• Viime vuonna valmistui 122 uutta eläinlääkäriä

    Laillistettujen eläinlääkäreiden määrä laski hieman edellisvuodesta.
    Suomessa opiskelleita eläinlääkäreitä laillistettiin viime vuonna 63.
    Suomessa opiskelleita eläinlääkäreitä laillistettiin viime vuonna 63.  Kuva: Elina Paavola
    Maatalous|Eläintaudit
    17.1.202614:00
    Maija Ala-Siurua

    Ruokavirasto laillisti viime vuonna 122 uutta eläinlääkäriä. Määrä laski hieman edellisvuodesta ja sitä edeltäneestä huippuvuodesta 2023, jolloin ammatinharjoittamisoikeuden sai 139 eläinlääkäriä, Ruokavirasto kertoo tiedotteessaan.

    EU- ja ETA-alueen maissa opiskelleita eläinlääkäreitä laillistettiin 56 henkilöä ja Suomessa opiskelleita 63.

    Useamman vuoden tauon jälkeen viime vuonna laillistettiin myös muutamia EU:n ulkopuolisista maista valmistuneita eläinlääkäreitä. Näissä niin sanotuissa kolmansissa maissa ammattinsa opiskelleiden eläinlääkäreiden tulee ennen ammatinharjoittamisoikeuden saamista käydä läpi merkittäviä lisäopintoja ja harjoitteluita, mikä rajoittaa saapuvien määrää.

    Eläinlääkärin nimike on suojattu ammattinimike ja vain Ruokaviraston laillistama henkilö saa käyttää itsestään nimitystä eläinlääkäri tai harjoittaa eläinlääkärin ammattia.

    Lisää aiheesta
    • Tekoäly on käytössä ontumatutkimuksissa kaikilla isoilla hevosklinikoilla.

      Hevoset | Eläinlääkärit tyytyväisiä tekoälyyn ontumatutkimuksissa – käyttö onnistuu ajossakin

      Tilaajalle
    • Alueet ovat erilaisia sekä tuotantoeläinten että seura- ja harraste-eläinten määrien suhteen että yksityisen palveluntarjonnan suhteen, muistuttaa eläinlääkäriliiton puheenjohtaja Mikko Turku.

      Hevosen terveys | Lakiuudistus nostaa kunnallisten eläinlääkäreiden ei-välttämättömien palvelujen hintoja maltillisesti

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    eläinlääkäri
    Eläinlääketiede
    Eläinten terveys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle