• Yara laskee lannoitteiden hintoja yli 200 euroa

    Taustalla on parantunut raaka-aineiden ja lannoitteiden saatavuustilanne Euroopassa.
    Uusien lannoitetilausten vastaanotto oli Yaralla joulukuussa usean viikon ajan kiinni. Nyt kaikkia tuotteita on saatavilla ja hinnat laskeneet.
    Uusien lannoitetilausten vastaanotto oli Yaralla joulukuussa usean viikon ajan kiinni. Nyt kaikkia tuotteita on saatavilla ja hinnat laskeneet. Kuva: Sanne Katainen
    Maatalous|Maatalous
    3.1.202309:07
    Tuure Kiviranta

    Yara laskee mineraalilannoitteiden hintoja, yhtiö kertoi tiistaiaamuna. Hinnat laskevat yli 200 euroa tonnilta edelliseen hinnastoon verrattuna. Taustalla on parantunut raaka-aineiden ja lannoitteiden saatavuustilanne Euroopassa, mikä on lisännyt lannoitteiden tarjontaa.

    Syksyn aikana Yara kertoi yhteensä noin 240 euron hinnankorotuksista. Hinnat laskevat nyt siis lähelle kesän avaushintoja.

    “Tällä hetkellä myynnissä ovat kaikki YaraMila- ja YaraBela-peltolannoitteet ja niiden saatavuus on hyvä”, kertoo Yara Suomen kaupallinen johtaja Roland Westerberg.

    Myös YaraSuna-kierrätyslannoitteet, YaraVita-lehtilannoitteet sekä YaraRega-kastelulannoitteet ja YaraTera- vesiliukoiset lannoitteet ovat myynnissä.

    Maaseudun Tulevaisuuden markkinakatsauksessa ennakoitiin maanantaina lannoitteiden hintojen laskua kaasun halpenemisen vuoksi.

    Lannoitteiden hintojen korotuksissa vuonna 2022 oli tärkeänä perusteena kaasun kohonnut hinta. Nyt kaasu on kuitenkin halventunut Euroopassa. Viime viikolla kaasun hinta kävi alimmillaan 75 eurossa megawattitunnilta, mikä oli matalin hinta sitten Venäjän Ukrainaan aloittaman hyökkäyssodan.

    Hintaa on laskenut Euroopan kaasuvarastojen hyvä täyttöaste sekä leutosää. Kaasua on edelleen virrannut vakaasti myös Venäjältä Eurooppaan Ukrainan kautta. Perjantaina kaasun futuurihinta oli noin 76 euroa. Elokuussa hinta oli korkeimmillaan yli 300 euroa.

    Lisää aiheesta
    • Onko lannoitteiden hintojen jo aika kääntyä laskuun, jää vielä nähtäväksi.

      Maatalous | Kääntyvätkö lannoitteiden hinnat vuoden alussa laskuun? Syitä halpenemiseen olisi markkinoilla

      Tilaajalle
    • Yara on kesän ja syksyn aikana jo pariin kertaan keskeyttänyt uusien tilausten vastaanoton.

      Maatalous | Yara on sulkenut jälleen uusien lannoitetilausten vastaanoton – Euroopassa nähty hintojen lasku ei ole rantautunut Suomeen

    • Lannoitteiden hinnat ovat korkeat koko maailmassa.

      Kasvintuotanto | Yaran NPK-lannoitteiden hinta 700 eurosta ylöspäin

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen