• Valkoposkihanhien muutto kokonaan ohi viikon lopussa

    Pohjois-Karjalan parhailla paikoilla oleilee vielä muutaman sadan yksilön parvia. Pääjoukot ovat ohittaneet Suomen matkalla arktisille pesimäalueilleen.
    Viimeisetkin läpimuuttavat valkoposkihanhet lähtevät tällä viikolla Itä-Suomesta.
    Viimeisetkin läpimuuttavat valkoposkihanhet lähtevät tällä viikolla Itä-Suomesta. Kuva: Lari Lievonen
    Maatalous|Eläimet ja kasvit
    28.5.202515:30
    Eija Vallinheimo

    Valkoposkihanhiparvet oleilivat Pohjois-Karjalan pelloilla pitempään kuin vielä viime viikolla ennustettiin, sillä muutto-olosuhteet eivät suosineet. Vastatuulessa ja ajoittaisissa sateissa muuttaminen ei houkutellut lintuja matkalle.

    Viikon jakson suurimmat parvet havaittiin 21.5. Tohmajärven Valkeasuolla, jossa hanhia oli noin 25 000. Myös Rääkkylän Oravilahdessa lepäili 22.5. noin 27 000 valkoposkihanhea.

    Valkoposkihanhien kevätmuutto on tämän viikon jälkeen lähes kokonaan ohi.

    ”Suotuisa lounainen ilmavirtaus ja muutenkin enimmäkseen hyvä muuttosää vallitsee Suomessa ensi viikonloppuun asti. Niinpä viimeisetkin läpimuuttavat valkoposkihanhet lähtevät tällä viikolla Itä-Suomesta, minkä jälkeen kevätmuutto on ohi”, Ilmatieteen laitoksen tutkija Jarmo Koistinen toteaa.

    Tiedot pohjautuvat Pohjois-Karjalan ely-keskuksen ja BirdLife Suomen yhteinen valkoposkihanhien kevätmuuton seurantaan. Seuranta päättyy tähän viikkoon.

    Lisää aiheesta
    • Hanhien aiheuttamat vahingot pakottavat maatiloja muuttamaan tuotantosuuntaa.

      Maatalous | Valkoposkihanhet aiheuttavat nyt ennätysvahinkoja viljelyksille

    • Nyt valkoposkihanhet tankkaavat ennen pesimäalueilleen muuttamista.

      Maatalous | Barentsinmeren koko valkoposkihanhikannasta valtaosa tankkaa nyt Suomessa ja lähialueella

    • Hanhipaimen Esa Laine kiikaroi lähestyviä hanhiparvia Liperissä keväällä 2023.

      Maatalous | Hanhien aiheuttamat vahingot pakottavat maatilat jopa vaihtamaan tuotantosuuntaa – ”Näiden kanssa joutuu vaan elämään”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    valkoposkihanhi
    kevätmuutto
    Pohjois-Karjala
    lintuhavainnot
    luonto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle