Suomi on myöntänyt afrikkalaisen sikaruton (ASF) ennaltaehkäisevänä toimena rakennettavien aitojen rahoitukseen investointitukea koko rahoituskauden ajan.
”Ennen ASF:n ilmenemistä Suomessa sikaloiden aitainvestointeja on tuettu kokonaisuudessaan vain muutamia kappaleita. Elokuulla päättyneellä tukijaksolla hakemuksia tuli monin verroin, 16 kappaletta. Hakemuksia tuli eri puolilta Suomea”, kertoo neuvotteleva virkamies Sanna Koivumäki maa- ja metsätalousministeriöstä.
Sika-aidat kuuluvat bioturvallisuutta edistävien investointien hankeryhmään. Samassa kiintiössä jäljellä olevia rahoja on jakamassa useampi tukiryhmä, kuten eläinten hyvinvointia tukevat investointihankkeet, ympäristön tilaa edistävät rakentamisinvestoinnit ja ojitusinvestoinnit.
”Elinvoimakeskukset pisteyttävät hankkeet ja sen perusteella tehdään myönteisiä päätöksiä kiintiön puitteissa”, selvittää erityisasiantuntija Aulis Kuusela Ruokavirastosta.
”Oleellista on tietysti, saadaanko varoja lisää ja kuinka paljon. Nykyiset jäljellä olevat varat tuossa kiintiössä ovat vain noin 1,5 miljoonaa euroa”, Kuusela toteaa.
Lisävarojen tarve on merkittävä.
”Jos aiotaan tehdä kaikkiin hyväksyttäviin hakemuksiin myönteinen päätös tänä vuonna, puhutaan useiden miljoonien eurojen lisävaroista”, Kuusela sanoo.
Hakemuksia odotetaan lisää käynnissä olevan neljännen tukijakson aikana. Haku jatkuu 15. lokakuuta saakka. Kuuselan mukaan päätökset molempiin jaksoihin tehdään viimeistään vuoden lopussa.
Koivumäen mukaan ministeriöllä on hyvin vahva tahtotila siihen, että nämä tärkeinä pidetyt hankkeet voidaan rahoittaa.
”Tässä tilanteessa sikaloiden aitahankkeet pisteytetään tukipäätöksissä korkealle. Pyrimme siihen, että kaikki hankkeet saavat myönteisen tukipäätöksen mahdollisimman pian. Lisärahoitusta on tulossa ”, kommentoi Koivumäki.
Koivumäen mukaan osa alueista pystyy tekemään päätöksiä jo nykyisen rahoituksen puitteissa.
”Hankkeen voi omalla riskillä aloittaa, kun hakemus on jätetty”, hän sanoo.
”Tiloilla ollaan motivoituneita vaadittaviin toimenpiteisiin ja ministeriö huolehtii tarvittavasta lisärahoituksesta.”
Sikalan ympärille rakennettava suoja-aita ei ole halpa investointi yrittäjälle. Sikalan koosta riippuen puhutaan kymmenistä, jopa sadoista tuhansista euroista. Investointitukea on mahdollista saada 40 prosenttia kustannuksista.
”Todellisuudessa osuus voi jäädä 40 prosentin alle, jollei ministeriö muuta päätösten perustana olevaa yksikkökustannusasetusta huomioimaan rakentamisen todellisia kustannuksia”, huomauttaa Kuusela.
Maa- ja metsätalousministeriön johtava asiantuntija Elli Tervala vastaa, että kustannusperusteet ovat pohdinnassa.
”Prosessi on kesken. Ilman muuta pyrimme yrittäjien kannalta fiksuimpaan lopputulokseen”, Tervala kommentoi.
Tilanteessa, jossa sianlihantuotantoon tehtäviä kunnostus- tai laajennusinvestointejakin on vaikea saada kannattavaksi on aidan rakentaminen iso panostus tuotantoon.
”Jos ASF leviää sianlihantuotannon pääalueille, tilanne on todella huolestuttava”, painottaa Kuusela.
”Kannustamme tiloja hakemaan aitojen rakentamiseen investointitukea.”
Maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Pekka Pesonen sanoo, että valtioneuvostossa on vahva halu on tehdä torjuntatoimia ennaltaehkäisevästi.
”Maa- ja metsätalousministeriö tukee sikatilojen bioturvainvestointeja. Suomi on ollut taudin osalta varautumisessa ykköskategoriassa Euroopassa. Tiloilla ollaan motivoituneita vaadittaviin toimenpiteisiin ja ministeriö huolehtii tarvittavasta lisärahoituksesta.”
Komissiolta odotetaan syyskuun aikana päätöstä cap-suunnitelman muutoksista rahoituksen ohjaamiseksi taudin torjuntaan.
”Elokuun hakujaksosta saimme osviittaa tarvittavasta rahoitusmäärästä. Kannustamme tiloja hakemaan aitojen rakentamiseen investointitukea”, Pesonen toteaa.
Hallitus on ilmoittanut elokuun lopussa suhtautuvansa vakavasti afrikkalaisen sikaruton torjuntaan ja varaavansa riittävät resurssit taudin hallintaan saamiseksi. Resursseja tarkastellaan osana vuoden 2026 kolmatta lisätalousarviota sekä vuoden 2027 täydentävää talousarviovalmistelua.
Torjuntatoimia vahvistetaan muun muassa lisäämällä valvontaa, näytteenottoa ja viranomaisten operatiivisia toimia.