

Maitokourimon tilalla pantiin samaan aikaan pystyyn sekä navetta että osakeyhtiö vuonna 2020. Yrityksessä vaikuttavat nyt osakkaina vanhemmat Kirsi ja Aki Kourimo yhdessä lastensa Emilia ja Aleksi Kourimon kanssa. Isona apuna tilan pyörittämisessä ovat lasten avopuolisot Aleksi Lahti ja Iisa Leino.
Yhtiöittäminen tuntui luontevalta siinä kohtaa, kun nuori polvi hyppäsi vanhempiensa rinnalle maitotilan ruoriin.
”Vaihtoehtona oli yhtymä, mutta luotimme asiantuntijan arvioon siitä, että meille sopii paremmin osakeyhtiö”, sanoo Aleksi Kourimo.
Palkkaa tilalliset nostavat noin 20 000 euroa vuodessa osakasta kohti. Sen lisäksi yksityistalouteen nostetaan osinkoja.
Rahaliikenteen näkökulmasta osakeyhtiö on kätevä, koska yksityistalouksien ja yrityksen rahat pysyvät visusti erillään, Kirsi Kourimo pohtii. Se selkiyttää taloutta, varsinkin, kun tilan omistaa useampi henkilö.
”Taloudesta pysyy muutenkin paremmin kartalla, kun tehdään kahdenkertaista kirjanpitoa”, Aleksi Kourimo sanoo.

Kourimon perhe on tiivis porukka. Sen lisäksi, että töitä tehdään yhdessä, he viihtyvät toistensa seurassa myös vapaa-ajalla.
Tilan läheisyydestä löytyy mökki, jossa on kätevä viettää vapaapäiviä. Toisaalta se on sen verran lähellä, että jos navetalle tarvitsee lähteä nopeasti, pääsee myös ”robottipäivystäjä” nauttimaan saunan löylyistä.
Vaikka osakeyhtiössä pitäisi järjestää säntillisiä yhtiökokouksia, tapahtuu päätöksenteko perhepiirissä useimmiten aamupalapöydässä tai mökin terassilla.
Paperilla tietysti yhtiökokoukset pidetään ja pöytäkirjat tehdään sääntöjen mukaisesti.
”Taloudesta pysyy muutenkin paremmin kartalla, kun tehdään kahdenkertaista kirjanpitoa.” Aleksi Kourimo
Maitokourimon tilalla jokaisella osakkaalle on löytynyt luonnostaan oma vastuualue. Emilia vastaa jalostuksesta ja eläinaineksesta, Kirsi vasikoista ja kirjanpidosta, Aleksi ja Aki ruokinnasta ja peltotöistä.
Esimerkiksi apereseptin muuttamiseksi tai jalostussuunnitelman takia ei kutsuta yhtiökokousta kasaan vaan jokainen hoitaa omaa tonttiaan. Kaikesta toki viestitään työn lomassa ja esimerkiksi perheen yhteisessä Whatsapp-ryhmässä.
Isommat hankinnat, kuten koneinvestoinnit tai alkionsiirrot, päätetään porukalla. Talouslaskelmia ei sentään tarvitse muille osakkaille lyödä pöytään.
”Asiasta lähdetään keskustelemaan ja katsotaan samalla taloustilannetta”, Kirsi Kourimo selittää.

Isompi hankinta ei yleensä tule muille osakkaille puskista, koska kaikilla osakkailla on hyvän viestinnän ansiosta kokonaiskäsitys siitä, mitä muiden vastuualueella tapahtuu.
Joskus hankintaa joutuu kuitenkin perustelemaan syvällisemmin. Sen sai huomata Emilia Kourimo, joka innostui suomenkarjasta.
Muut epäilivät piskuisten suomenkarjan lehmien kannattavuutta.
”Minusta ne ovat hyviä, koska eivät kasva isoksi eivätkä erotu tuotoksessakaan mitenkään erityisesti huonommiksi”, Emilia Kourimo sanoo.
Tuotoksesta ollaan selvästi vieläkin eri mieltä, mutta Emilia sai tahtonsa läpi ja nyt laumasta löytyy muutama suomenkarjalehmä.