• MT selvitti viljan vientiä ja tuontia – he ovat tuoneet viljaa Suomeen

    Jos mietitään, minkä kasvin viljelyä Suomessa olisi vara lisätä joutumatta heti ylituotannon kurimukseen, tuontitilastot antavat selvän vastauksen.
    Tilaajalle
    Ohrasato oli viime vuonna tavallista pienempi. Tuontia on siten ollut hieman tavallista enemmän, mutta silti viljojen tuontimäärät ovat vaatimattomia kokonaisuuden kannalta.
    Ohrasato oli viime vuonna tavallista pienempi. Tuontia on siten ollut hieman tavallista enemmän, mutta silti viljojen tuontimäärät ovat vaatimattomia kokonaisuuden kannalta. Kuva: Timo Heikkala
    Maatalous|Maatalous
    24.6.202404:00
    Tuure Kiviranta

    Suomi vie viljaa maailmalle moninkertaisen määrän verrattuna tuontimääriin.

    Öljykasvien tuonnin suuruus näyttää surulliselta. Se on valtavaa suhteessa ohran, kauran, vehnän ja rukiin tuontiin.

    Kauraa on maaliskuun loppuun mennessä viety jo enemmän kuin odotettiin koko markkinointikauden vientimääräksi.

    Tullin tietojen mukaan heinäkuun 2023 ja maaliskuun 2024 välillä kauraa on viety yli 299 miljoonaa kiloa. Eniten sitä on mennyt Saksaan ja Espanjaan.

    Vilja-alan yhteistyöryhmän (Vyr) viljataseessa kauran vientimääräksi koko kaudella heinäkuu 2023–kesäkuu 2024 arvioitiin 280 miljoonaa kiloa. Nyt siis vielä kolmen viimeisen kuukauden vientimäärät puuttuvat tilastoista ja ennuste on jo ylittynyt.

    Muiden viljojen vienti on vähäistä. Vehnän vienti kuitenkin ylittää tuonnin. Vienti on ollut yhdeksässä kuukaudessa lähes 10 miljoonaa kiloa, kun tuontia on ollut vajaa viisi miljoonaa kiloa.

    Ohraa on maaliskuun loppuun mennessä tuotu enemmän kuin viety, mutta erotus on loppujen lopuksi pieni. Tuontia on ollut 19 miljoonaa kiloa ja se ylittää Vyrin talvella tekemät arviot.

    Ohraa on samaan aikaan viety 13 miljoonaa kiloa. Myös ohran vienti on ylittänyt ennusteet.

    Rukiin tuonti on alle miljoona kiloa ja vientiä on ollut Tullin mukaan 10 000 kiloa.

    Maissia on tuotu 29 miljoonaa kiloa heinäkuun ja maaliskuun välillä.

    Viljojen tuontimäärät ovat vaatimattomia suhteessa kotimaan sato- ja kulutusmääriin. Viime syksyn sato oli noin 2,9 miljardia kiloa ja kotimaan vuosikysyntä arvioidaan 2,7 miljardiin kiloon.

    Öljykasvien viljelyintoa on yritetty nostaa erilaisilla hankkeilla, joita on ollut yksi toisensa perään.

    Jos mietitään, minkä kasvin viljelyä Suomessa olisi vara lisätä joutumatta heti ylituotannon kurimukseen, tuontitilastot antavat selvän vastauksen.

    Rypsiä ja rapsia on tuotu heinä–maaliskuussa 107 miljoonaa kiloa, kun murskatut siemenet lasketaan mukaan.

    Kotimaan öljykasvien sato oli viime syksynä 41 miljoonaa kiloa. Pelkästään suurin käyttäjä Apetit voi puristaa vuodessa 135 miljoonaa kiloa.

    Öljykasvien viljelyintoa on yritetty nostaa erilaisilla hankkeilla, joita on ollut yksi toisensa perään. Merkittävää vaikutusta niillä ei näyttäisi olleen suuntaan taikka toiseen.

    Kannattavuus- ja kasvinsuojelukysymykset lienevät suurimmat hidasteet viljelyinnon edessä.

    Viljapulasta kesällä 2023 kärsineet kotieläintilat toivat ohraa omiin tarpeisiinsa yhden laivalastillisen.

