
Suomessa lannoitteita valmistava Yara sai toukokuun alussa puikkoihinsa uuden kaupallisen johtajan. Agronomi Wendla Leino siirtyi tehtävään yrityksen sisältä avainasiakaspäällikön pestistä.
”Uusi tehtäväni on mahtava näköalapaikka alalle. Samaan aikaan tämä on haasteellinen hetki ajatellen suomalainen maatalouden tulevaisuutta, ilmastonmuutoksen aiheuttamia muutoksia alalle ja globaalia ruokaturvaa”, summaa Leino ensimmäisten kuukausien tunnelmia.
Lannoitteiden maailmanmarkkinahinta ja sitä myötä myös suomalaisten viljelijöiden niistä maksama hinta on noussut viime vuosina paljon suhteessa viljelijöiden lopputuotteestaan saamaan hintaan ja työstä käteen jäävään katteeseen.
”Lannoitteidemme hinnat määrittyvät Euroopan markkinoilla kysynnän ja tarjonnan mukaan. Geopoliittisen epävarmuuden johdosta markkina on hermostunut.”
Leino muistuttaa, että maailman väestön yhä kasvaessa on kaikkien etu, että ruokaa tuotetaan optimoidusti; mahdollisuuksien mukaan jopa täsmäviljelymenetelmin.
”Suomalaiset viljelijät ovat oman alansa ja peltolohkojensa asiantuntijoita. Me voimme kuitenkin tarjota heidän päätöstensä tueksi tutkittua tietoa siitä, kuinka panostuksilla lannoitukseen saadaan irti täysi hyöty ja ravinteiden välille löydetään balanssi. Näin päästään sadon suhteen mahdollisimman hyvään laatuun, määrään ja kustannustehokkuuteen.”
”Sukulaisten maatilalla pääsi laittamaan heinää haasioille ja seipäille, juottamaan vasikoita ja osallistumaan maatilan muihinkin töihin.”
Yara tekee tutkimustyötä edellä mainittujen asioiden eteen Vihdin Kotkaniemessä sijaitsevalla koetilallaan.
”Olemme ylpeitä siitä, että Yaran Pohjoismaiden ainoa tutkimustila on juuri Suomessa. Se on ehdottomasti meidän suomalaisten etu.”
Suomalaiset muistelevat yhä kaiholla aikaa, kun norjalaiselle Yaralle myyty lannoitevalmistus oli vielä kotimaisissa käsissä Kemira Growhow:lla.
”Näen myös norjalaisen omistuksen vahvuutena erityisesti tässä maailmantilanteessa. Olemme osa vakaata, globaalia toimijaa, joka on investoinut suomalaisiin tehtaisiin kaksi miljardia euroa. Meillä on luotettavat hankintakanavat ja vastuullisuus kunnossa”, Leino toteaa.
Vanhaa aikaa ihannoivissa keskusteluissa unohtuukin usein, että kaupantekohetkellä Kemira Growhow:n tehtaissa oli valtava investointivelka yhtäaikaisesti tiukan taloudellisen tilanteen kanssa. Tehtaita ei olisi pystytty saamaan ajantasaisiksi ilman radikaaleja muutoksia. Yrityskaupan myötä lannoitteiden tuotanto saatiin jatkumaan Suomessa.
”Huoltovarmuutemmekin kannalta on olennaista, että meillä Suomessa on neljä toimivaa tehdasta ja Euroopan ainoa fosfaattikaivos. Se, että tuottamistamme lannoitteista suurin osa menee vientiin, pitää niin ikään huolta siitä, että suomalainen viljelijä ei jää ilman lannoitteita.”
Yaran kaupallinen johtaja
Syntynyt vuonna 1978
Asuu Keravalla.
Maatalous- ja metsätieteiden maisteri (MMM), Agronomi
Harrastaa käsitöitä, ulkoilua, lukemista.
Wendla Leinolla on pitkä kokemus maatalousalan erilaisista asiantuntijatehtävistä. Hän on työskennellyt aiemmin rehuteollisuuden palveluksessa ja kemikaalijakelussa. Alunperin ei kuitenkaan ollut itsestään selvää, että nuori helsinkiläisnainen löysi polkunsa maatalousalalle.
”Olen niin sanottu asfalttiagronomi, eli minulla ei ole tilataustaa. Rakkaus maalaiselämään ja suomalaiseen ruoantuotantoon syttyi kuitenkin jo lapsuudessa, kun vietin kesiä Sodankylässä mummon luona. Siellä sukulaisten maatilalla pääsi laittamaan heinää haasioille ja seipäille, juottamaan vasikoita ja osallistumaan maatilan muihinkin töihin.”
Kesät jäivät Leinon mieleen erityisinä kohokohtina. Eläinrakas nuori nainen vietti paljon aikaa myös Ruskeasuon tallilla ja kilpaili kouluratsastuksessa.
”Kun minulle lukion loppuvaiheessa selvisi, että yliopistossa voi lukea maatalousalaa, en harkinnut edes enää muuta. Helsinkiläisen lukion opinto-ohjauksessa tällaista vaihtoehtoa ei tuotu erityisen aktiivisesti esiin”, kertoo pääaineekseen kotieläintuotannon valinnut Leino.

Nuoren Wendla Leinon vapaa-aika kului aktiivisen hevosharrastuksen parissa, mutta keski-ikäinen Wendla Leino rentoutuu ensisijaisesti ottamalla käteensä kutimen.
”Sukkia syntyy tasaista tahtia. Puikoilla on aina jotakin. Olisi hienoa vielä värjätä itse käyttämäni langat.”
Perheen nelijalkaiset jäsenet, airedalenterrierit Roi ja Rex, pitävät huolen siitä, että heidän emäntänsä pääsee säännöllisesti myös vaeltelemaan koiralenkeille metsään.
”Mummoudun kovaa vauhtia. Nautin nykyään myös ristisanojen ratkomisesta. Jos haluan jännitystä elämään, niin luen dekkarin. Kilparatsastus jäi, kun lasten harrastukset menivät omien harrastusten edelle. Olen sellainen ihminen, että teen asioita täydellä sydämellä tai en lainkaan.”

Kahden teini-ikäisen lapsen ja puolison kanssa perhe-elämästä nauttiva Leino kertoo haaveidensa olevan maltillisia.
”Haluan elää tavallista, turvallista ja merkityksellistä elämää. Ammatillisesti toivon, että voisimme olla mukana auttamassa maatalouden haasteissa ja vastata myös ympäristöhaasteisiin. Saa nähdä, mitä aika tuo eteen.”