

EU pyrkii yksinkertaistamaan maatalouspolitiikkaa ja vähentämään viljelijöihin kohdistuvaa byrokratiaa.
EU:n komissio, parlamentti ja jäsenmaat yrittävät näin vastata viljelijöiden mielenilmauksiin, joita on talven aikana nähty useissa maissa.
Vasta vuoden voimassa ollut yhteinen maatalouspolitiikka (cap) ollaan todennäköisesti avaamassa muun muassa ehdollisuuden vaatimuksien osalta.
EU:ssa on halukkuutta avata perusasetuksia, jotka koskevat muun muassa vähimmäismaanpeitettä, viljelykiertovaatimusta ja tuottamatonta alaa, kertoo MTK:n maatalousjohtaja Johan Åberg.
Lisäksi valvontoihin on esitetty helpotuksia. Komissio on väläyttänyt, että alle 10 hehtaarin tiloilla ehdollisuuden vaatimuksia ei enää valvottaisi ollenkaan.
Ehdotuksista herää kysymys, kuinka paljon kyseessä on nyt vaalitemppu ennen kesäkuussa järjestettäviä europarlamenttivaaleja, Åberg pohtii.
Koko EU:n kannalta alle 10 hehtaarin tilojen jättäminen pois ehdollisuuden valvontojen piiristä olisi merkittävä muutos, sillä se koskisi EU:n arvion mukaan 65 prosenttia unionin maatiloista.
Åberg epäilee, että se voi olla komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin vaalilupaus, joka myöhemmin pehmenee.
Edellä mainitut muutokset vaatisivat hyväksynnän niin komissiolta, jäsenmailta kuin parlamentilta.
Parlamentilla on nyt noin kuukausi työaikaa jäljellä ennen kuin se jää vaalilomalle. Muutokset jäävät siten todennäköisesti seuraavan parlamentin työlistalle, Åberg arvioi.
”Into maatalouspolitiikan yksinkertaistamiseen voi hiipua vaalien jälkeen”, Åberg pohtii.
Aikaisintaan muutokset tulisivat voimaan vuonna 2025.
Ehtojen kiristäminen EU-tasolla on tuonut muita maita lähemmäs suomalaista viljelytapaa.
Suomalaisen viljelijän näkökulmasta EU:n pyrkimyksissä on paljon hyvää, mutta myös huonoja kohtia.
Ehdotus paremmasta joustavuudesta muuttaa tarvittaessa kansallista cap-strategiaa on tärkeä ja tervetullut, Åberg sanoo.
Hänen mielestään valvontojen keventäminen ja joustot tukien maksuaikatauluihin olisivat myös tervetulleita. Olisi myös hyvä, jos monitoroinnin kiristämisestä luovuttaisiin, eli viljelijöille ei tulisi nykyistä enempää peltojen valokuvaamispyyntöjä.
Järjestelmän yksinkertaistaminen sen sijaan ei ole Suomen kannalta yksinkertainen asia, Åberg sanoo.
Ehdollisuuden vaatimukset eivät ole suomalaisen viljelijän kannalta olleet suuri ongelma.
Viljelykiertovaatimus voi osalle tiloista olla ongelmallinen, mutta kasvipeitteisyys ja eteläistä Suomea koskeva tuottamattoman alan kesantovaatimus eivät juurikaan aiheuta haittaa.
Ehtojen kiristäminen EU-tasolla on tuonut muita maita lähemmäs suomalaista viljelytapaa, Åberg sanoo.
Jos ehtoja helpotetaan, Suomen kilpailukyky kärsisi. Esimerkkinä käy sosiaalinen ehdollisuus, jonka olisi tarkoitus tulla useimmissa maissa voimaan ensi vuonna, mutta jota saatetaan nyt siirtää.
Sen olisi tarkoitus parantaa työntekijöiden oloja maataloudessa. Åberg toteaa näiden asioiden olevan Suomessa kunnossa. Sen sijaan joissain maissa on työntekijöiden riistoa ja ihmiskauppaan vertautuvaa toimintaa.
Jos EU-vaatimusten voimaantuloa siirretään, saa leväperäinen toiminta jatkua. Tällöin työntekijöiden oikeuksia polkevat maat säilyttäisivät jatkossakin kilpailuetunsa Suomeen nähden.

Viljelijöiden heikko neuvotteluasema markkinoilla on myös noussut pinnalle viljelijöiden mielenosoituksissa.
Komissio on tuomassa esityksen viljelijöiden markkina-aseman parantamiseksi.
Åberg arvioi, että se voi olla merkittävämpi avaus kuin politiikan yksinkertaistamistavoitteet.
MTK:ssa odotetaan paljon myös hallituksen aloittamalta kansalliselta normienpurkamiselta.
”Meillä on paljon kansallisia säädöksiä, joissa moni asia on viety vähän tiukemmaksi, mitä EU vaatii”, Åberg sanoo.
”Se aiheuttaa tukihaussa virheitä, jos säännöt jatkuvasti muuttuvat.” Johan Åberg
Byrokratian purkaminen ei ole uusi ajatus. EU:ssa sitä on yrittänyt useampi komissio ja parlamentti vuorollaan. Osaltaan byrokratia johtuu viljelijöille annetuista monista valintamahdollisuuksista.
Vuonna 2003 cap-reformissa linjattiin, että byrokratiaa pitäisi vähentää 25 prosenttia vuoteen 2012 mennessä.
”Eihän se onnistunut ollenkaan”, Åberg toteaa.
Myös kotimaassa hallitus vuoronperään on pyrkinyt purkamaan normeja heikolla menestyksellä. ”Lipposen ensimmäinen hallitus jo yritti vähentää maatalousvalvontojen määrää”, Åberg muistelee.
”Uudistuksia tehdessä pitäisi olla koko ajan takaraivossa, että byrokratian määrä ei saa kasvaa. Ei se hyvältä näytä, että ensin valmistellaan uudistusta viisi vuotta ja sitten kun se on ollut vuoden voimassa, niin aletaan kiireellä etsiä keinoja yksinkertaistamiseen.”
Jatkuvat muutoksetkaan eivät ole hyväksi. ”Se aiheuttaa tukihaussa virheitä, jos säännöt jatkuvasti muuttuvat.”
Muutoksista seuraisi kiire myös hallintoon. Jos tänä syksynä EU-asetuksia muutetaan, täytyy myös kansallista lainsäädäntöä muuttaa. Siihen jäisi aikaa muutama kuukausi, jos uudet ehdot halutaan voimaan vuodelle 2025.
Pieniä muutoksia tukiehtoihin EU:ssa on jo tullut tälle kesälle. Etelä-Suomea koskee helpotus tuottamattomien alojen velvoitteeseen vuodelle 2024.
Se mahdollistaa kesantojen ja suojeltujen maisemapiirteiden lisäksi typpeä sitovien kasvien tai välikasvien viljelyn tuottamattomalla alalla.