    Ketkä viljaa ovat Suomeen tuoneet kaudella 2023/2024? MT kysyi asiaa sähköpostitse yhteensä 12 yritykseltä. Agroxia lukuun ottamatta kaikki vastasivat, mutta aivan koko tilastoidulle tuontimäärälle ei saatu selville loppukohteita.

    Berner tyytyi vastaamaan, että ei voi kommentoida asiaa, koska he ovat puhtaasti viljakauppaa harjoittava toimija ilman omaa teollisuutta tai käyttöä.

    Viking Malt kertoo talven aikana tuoneensa kolme laivalastia mallasohraa mallastuskäyttöön. Tuonti on tanskalaista ja liettualaista alkuperää.

    Laaturajat täyttävän mallasohran riittävyydestä oli hankalan kasvukauden jälkeen epävarmuutta syksyllä. Viking Maltin mukaan tuontitarve oli kuluneena satovuonna lopulta ennakoitua pienempää.

    A-Rehu kertoo, että se ei ole tuonut tehtaillensa kiloakaan tuontiviljaa satokauden 2023/2024 aikana.

    Atrialaisesta A-Rehusta kuitenkin kerrotaan, että viljapulasta kesällä 2023 kärsineet kotieläintilat toivat ohraa omiin tarpeisiinsa yhden laivalastillisen, noin 4 000 tonnia, syksyllä 2023 Vaasan satamaan.

    Neljän miljoonan kilon määrä on A-Rehun mukaan erittäin pieni ja kattaa vain muutaman kotieläintilan. Lasti tuli Britanniasta.

    Hankkija kertoo tuoneensa yhden erän eurooppalaista rehuohraa syksyn 2023 aikana rehutuotannon raaka-aineeksi. Tuotu erä vastaa noin prosenttia Hankkijan rehutuotannossa vuosittain käytetystä viljasta. Lisäksi Hankkija tuo rehumaissia.

    Lantmännen Agro kertoo tuoneensa maissia oman rehuteollisuutensa käyttöön, mutta ei muita viljoja.

    Raisio on tuonut durum-vehnää. Se menee pastatehtaalle tiettyihin tuotteisiin. Laadullisista syistä sitä ei voida korvata kotimaisella vehnällä.

    Anora, Fazer, Helsingin Mylly, Kinnusen Mylly ja Rehux sanovat kaikki, että eivät ole tuoneet kuluneella kaudella yhtään viljaa ulkomailta.

    Maailmalla viljan hintojen laskupaine jatkui viime viikolla.

    Kotimaan viljamarkkinoiden näkymiin tulee tällä viikolla lisätietoa.

    Keskiviikkona Luonnonvarakeskus (Luke) julkaisee tiedot viljelykasvien tämän kesän pinta-aloista. Torstaina Pro Agria antaa arvionsa kasvukauden tilanteesta.

    Maailmalla viljan hintojen laskupaine jatkui viime viikolla, kun viljojen tarjontatilanne näyttää suhteellisen vakaalta.

    Lisää aiheesta
    • Ohran tuontimäärä on jo tammikuussa ylittänyt koko kaudelle ennustetun tuonnin.

      Maatalous | Ohraa on tuotu talvella ennakoitua enemmän – rapsin tuonti on valtavaa suhteessa kotimaan satoon ja viljojen tuontimääriin

      Tilaajalle
    • Suomen Viljavalla on viljavarastoja useissa paikoissa myös Satakunnassa. Kuva Rauman viljavarastosta.

      Kasvintuotanto | Satakunnan Kansa: Rauman sataman viljavarastolla ohralastissa havaittu salmonellaa – tämä tapahtuu nyt

    • Maailman kokonaisvehnäsadoksi Usda ennustaa ennätysmäistä 791 miljoonaa tonnia. Kulutusarviota pienennettiin toukokuusta ja se on nyt 798 miljoonaa tonnia.

      Maatalous | Usda alensi maailman satoennustetta, Turkin poliittinen päätös painoi viljan hintoja laskuun

      Tilaajalle
    • Yhdysvaltojen maatalousministeriön Usdan mukaan liittovaltion vehnä- ja maissikasvustoista valtaosa on nyt hyvässä tai erinomaisessa kunnossa.

      Maatalous | Viljan hinnat kääntyivät laskuun – Yhdysvalloissa erinomaiset satonäkymät, Venäjälle ennustetaan sateita

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    vilja
    vientija tuonti
    kaura
    öljykasvit
    maatila
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen