli-Hannulaa eniten.
”Mitä niille tapahtuu? Kuinka ne säilyvät? Jokainen perunaerä on kärsinyt hapenpuutteesta enemmän tai vähemmän.”

Tilojen taloudelle tämä on karmea tilanne, Yli-Hannula sanoo. ”Ja Yara julkisti juuri uudet, rajusti korotetut lannoitteiden hintansa.”
Yli-Hannula summaa tilannetta.
”Sadosta huomattava osa on pilalla. Kun myytävää ei ole, se on kaikki tilojen tulopuolesta pois. Perunat on istutettu kalliilla tuotantopanoksilla.”
Sadonkorjuusta lankeaa iso lasku niiltäkin lohkoilta, joilta perunaa saadaan. ”Ne perunat nostetaan kalliilla polttoaineella.”
Kuluja kertyy lisää, koska korjuu on hidasta. ”Huonojen olosuhteiden vuoksi kustannukset nousevat hyvinkin kolminkertaisiksi.”
Yli-Hannula kertoo esimerkin omalta tilaltaan. ”Normaalioloissa perunaa pystytään nostamaan noin 200 000 kiloa päivässä. Nyt saadaan ylös korkeintaan 50 000 kiloa päivässä.”
Tällä tahdilla perunaa nostetaan vielä marraskuussa, hän sanoo.
”Ei ole kuitenkaan tavatonta, jos lokakuun alussa on jo kunnon pakkaset. Silloin nostot on nostettu.”

Lannoitteiden, polttoaineiden ja sähkön hinnat ovat nousseet, mutta ruokaperunasta tuottajalle maksettava hinta ei ole juuri muuttunut.
Tuottajahinta oli heinäkuussa 23,26 euroa sadalta kilolta.
Heinäkuussa 2021 vastaava hinta oli 18,30 euroa, joten tuottajalle maksettava kilohinta on vuodessa noussut viitisen senttiä.
Juttuun on lisätty yksi kuva perjantaina 2.9. kello 15.45. Kuvien järjestystä on myös muutettu.