• ”Viljelijöille saatava nopeasti uskottava näkymä tuleville tuotantopäätöksille” ‒ MTK:n mukaan budjetti ei ratkaise päälle vyöryvää energiakriisiä

    Tuottajajärjestö edellyttää, että isoimmat ongelmat on ratkaistava erillisin kriisitoimin.
    MTK arvioi nyt nähtävän ruoka- ja energiamarkkinoiden epävakauden jäävän pitkäkestoiseksi ilmiöksi.
    MTK arvioi nyt nähtävän ruoka- ja energiamarkkinoiden epävakauden jäävän pitkäkestoiseksi ilmiöksi.  Kuva: Kai Tirkkonen
    Maatalous|Politiikka
    1.9.202218:43
    Hanna Lensu

    ”Kotimaisen ruokakriisin välttämiseksi viljelijöille on nopeasti saatava uskottava näkymä tulevan talven ja ensi satokauden tuotantopäätöksille”, toteaa Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK tiedotteessaan valtion ensi vuoden talousarviosta.

    ”Budjettiesitys ei ratkaise päälle vyöryvää energiakriisiä seurauksineen. Kansallinen turvallisuus ja huoltovarmuus edellyttävät nyt hallitukselta jatkuvaa valmiutta sekä nopeaa päätös- ja toimintakykyä”, järjestö varoittelee ja arvioi nyt nähtävän ruoka- ja energiamarkkinoiden epävakauden jäävän pitkäkestoiseksi ilmiöksi.

    MTK on pettynyt siihen, ettei hallitus esitä jatkoa tänä vuonna käyttöön otetuille maatalouden kiinteistö- ja energiaverojen helpotuksille. ”Tämä yhteensä noin 60 miljoonan euron verohelpotus olisi osaltaan luonut varmuutta tuleville tuotantopäätöksille. Määräaikaisen sähkövähennyksen ja erityisesti sähkötuen jatkovalmistelussa on varmistettava, että maatilatalousyrittäjillä on mahdollisuus saada kyseistä tukea.”

    Järjestö on kuitenkin tyytyväinen maatalouden uuden CAP-kauden edellyttämään rahoitukseen, Itä-Suomen rahoituspakettiin ja ”Välitä viljelijästä” -projektin jatkorahoitukseen ensi vuodeksi.

    Sen sijaan tie- ja väylärahoitus on MTK:n mukaan riittämätön. Samasta asiasta ovat kantaneet huolta jo myös muun muassa Metsäteollisuus ry ja Rakennusteollisuus.

    Lisää aiheesta
    • Aurinkopaneelien hankintaa on tilalle harkittu, mutta lypsyaseman kanssa niiden tuotto ei ole parhaimmillaan, Markku Kiljala pohtii. Paneelit sopivat paremmin lypsyrobottia käyttäville tiloille: robotin kanssa sähkönkulutus on tasaisempaa ympäri vuorokauden.

      Maatalous | Maitotilalle lisäkulut sähköstä talvelle jopa 10 000 euroa, isäntä pohtii tulisiko aggregaatin käynnistäminen jo halvemmaksi: ”Äsken tuli varoitus, että hinta meni yli 90 senttiä kilowattitunti”

    • Teiden kunto rapistuu yhä pahemmin, Metsäteollisuus arvostelee.

      Metsäpolitiikka | Teiden rahoitus vähenee budjetissa, vaikka tiestö heikkenee vauhdilla, Metsäteollisuus arvostelee

    • Hallitusviisikko esitteli valtion ensi vuoden tulo- ja menoarvion budjettiriihen päätteeksi torstaina iltapäivällä Valtioneuvoston linnassa.

      Politiikka ja talous | Valtion ensi vuoden budjetti valmistui: Hallitus varautuu auttamaan myös maatiloja sähkölaskuissa

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa