• Torajyvää ei voi torjua kemiallisesti – kaikki tekijät, jotka viivästyttävät tai pidentävät rukiin kukinta-aikaa, lisäävät tartuntariskiä

    Torajyvää on Suomessa erityisesti rukiissa, mutta myös jonkin verran ruisvehnässä, ohrassa, syys- ja kevätvehnässä sekä siemenheinissä.
    Ruis on herkkä torajyvälle ristipölytteisyytensä takia. Sen kukinta on avoin ja tarjoaa hyvän alustan torajyvän itiöiden itämiselle kosteissa olosuhteissa.
    Ruis on herkkä torajyvälle ristipölytteisyytensä takia. Sen kukinta on avoin ja tarjoaa hyvän alustan torajyvän itiöiden itämiselle kosteissa olosuhteissa. Kuva: Pixabay
    Maatalous|Kasvintuotanto
    21.5.202309:00
    Satu Lehtonen

    Viljassa esiintyvän torajyvän myrkky aiheutti menneinä vuosisatoina isoja epidemioita. Se voi aiheuttaa muun muassa hallusinaatioita, ja jälkeenpäin on arvioitu, että sen aiheuttamat oireet saattoivat johtaa jopa noitaoikeudenkäynteihin.

    Nykyään viljassa esiintyvä torajyvä ei aiheuta kuluttajalle vaaraa, sillä myllyt varmistavat viljaerien laadun ennen vastaanottoa ja lisäksi lajittelevat epäpuhtaudet pois ennen jauhatusta. Valmiiden tuotteiden laatua valvotaan lisäksi analyyseillä säännönmukaisesti.

    Nyt suurin haitta syntyykin viljelijälle ja nimenomaan siitä, että viljaerä saatetaan hylätä myllyn vastaanotossa.

    Torajyvä on noussut esille, koska sen esiintymisen raja-arvot etenkin rukiilla ovat tiukentumassa EU-säädöksissä. Käytännössä sallitut enimmäismäärät puolittuvat 1.7.2024 alkaen.

    Vilja-alan yhteistyöryhmä Vyr on koonnut verkkosivulleen ohjeet torajyväriskin hallitsemiseksi. Oheiset ohjeet keskittyvät rukiiseen, mutta samat ohjeet pätevät muihin viljoihin ja heiniin.

    Lajikkeilla on jonkin verran herkkyyseroja.

    Torajyvä on sienitauti, joka tuottaa viljan jyvän tilalle rihmastopahkan, torajyvän.

    Torajyvän pahkat säilyvät maassa itämiskykyisinä noin vuoden. Kynnössä pahkat hautautuvat syvälle maahan ja menettävät siten elinvoimaisuuttaan. Kevytmuokkauksessa ja suorakylvössä pahkat jäävät maan pintakerroksiin ja pystyvät helpommin itämään ja aiheuttamaan tartuntaa seuraavana kasvukautena.

    Torajyvää on Suomessa erityisesti rukiissa, mutta myös jonkin verran ruisvehnässä, ohrassa, syys- ja kevätvehnässä sekä siemenheinissä. Sitä tapaa myös yleisesti piennarten rikkaheinissä.

    Rukiin tekee herkäksi torajyvälle sen ristipölytteisyydestä johtuva avoin kukinta, joka tarjoaa hyvän kasvualustan torajyvän itiöiden itämiselle.

    Torajyvää voi torjua vain viljelyteknisin toimin. Kemiallisia torjuntakeinoja ei ole eikä kestäviä lajikkeita ole juurikaan vielä markkinoilla. Herkkyyseroja lajikkeissa on kuitenkin jonkin verran.

    Pölyttynyttä kukkaa torajyvä ei pysty enää tartuttamaan.

    Torajyvän tartunta tapahtuu kehittyvien jyväaiheiden kautta viljan kukinta-aikana.

    Maassa säilyneet tai kylvösiemenen mukana maahan päätyneet torajyvän pahkat itävät kosteuden turvin ja levittävät itiöitä kasvustoon.

    Kaikki tekijät, jotka viivästyttävät tai pidentävät kukinta-aikaa, lisäävät torajyvän tartunnan riskiä.

    Viileissä ja sateisissa oloissa siitepölyn muodostuminen ja leviäminen hidastuu, minkä takia viljan kukinnot pysyvät auki ja pölyttämättöminä pitkän aikaa, mikä altistaa niitä torajyvän itiöille. Pölyttynyttä kukkaa torajyvä ei pysty enää tartuttamaan.

