• Hukkakauran etsintä kannattaa aloittaa nyt − osa lähti kasvuun vasta sateiden jälkeen

    Hukkakaura on helppo havaita, koska se on yleensä pääkasvia pidempi.
    Hukkakaura näkyy yleensä kauas, koska se kasvaa pidemmäksi kuin viljelykasvit.
    Hukkakaura näkyy yleensä kauas, koska se kasvaa pidemmäksi kuin viljelykasvit.  Kuva: Fanny Niittymaa
    Maatalous|Kasvintuotanto
    27.7.202311:19
    Fanny Niittymaa

    Hukkakauran keruu on jälleen ajankohtaista.

    ”Hukkakauratilanne vaikuttaa tänä vuonna tavanomaiselta. Hukkakauraa löytyy, mutta ei tavallista suurempia määriä”, Ruokaviraston siemenyksikön johtaja Leena Pietilä kertoo.

    Pietilän mukaan alkukesän kuivuus on kuitenkin aiheuttanut sen, että osa hukkakauroista lähti kasvuun vasta sateiden tulon jälkeen. Ne, jotka ovat lähteneet itämään vasta silloin, saattavat olla rehevämpiä ja vankempia kuin ne, jotka ovat itäneet jo kuivana aikana.

    Hukkakaura on yleensä helppo havaita, koska se on usein pääkasvia pidempi. Tänä vuonna kuivuus on saattanut aiheuttaa sen, että lyhyeksi jääneitä hukkakauroja voi olla haastavaa havaita.

    Kuivuuden vuoksi pelloilla voi myös olla tyhjiä paikkoja, joissa hukkakauran on helppo lähteä kasvamaan.

    Pietilä muistuttaa, että hukkakaurat tulisi aina kitkeä maasta juurineen. Muuten yksilö voi lähteä kasvuun uudelleen.

    Peltojen tilanne kannattaa tarkistaa, vaikka hukkakauraa ei olisi muutamaan vuoteen havaittu. Näin voi välttyä ikäviltä yllätyksiltä.

    Hukkakaura tulee kerätä jätesäkkiin, joka poltetaan keruun jälkeen.

    ”Kitkettyjä yksilöitä ei saa jättää päisteisiin tai ojiin, koska eläimet voivat levittää siemenet ja siemeniä varisee maahan siemenpankiksi”, Pietilä muistuttaa.

    Mikäli hukkakauraa löytyy, aluetta kannattaa seurata. Hukkakaura voi tuottaa siemeniä vielä elo-syyskuussa.

    Lisää aiheesta
    • Peltomatara tarttuu vaatteisiin ja työkoneisiin, minkä vuoksi se voi aiheuttaa haasteita puinnissa.

      Kasvintuotanto | Rikkakasvien torjunta epäonnistui monin paikoin – syy torjunnan ajoituksessa ja sääolosuhteissa

      Tilaajalle
    • Rukiiden keskeltä ruskeina tähkinä erottuva ruiskattara on saanut rikkakasvin leiman, mutta se on menneinä aikoina ollut energian lähde siinä kuin muutkin viljat.

      Ruoka | Yksi asia teki tästä tuottoisasta viljasta vihatun rikkakasvin – paluu ruokapöytiin mahdollinen

    • Uudessa kuivurissa on mietitty tarkkaan työturvallisuutta. Portaikot ovat leveät ja kulkulinjat selkeät.

      Kasvintuotanto | Pikkutarkka puhtaus on siementilalla kaiken perusta ‒ Eeva Taneli näkee tilansa tulevaisuuden valoisana

    • Siementuotannon koordinaattori Iida Nummen (vas.) ja siemenkeskuksen päällikkö Sami Kivistön lisäksi Alastaron siemenkeskuksella työskentelee kahdeksan henkilöä.

      Kasvintuotanto | Hankkija etsii uusia siementuottajia – yhtiöllä on Suomen suurin siemenpakkaamo

  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle