• Essayah: ”En puhu vielä katovuodesta” – maatilojen taloustilanne huolestuttaa ministeriä

    Susien aiheuttamat ongelmat on ministerin mukaan ratkaistava EU-tasolla. Metsäkatoasetuksen tulkinnan selvittäminen jatkuu edelleen.
    Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah oli syksyn ensimmäisen MT Liven vieraana keskiviikkona. Puolessa tunnissa ministeri otti kantaa useaan päivänpolttavaan aiheeseen. Haatettelun tallenne on katsottavissa MT:n verkkosivuilla.
    Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah oli syksyn ensimmäisen MT Liven vieraana keskiviikkona. Puolessa tunnissa ministeri otti kantaa useaan päivänpolttavaan aiheeseen. Haatettelun tallenne on katsottavissa MT:n verkkosivuilla. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Maatalous|Maatalouspolitiikka
    8.9.202306:00
    Tuure Kiviranta

    En ehkä vielä puhuisi katovuodesta, sillä tässä on erilaisia olosuhteita eripuolilla maata, kommentoi maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) kasvukauden tilannetta MT Livessä keskiviikkona.

    Hän toteaa, että kuivuutta oli alkukesästä ja nyt etenkin lännessä on märkää.

    Puinnit olivat viime viikon isossa osassa maata pysähdyksissä sateiden takia. Sade on viljojen lisäksi kiusannut muidenkin kasvien korjuuta.

    Essayah toteaa poikkeusoloja olevan ympäri Euroopan. Etelä-Euroopassa on toistuvaa kuivuutta ja paikoin on tulvia. Lisäksi Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa heiluttaa markkinoita.

    Maatalouden kannattavuustilanne huolestuttaa ministeriä. Täytyy muistaa, että tilojen välillä on eroja, hän toteaa.

    ”20 prosentilla menee ihan hyvin ja sitten on toinen 20 prosenttia, joilla menee todella huonosti. Loput on siinä ja välissä.”

    ”On ollut valtavan kalliit tuotantopanokset ja nyt heikko satotilanne.”

    Maatalouden kannattavuustilannetta hallitus aikoo parantaa muuttamalla ruokaketjun tulonjakoa oikeudenmukaisemmaksi. Lisäksi ruokavienti haluttaisiin kaksinkertaistaa.

    Ruokaviennin lisääminen on ollut eri hallitusten tavoitteena aiemminkin. Kehitys siinä on ollut tähän asti erittäin hidasta.

    Maatalouden ilmastotoimet ovat jäljessä vuoden 2035 tavoitteista. Maatiloilla on tehty monia toimia, mutta tehokkaat isoja päästövähennyksiä antavat turvepeltojen toimet vielä puuttuvat.

    Essayah sanoo hallituksen sitoutuneen ilmastotoimiin, mutta hän vetoaa sodan Ukrainassa muuttaneen tilannetta.

    Essayahin mielestä ruokaturvan vuoksi ei ole varaa kieltää ruuantuotantoa turvepelloilla.

    Todellisuudessa turvemaiden ilmastotoimet eivät tarkoittaisi viljelyn kieltämistä, kuten ministeri antaa ymmärtää. MTK:n ilmastotiekartassa, jonka toimenpiteillä päästövähennystavoitteet täyttyisivät ruuantuotantoa vähentämättä, turvemaille ehdotettiin muun muassa viljelymenetelmien kehittämistä.

    Essayah näkee hiiliviljelyssä, eli hiilensidonnassa peltoihin, mahdollisuuksia taklata ilmastonmuutosta.

    EU:ssa on valmisteilla järjestelmä, joka voisi mahdollistaa kaupankäynnin sidotusta hiilestä. Tällöin viljelijälle maksettaisiin hänen maillaan tekemästä hiilen sidonnasta.

    Lisää aiheesta
    • Hiilensidontamarkkinassa olisi kehitettävää, jotta viljelijälle maksettaisiin maahan sidotusta hiilestä.

      Ilmastonmuutos | Maatalouden ilmastotoimet toisivat rahaa maaseudulle – viljelijöille ja koneyrittäjille voisi aueta luonnonhoidosta kannattavia vaihtoehtoja

      Tilaajalle
    • Nurmen asema viljelykierroissa on vahvistunut, mikä on ilmaston kannalta hyvä asia. Aurinkopaneelit ovat maatiloilla yleistyneet, mikä vähentää päästöjä. Pellon raivaaminen olisi saatava loppumaan. Kaikkea nykyistäkään peltoa ei tarvita ruuantuotantoon.