    Tartunnan saaneet kukinnot tuottavat mesikastetta, joka houkuttelee hyönteisiä, ja nämä levittävät tartuntaa edelleen. Myös sadepisarat ja roiskeet levittävät torajyvän itiöitä kasvustossa.

    Mitä enemmän lajike tuottaa siitepölyä, sitä varmemmin pölytys tapahtuu ja sitä enemmän se antaa suojaa torajyvältä.

    Yleisesti rukiin hybridilajikkeet ovat alttiimpia kuin populaatiolajikkeet. Tämä johtuu hybridilajikkeiden heikommasta siitepölyn tuotannosta.

    Hivenet, kuten boori ja kupari varmistavat osaltaan pölyttymistä, joten näiden ravinteiden turvaaminen lannoituksella on myös yksi torajyvän hallintakeino.

    Kasvustojen ylimääräistä tallaamista on vältettävä.

    Rukiin viljelyssä on pyrittävä hyvän kasvuun lähdön varmistamiseen, jotta saadaan tasainen ja tiheä kasvusto.

    Riittävän aikainen kylvö syksyllä, viimeistään elo-syyskuun vaihteessa, eikä liian syvään, mahdollistaa rukiin hyvän versoutumisen ja ehkäisee jälkiversojen muodostumista. Tällainen kasvusto kehittyy, kukkii ja pölyttyy yhtäaikaisesti, jolloin torajyvän tartunnan riski pienenee.

    Heikosti talvehtinut, harva kasvusto voi kehittää keväällä sivuversoja, mikä tekee kasvustosta epätasaisen.

    Hyvän talvenkestävyyden lisäksi korrenlujuus varmistaa tasaisen kasvuston muodostumista.

    Rukiin kasvunsäätöön on kiinnitettävä huomiota, jotta ruis pysyy pystyssä ainakin heilimöintiin asti.

    Kasvustojen ylimääräistä tallaamista on vältettävä, koska tallatut versot jäävät kehityksessä jälkeen ja kukkivat myöhemmin, jolloin ne altistuvat torajyvälle.

    Kylvösiemenen puhtaus ja viljelykierto ovat tärkeitä torajyvän perushallintakeinoja.

    Rukiin viljelyä peräkkäin samalla lohkolla tai esimerkiksi ohran jälkeen tulee välttää, koska torajyvä säilyy maassa pahkoina. Jo yhden vuoden tauko torajyvälle alttiiden viljojen ja heinien viljelyssä samalla lohkolla pienentää torajyvän riskiä, sillä torajyvän pahkat säilyvät maassa elinkykyisinä noin vuoden.

    Torajyvä voi levitä viereisiltä lohkoilta tai pientareilta. Luonnonheinien niittäminen pientareilta ennen viljan kukintaa auttaa jossain määrin vähentämään tartuntaa. Lisäksi on tärkeää huolehtia heinämäisten rikkakasvien torjunnasta viljelyssä.

    Lähde: Vyr
    Lisää aiheesta
    • Heilimöintivaihe on torajyvätartunnan riskiaikaa. Jos kukinta kestää pitkään, torajyväriski kasvaa selvästi. Näet torajyvän saastuttaman kasvin klikkaamalla kuvan oikeassa reunassa olevaa nuolta.

      Tämän vuoden ruissadossa tavanomaista enemmän vaarallista torajyvää

    • Toimenpiteeksi on mahdollista valita kasvintuhoojien seurantasovelluksen käyttö.

      Kasvintuotanto | Viljelijän itse valittava sovellus kasvintuhoojien tarkkailuun – valmista listaa kelpaavista sovelluksista ei ole

      Tilaajalle
    • Perunasyövän saastuttama mukula.

      Ole tarkkana: Perunan tauti voi livahtaa pellolle huomaamatta ja sen havaitsemiseen voi kulua jopa vuosia

      Tilaajalle
    • Koloradonkuoriainen.

      Kanta-Hämeestä löytyi koloradonkuoriaisia – nyt on syytä tarkkailla omia perunakasvustoja

    • Kiinanmarjakääriäisen toukka kaivautuu omenaan syödäkseen sen siemeniä. Toukan aiheuttamat vioitukset muistuttavat omenakääriäisen toukan tihutöitä.

      Suomesta on löydetty uusi omenantuholainen – perhoslajia ei ole aikaisemmin tavattu missään EU:ssa

  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle