

Atrian konsernijohtaja Kai Gyllström huomauttaa suomalaisen lihan pärjäävän hyvin vastuullisuusvertailuissa.
”Suomalaisella lihalla lihakategoriaan katsomatta on noin puolet pienempi hiilijalanjälki globaaliin keskiarvoon nähden. Olisi ollut reilua, että myös tämä olisi otettu huomioon ravitsemussuosituksia laadittaessa, kun ne nyt perustuivat ravitsemuksen lisäksi myös ilmastosuosituksiin”, hän toteaa.
”Mikäli kotimaista valkuaista saataisiin enemmän tarjolle, pystyisimme pienenentämään soijan osuutta entisestään.”
Siipikarjan osalta Atria on pyrkinyt pienentämään hiilijalanjälkeä vähentämään soijan osuutta rehussa.
”Olemme päässeet sen suhteen seitsemään prosenttiin, ja mikäli kotimaista valkuaista saataisiin enemmän tarjolle, pystyisimme pienenentämään soijan osuutta entisestään.”
Toimi pienentää broilerin hiilijalanjälkeä arviolta noin viisi prosenttia kymmenen vuoden aikana.
Sian rehussa soijan määrä on tavoitteena puolittaa yhteen prosenttiin. Tämä toimi nipistää sianlihan hiilijalanjäljestä niin ikään viisi prosenttia kymmenen vuoden aikana.
Konsernin nautaketjussa ei käytetä lainkaan soijaa.

Atria-konsernilla on oma rehutehdas A-Rehu, joten lihan arvoketju lähtee liikkeelle jo ostettavasta viljasta.
”Pääsemme tekemään optimointia aina siltä tasolta saakka. Tekoälyn avulla voimme luoda eläimistä mallinnuksia esimerkiksi digitaalisia kaksosia, joiden avulla pystymme etsimään optimaalista koostumusta rehulle huomioiden eläimen terveyden, hyvinvoinnin ja kasvun.”