
Pitkien pensasrivistöjen muodostaessa pellolle vehreän kaarimuodostelman, on vaikea uskoa olevansa Suomessa, Pyhärannan Polttilan kylässä.

”Tämä on entistä juurikaspeltoa. Jäin pitämään kotitilaani 90-luvulla. Viljelen vieläkin viljaa, mutta tuolloin viljelin myös juurikasta. Pähkinäpensas on menettänyt huolestuttavasti kasvupaikkojaan. Tuntui luontevalta kokeilla pähkinänkasvatusta paikallisella alkuperällä, ilman suurempia taloudellisia odotuksia”, toteaa Vakka-Taimi -erikoistaimiston yrittäjä Vesa Muurinen.
”Isoja pähkinöitä tulee yleensä vähemmän ja pieniä enemmän, mutta kaikki pensaat ovat sadon puolesta varmoja.”
Suomalaisen pähkinäntuotannon pioneeri nappaa pitkällä koukulla kiinni pensaan oksasta ja taivuttaa sen latvuksen käsiinsä. Sieltä löytyy hasselpähkinä poikineen.
”Nämä vuonna vuonna 2001 istutetut pensaat ovat nyt tuottaneet satoa parikymmentä vuotta. Pensaat ovat kaikki siemenestä, eli pähkinästä, kasvatettuja ja niiden alkuperä on tämän alueen luonnossa kasvavissa pähkinäpensaissa.”

Muurinen kertoo Luonnonvarakeskuksen tutkineen pähkinälehdon 400 kotimaista alkuperää olevan pensaan geneettistä vaihtelua.
”Se todettiin valtavaksi. Jokaisesta pensaasta tulee eri kokoisia pähkinöitä, mutta tuotto on lopulta kiloissa samaa luokkaa. Isoja pähkinöitä tulee yleensä vähemmän ja pieniä enemmän, mutta kaikki pensaat ovat sadon puolesta varmoja.”
Vaikka Muurinen myy taimistoltaan pähkinän taimia ja itse pähkinöitäkin suoraan erikoiskaupoille ja ravintoloille, ei hän näe pähkinän viljelyä yksistään kannattavana Suomessa.
”Sadonkorjuu on käsityötä ja työvoima on Suomessa valtavan kallista. Kyllä asiassa pitää olla aina mukana myös harrastuneisuutta ja sellaista mielenkiintoa, ettei työtunteja lasketa.”
Muualla Euroopassa on kuitenkin pähkinätiloja, joilla tuotetaan ainoastaan pähkinöitä.
”Turkki on maailman suurin hasselpähkinän tuottaja, selvästi suurempi kuin Yhdysvaltojen länsirannikon sinänsä valtavat pähkinätilat. Turkissa kasvatus on edelleen työvoimavaltaista. Suurilla tiloilla sadonkorjuu saatetaan tehdä imuroimalla maahan pudonneet pähkinät.”
Muurisen kotoperäisen pähkinälehdon vierestä löytyy noin 120 keskieurooppalaisen ja amerikkalaisen pähkinäpensaslajikkeen koeala.
”Aluksi vierastin asiaa pelätessäni sen vaikuttavan kotoperäisten lajin perimään. Sitä pelkoa ei taida olla, koska tuontilajikkeet ovat heikkoja pölyttäjiä Suomessa. Sen sijaan kotoperäinen pähkinä on erinomainen pölyttäjä ja edesauttaa ratkaisevasti isopähkinäisten lajikkeiden sadontuotossa.”
Taimiston puistoista löytyy myös Suomen suurin mustajalopähkinä. Sen siemen on tuotu Minnesotasta Pohjois-Amerikasta.
”Mustajalopähkinä on puuaineksena hyvin arvokasta. Amerikassa maksetaan tuhansia dollareita mustajalopähkinäkuutiosta.”
Kolmenkymmenen kilometrin päästä Polttilasta, Laitilasta, löytyy toinen metsäpuutarha, jossa kasvaa monia eri pähkinälajeja.
”Muurisen Vesa on ikään kuin oppi-isäni. Teen täällä käytännön kokeiluja sekä neuvon pähkinän viljelystä kiinnostuneita maatiloja ja puutarhaharrastajia”, kertoo pähkinämiehenäkin tunnettu Suomen pähkinäseuran puheenjohtaja Joel Rosenberg.

Rosenberg palasi lokakuun lopussa opintomatkalta Kanadasta.
”Siellä pähkinöitä tuotetaan kovissa olosuhteissa. Talvisin lämpötilat laskevat 40 pakkasasteen paikkeille. Samat lajit ja lajikkeet voisivat toimia meillä. Selvitin esimerkiksi mahdollisuuksia kasvattaa mustajalopähkinää puuaineksena Suomessa.”

Rosenberg toteaa, että ilmastomuutoksen edetessä pähkinöiden mahdollisuudet kannattaa pitää mielessä.
”Osa pähkinälajeista kestää kuiviakin olosuhteita hyvin. Pähkinäpensas on oiva vaihtoehto myös ennallistamiseen, peltometsäviljelyyn ja puustoisille laitumille. Se on alkuperäinen lajimme, joka saapui Suomeen heti jääkauden jälkeen. Kuusi saapui tänne vasta tuhansia vuosia myöhemmin.”
Ilmastonmuutos voi toisaalta tuoda alkuperäislajeille uusia uhkia.
”Ilmaston lämmetessä tänne tulee myös uusia tuholaisia. Baltiassa on jo jouduttu ongelmiin niiden vuoksi”, Rosenberg toteaa.
Rosenberg on ollut suunnittelemassa syötäviä puutarhoja eri kaupunkeihin. Pähkinää on istutettu ihmisten iloksi muun muassa Tampereen Hiedanrantaan.
”Ajattelen sen olevan myös osa Suomen huoltovarmuutta.”

Helsingissä asuva Rosenberg kertoo viettävänsä metsäpuutarhallaan Laitilassa muutamia kuukausia vuodessa.
”Täällä on aika paljon töitä koko ajan, esimerkiksi raivaamista, vaikka työläin aika pähkinäntuotannossa onkin sadonkorjuussa. Onneksi minulla on nyt Anniina harjoittelemassa, ei tarvitse tehdä kaikkea yksin.”
Liviassa opiskelevalla Anniina Lassilalla on miehensä kanssa naurista, sipulia ja porkkanaa tuottava maatila.
”Meillä on eräs ala, jolle voisimme istuttaa pähkinää. Aikakin siitä tulisi viehättävä metsikkö, vaikka pähkinöitä ei alettaisikaan tuottaa kaupallisessa mielessä”, hän toteaa.