
Verkkokauppa on monelle maaseudun alkutuottajalle ja elinkeinonharjoittajalle mainio keino hankkia tuotantotoiminnassaan tarvitsemiaan tavaroita ja palveluita. Verkkokauppojen ansiosta välimatkojen vaikutukset liudentuvat ja valikoima kasvaa.
Välimatkojen hämärtymisessä piilee myös verkkokaupan riski: suomeksi palvelevan verkkokaupan taustalla saattaakin olla ulkomainen yritys, ja varsinkin englanniksi palveleva verkkokauppa voi sijaita lähes missä tahansa – myös EU:n ulkopuolella.
Verkkokauppayrityksen sijaintipaikka taas vaikuttaa ratkaisevasti arvonlisäverotukseen: suomalainen arvonlisäverovelvollinen ei voi hakea Suomen verottajalta palautusta arvonlisäverosta, jonka hän on maksanut ostamansa tuotteen tai palvelun hinnassa ulkomaiselle yritykselle.
Näin kävi MT:n tilaajalle, joka kertoi ostaneensa maatilan töissä tarvittavaan tietokoneeseensa suomalaisyrityksen virustorjuntaohjelman saksalaisesta verkkokaupasta.
Koska hän ei ollut kaupantekotilanteessa ilmoittanut olevansa arvonlisäverovelvollinen, hänet tulkitaan arvonlisäverolain mukaan kuluttajaksi, eikä hänellä tällöin ole oikeutta vähentää ostohinnassa maksamaansa arvonlisäveroa siinäkään tapauksessa, että tuote olisi ostettu vähennyskelpoiseen käyttöön.
Tällaisessa tilanteessa arvonlisäverovelvollisella ostajalla on käytännössä kaksi vaihtoehtoa: joko hyväksyä tilanne, maksaa lasku kokonaisuudessaan ja jättää arvonlisäverovähennys hankinnasta tekemättä tai – kuten johtava veroasiantuntija Jonas Storm Verohallinnosta neuvoo – pyytää myyjältä uutta, korjattua laskua ja maksun oikaisua.
Kun ostaja ja myyjä toimivat eri EU-maissa, heidän välisestään tavarakaupasta käytetään nimitystä yhteisökauppa. Yhteisökaupassa lain vaatimusten mukainen lasku on aina arvonlisäveroton, jos kumpikin osapuoli on arvonlisäverovelvollinen.
Tämä koskee myös alkutuottajia, mikäli he tekevät hankintoja muista EU-maista tuotantotoimintaansa varten, Storm korostaa.
Kun ostaja ja myyjä toimivat eri EU-maissa, heidän välisestään tavarakaupasta käytetään nimitystä yhteisökauppa.
Arvonlisäverottoman laskun saadakseen ostajan pitää aina ilmoittaa myyjälle kaupantekotilanteessa arvonlisäverotunnisteensa eli VAT-tunnuksensa.
Arvonlisäverovelvollisen ei tarvitse erikseen hakea VAT-tunnusta, sillä se muodostetaan y-tunnuksesta lisäämällä sen eteen maatunnus FI ja jättämällä pois toiseksi viimeisenä merkkinä oleva viiva, Storm ohjeistaa.
Jos y-tunnus on 0123456-7, sitä vastaava VAT-tunnus on FI01234567.
Vaikka laskun pitääkin olla arvonlisäveroton, arvonlisäveroa ei saa jättää ilmoittamatta ja maksamatta. Ostajan pitää laskea itse saamansa laskun perusteella hankinnan arvonlisävero Suomen alv-kannan mukaisesti.
Tämä yhteisöhankinnan arvonlisävero pitää ilmoittaa arvonlisäveroilmoituksessa ja maksaa viimeistään arvonlisäverojen eräpäivänä, joka on vuosimenettelyssä olevilla helmikuun lopussa.
Jos ostaa tavaran sijaan palvelun ulkomaiselta myyjältä, siihen sovelletaan yleensä käännettyä verovelvollisuutta. Siinäkään laskussa ei saa olla merkittynä arvonlisäveroa.
Arvonlisäverollista maataloutta, metsätaloutta tai elinkeinotoimintaa varten hankitun tavarasta tai palvelusta maksetun arvonlisäveron saa vähentää normaaliin tapaan.
Yhteisöhankinnan arvonlisävero pitää ilmoittaa arvonlisäveroilmoituksessa ja maksaa viimeistään arvonlisäverojen eräpäivänä.
Lähtökohtaisesti alkutuottajan tai muun elinkeinonharjoittajan kannattaa verkkokaupassa asioidessaan aina jo kaupantekohetkellä ilmaista olevansa arvonlisäverovelvollinen elinkeinonharjoittaja, Storm opastaa.
Monissa verkkokaupoissa y- tai VAT-tunnuksen pystyy kirjaamaan tilausta varten täytettäviin asiakastietoihin.