• Sudet raatelivat 32 pässiä Kurikassa – nyt lampola etsii rahoitusta laumaa vartioivien koirien hankintaan Espanjasta

    Viiden pennun hankinta maksaa arviolta yhdeksän tuhatta euroa.
    Sudet ovat kuluneen kesän aikana käyneet usean lammaslauman kimppuun. Kuvituskuva.
    Sudet ovat kuluneen kesän aikana käyneet usean lammaslauman kimppuun. Kuvituskuva. Kuva: Sanne Katainen
    Maatalous|Maatalous
    2.9.202313:25
    Harri Kallio-Kurssi

    Kaitamäen lampolan isäntäpari Sanni ja Aki Kaitamäki hakevat joukkorahoitusta laumanvartijakoirien hankintaan lampaiden turvaamiseksi.

    Sudet hyökkäsivät yöllä 21. elokuuta keskellä Sarvijoen kylää sijaitsevalle pässilaitumelle ja tappoivat lähes kaikki jalostuspässit. Yhteensä 32 isäpässiä sai surmansa.

    ”Kaitamäen lampolassa on jalostettu, kasvatettu ja säilytetty puhdasta ja arvokasta suomenlammasta jo vuodesta 1978. Pitkän linjan lampola on toiminut elävänä geenipankkina harvinaisille ja mittaamattoman arvokkaille suomenlampaan isälinjoille jo vuosikymmenten ajan”, isäntäpari kirjoittaa mesenaatti.me-sivustolla.

    Tilalla on käytetty laumanvartijakoiria 12 vuoden ajan. Roduksi on valikoitunut alkuperäinen, työlinjainen espanjanmastiffi.

    Kaitamäen lampolassa työskentelee tällä hetkellä kaksi ”espanjalaista”.

    Kaitamäet kertovat sivustolla, että ”taloudellinen tilanteemme on jo ennestään tiukka ja pässien menetys oli meille suuri taloudellinenkin menetys.”

    Nyt lampola hakee joukkorahoitusta viiden pennun hankkimiseksi Espanjasta. Niiden kokonaiskustannukseksi arvioidaan vajaata yhdeksää tuhatta euroa.

    Lisää aiheesta
    • Jurvassa susien tuhotyön seurauksena pitkän jalostustyön aikaansaamat lampaiden isälinjat on lähes menetetty. Kuvituskuva.

      Erä | Massiiviset vahingot Jurvassa lammaslaumalle aiheuttaneet sudet halutaan hengiltä ‒ kaatamiseen haettu poikkeuslupaa

    • Maanantaina menetetyt pässit laidunsivat Kurikassa lähellä asutusta.

      Maatalous | Susivahingot uhkaavat jo alkuperäisrotujen säilymistä ‒ alkuviikolla kuoli monta pässiä harvinaisista sukulinjoista

      Tilaajalle
    • Mikäpä sopiikaan osuvammin kehräämökissan nimeksi kuin Pörrö.

      Sarvijoella asuva kehräämökissa hurmaa asiakkaat, mutta osaa pitää myös puolensa – "Pörröhän se oli käynyt autossa ja syönyt lihapullat"

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen