• TS: Pöytyälle suunnitellun biokaasulaitoksen valmistelu keskeytetään

    Laitokselle suunniteltu alue osoittautui aiemmin luultua huonommaksi. Lisäksi lähialueiden asukkaat vastustivat hanketta.
    Biokaasulaitoksen valmistelu keskeytetään. Kuvituskuva.
    Biokaasulaitoksen valmistelu keskeytetään. Kuvituskuva. Kuva: Lari Lievonen
    Maatalous|Rakentaminen
    16.10.202417:55
    Anniina Jokinen

    Pöytyän kunnan Lallin teollisuusalueelle suunnitellun biokaasulaitoksen valmistelu keskeytetään. Asiasta uutisoi Turun Sanomat.

    Hankkeen rahoittaja Copenhagen Infrastructure Partners (CIP) keskeytti hankkeen Lallin teollisuusalueella, koska alue ei osoittautunutkaan raaka-aineiden osalta keskeiseksi sijainniksi. Lisäksi kunnallistekniikan saatavuus alueelle oli alkuperäistä arviota huonompi. Esimerkiksi keskijänniteverkkoon liittyminen ei ole mahdollista, vaan laitosta varten pitäisi rakentaa uusi linja.

    Laitoksen paikka ei myöskään saavuttanut paikallisten hyväksyntää. Lähellä asuvat vastustivat hankkeen sijaintia.

    Uuden sijoituspaikan osalta ei ole vielä tehty päätöksiä. Hankkeen aikana ehdittiin kartoittamaan ja solmimaan aiesopimuksia raaka-aineista sekä pitämään avoimia keskustelutilaisuuksia. Hankealueesta laadittiin ympäristövaikutusten arviointiohjelma ja laitoksen alustava tekninen konsepti.

    Turun Sanomat: Pöytyälle povattu biokaasulaitoshanke jäihin – yhtenä syynä paikallisyhteisön vastustus: ”Helpottunut olo”

    Lisää aiheesta
    • Mylläri Hannu Saari Riihipuodin myllyllä on huolissaan Suomen suurimman biokaasulaitoksen rakentumisesta alle kilometrin päähän myllystä. Saarta huolettaa erityisesti mahdolliset hajuhaitat.

      Maatalouden ympäristötoimet | Myllyn lähelle suunnitteilla oleva biokaasulaitos aiheuttaa huolta Riihikoskella – ”Vaikka kuinka hyvin tehtäisiin, se haisee aivan varmasti”

      Tilaajalle
    • Hankekehityksen ensimmäisessä vaiheessa tarkastellaan alueen soveltuvuutta laitospaikaksi. Kuvituskuva.

      Ympäristö | Pöytyälle suunnitellaan biokaasulaitosta, jonka hajuhaitat huolestuttavat − hankkeen suunnittelija rauhoittelee asukkaita

    • Havainnekuvassa on Nivalaan suunnitellun biokaasuvoimalan sijoittuminen valtatie 27 varteen. Isoja biokaasuvoimaloita on nousemassa karjatalousvaltaisille alueille, jotta lantaa löytyy riittävän läheltä. Työn alla on viisi kohdetta, mutta määrä voi kaksinkertaistua vielä tällä vuosikymmenellä.

      Energia | Biokaasun tuotanto ottamassa suuren harppauksen: muutamassa vuodessa käynnistymässä viisi isoa yksikköä

      Tilaajalle
    • Taavi Vartela (vas.) ja Toni Hemminki toteavat Wegan ja tanskalaisen pääomasijoittajan intressien olevan saman eli Kurunpuhdon biokaasulaitoksen saaminen mahdollisimman nopeasti valmiiksi. He havaitsivat jo ensimmäisessä yleisötilaisuudessa, että Nivala on ehdottoman hyvä paikka LBG-laitokselle.

      Energia | Nesteytettyä biokaasua tuottava laitos tulossa Nivalaan – hanke etenee vauhdilla

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    biokaasulaitos
    Pöytyä
    Copenhagen Infrastructure Partners
    paikallisvastustus
    ympäristövaikutukset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Konealan Gallup: Onko rakentamisen piristyminen näkynyt maarakennusalalla?

  • Suomessa infra-alalta eläköityy vuosittain noin 600 työntekijää enemmän kuin oppilaitoksista valmistuu uusia infra-alan ammattilaista vuodessa. Muuntokoulutuksella Destia ja Oamk haluavat vastata infra-alan osaajapulaan. Haku on alkanut ja koulutus alkaa 31.8.2026.

    Koneviesti | Helpotusta osaajapulaan – Destia ja Oamk aloittavat talonrakentajien infra-alan muuntokoulutuksen

  • Koneviesti | Lukijan idea: Rumpuputki sulaksi kotikonstein