      Ilmastonmuutos | ”Huonot pellot olisi irrotettava EU:n maatalouspolitiikan pakkopaidasta” – maatalouden ilmastotoimet edistyvät, mutta EU jarruttaa turvepeltojen päästövähennyksiä

      Tilaajalle
    • Maatalouden ympäristötoimet | Turvemaiden päästöjä ei saada alas ilman rahaa

      Tilaajalle

    Viime viikkoina susien tappamista lampaista on uutisoitu eri puolilta maata hyvin tiheään tahtiin.

    Jokainen lammaslauma, joka on joutunut hyökkäyksen kohteeksi on liikaa, Essayah sanoo.

    EU-komissio on poikkeuksellisesti avannut julkisen kuulemisen susitilanteesta jäsenmaissa, Essayah kertoo. Hän pitää komission avausta hyvin tervetulleena ja toteaa komissiossa olevan nyt tiedossa susien aiheuttamat ongelmat.

    Niitä on useissa EU-maissa. Noin vuosi sitten komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin lemmikkiponi Dolly kuoli suden raateluun Beinhornin kylässä Ala-Saksissa.

    Suomessa maa- ja metsätalousministeri ei pysty oman päänsä mukaan susitilannetta muuttamaan. EU:n luontodirektiivi ja siinä olevat suojelumääräykset tulevat nopeasti vastaan. Essayah toteaa direktiivin olevan ajalta, jolloin EU:ssa oli 12 jäsenmaata. Direktiiviä pitäisi hänen mielestä muuttaa.

    EU:n metsäkatoasetus vaikuttaa nautatiloihin. Asetus edellyttää, että markkinoille tuleva naudanliha pitää olla tuotettu tiloilla, joilla ei ole aiheutunut metsäkatoa 31.12.2020 jälkeen.

    Essayah kertoo, että maa- ja metsätalousministeriö, Ruokavirasto ja ely-keskukset ovat käyneet läpi 1.1.2021–28.6.2023 välisenä aikana investoineiden tai investoinnin aloittaneiden lihanauta- ja lypsykarjatilojen tilanteen.

    Selvityksessä ei löytynyt rakentamisinvestointeja, joiden aiheuttama metsäkatoriski olisi asetuksen määritelmiin nojaten merkittävä. Laidunten osalta selvitystyö vielä jatkuu.

    Essayah lupaa hallinnon kantavan vastuun, jos myöhemmin näille tiloille aiheutuu vaatimuksia metsäkatoasetuksen takia. Tarkempia ohjeita EU:sta on tulossa syksyllä.

    Jatkossa navettainvestoinnit täytyy syynätä metsäkatoasetus muistaen ennen investoinnin aloittamista.

    Lisää aiheesta
    • Maa- ja metsätalousministeri Essayah kuuli MTK:n johtokunnalta tuoreimmat tuottajien terveiset.

      Maatalous | Ministeri Essayah puolustaa ylijääneitä maatalouden kriisitukia budjettiriihessä: ”Nämä rahat eivät olleet säästökohteina”

    • Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah oli syksyn ensimmäisen MT Liven vieraana.

      Erä | Kuoleeko lammastalous Suomesta susien takia? ”EU:n luontodirektiiveihin on saatava muutos. Komissiossakin susitilanne on ymmärretty”, sanoo Sari Essayah

    • Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah.

      Maatalouspolitiikka | Mikä on maatalouden kannattavuustilanne ja miten sudet karkotetaan lampaiden kimpusta? Kysymyksiin MT Livessä vastasi Sari Essayah

    • Politiikka ja talous | Essayah: Nautakarjatilojen investoinnit voivat jatkua, metsäkatoasetus ei este

    • Susi on suojeltu laji Saksassa kuten Suomessakin. Arkistokuva.

      Erä | Saksalaislehti: EU-komissaari Ursula von der Leyenin lemmikkiponi kuoli suden hampaisiin – Ala-Saksin osavaltiossa on enemmän susia kuin koko Suomessa

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Maanomistajat ovat mahdollisuutena hiilensidonnassa, mutta eivät osapuolena keskustelussa

  • Saksasta alkaneet traktorimielenosoitukset ovat laajentuneet myös muihin maihin. Ranskan tiesuluilla on näkynyt lähinnä isoja traktoreita, mikä johtuu siitä, että pääosa protesteihin osallistuvista tuottajista edustaa ison tilakoon tuottajia. Maataloustuotannon vaikeudet ovat pahiten osuneet suurempiin tuottajiin. LEHTIKUVA / AFP

    Koneviesti | Miksi traktorit tulivat Ranskan teille? Näistä syistä maatalousyrittäjät ovat lähteneet barrikadeille Euroopassa

  • Ruokavirasto aloittaa tukien ja palkkioiden maksut joulukuussa, ja ensimmäisessä maksuerässä maksetaan noin 95 % näistä tuista. Kuvituskuva.

    Koneviesti | EU-viljelijätukien tukitasoja ja ehtoja vahvistettu hakuvuodelle 2023 – tukitasoihin pudotuksia