• Kuminalle ja öljyhampulle tehty ennätysmäärä viljelysopimuksia – viljamarkkinoiden tilanne kiinnostuksen taustalla

    Kuminalle asetetut pinta-alatavoitteet olivat täyttymässä jo marraskuussa, kertoo Trans Farm.
    Arkistokuvassa kuminapelto.
    Arkistokuvassa kuminapelto. Kuva: Kimmo Haimi
    Maatalous|Kasvintuotanto
    9.12.202507:55
    Tuure Kiviranta

    Kuminan ja öljyhampun ostaja Trans Farm kertoo, että viljelysopimuksia vuodelle 2026 on tehty molemmille kasveille ennätysajassa ennätysmäärä.

    Lajittelukapasiteetin ja kysynnän perusteella asetetut pinta-alatavoitteet olivat täyttymässä jo marraskuussa vauhdikkaasti kuminan osalta, yhtiö kertoo verkkosivuillaan.

    ”Öljyhamppusopimuksia on saatavissa vielä hyvin, mutta viljelypäätös kannattaa tehdä hyvissä ajoin.”

    Öljyhampun menekki arvokkaana kasviproteiinivaihtoehtona kasvaa koko ajan ja maailmalla kysyntä Finola-lajikkeen kylvösiementä kohtaan on vahva, Trans Farmin tiedotteessa sanotaan.

    ”Viljelyä suunnittelevan kannattaa olla ajoissa liikkeellä, sillä kysyntää vastaavat pinta-alat kuin myös hampputehtaan kapasiteetti ovat rajalliset.”

    Öljyhampun sopimuskysyntä on tasaista ja näyttää vahvasti siltä, että kokonaistuotantoala tulee kasvamaan selkeästi viime vuosista.

    ”Kiinnostuksen kannustimina viljatilanteen ohella ovat öljyhampun hyvä sopimushinta sekä sen esikasviarvo ja maanparannusvaikutus”, yhtiöstä kerrotaan.

    ”Joulukuun jälkeen ei voida luvata viljelyalan lisäysmahdollisuutta kaikille nykyisille viljelijöille.”

    Trans Farm

    Kuminan suosio on viime vuosina pysynyt vakaana, mutta viljamarkkinoiden vaikutus heijastuu vahvasti myös kuminasopimusten tekemiseen.

    ”Sopimuspinta-ala on täyttymässä hyvää vauhtia ja kokonaan uusia sopimuksia voidaan tehdä vain rajallisesti”, Trans Farmista kerrotaan.

    Viime keväänä ja aiemmin kylvetyt sopimusalat uusitaan ja nykyiset kuminanviljelijät ovat etusijalla uutta pinta-alaa kylvettäessä.

    Uusien kuminasta ja sopimusviljelystä kiinnostuneiden kannattaa olla nyt aktiivisia ja ilmoittaa viljelyhalukkuutensa, yhtiöstä kehotetaan.

    ”Joulukuun jälkeen ei voida luvata viljelyalan lisäysmahdollisuutta kaikille nykyisille viljelijöille.”

    Lisää aiheesta
    • Kumina kasvaa samalla lohkolla tyypillisesti yhden kylvövuoden ja kaksi satovuotta.

      Kasvintuotanto | Tämä kasvi kehittyi mäkitupalaisten sivutoimesta suureksi suomalaiseksi vientituotteeksi

      Tilaajalle
    • Porilainen Jarkko Juhola on viljellyt kuminaa jo 16 vuotta. Toisen kesän korkea kasvusto ei painu lakoon kovallakaan sateella.

      Kasvintuotanto | Maustekasvin muokkaama pelto läpäisee vettä ja nostaa viljasatoa – Suorakylvettynä ”helposti 5 000–7 000 kiloa hehtaarilta”

      Tilaajalle
    • Erikoiskasveilla, kuten öljykasveilla, viljatilat pystyvät jonkin verran parantamaan tulostaan. Arkistokuva syysrypsin puinnista.

      Kasvintuotanto | Keskimääräinen viljatila tekee varmasti tappiota tällä satokaudella

      Tilaajalle
    • Ilmari Hunsalla on viljelykierrossaan kahdeksan eri kasvia. Kuvan sokerijuurikkaalla esikasvina on toiminut syysvehnä Hunsan hypoteettisen viljelykierron mukaisesti.

      Kasvintuotanto | Kestävä maatalous Ilmari Hunsan tapaan: Monipuolinen viljelykierto kantaa hedelmää

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    kumina
    öljyhamppu
    Trans Farm
    Vilja
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle