• Keskiarvot eivät kerro totuutta maatilojen taloustilanteesta – maksuvalmiuden kanssa kamppailevia huolestuttavan paljon

    Viljelijöiden taloudellista ja strategista osaamista on kehitettävä, jotta maatilojen tulokset paranevat ja toiminnan jatkuvuus saadaan turvattua.
    Maatilat ovat hyvin erilaisia keskenään, mikä tulee muistaa keskiarvoja tarkastellessa.
    Maatilat ovat hyvin erilaisia keskenään, mikä tulee muistaa keskiarvoja tarkastellessa. Kuva: Timo Villanen
    Maatalous|Maatalous
    21.1.202510:45
    Tuure Kiviranta

    Maatilojen rakenteessa ja taloudellisessa tilanteessa on suurta vaihtelua, eikä keskiarvoista puhuminen anna aina oikeaa kuvaa alan taloudellista tilanteesta, selviää Luonnonvarakeskuksen (Luke) tuoreesta synteesiraportista.

    Keskiarvotilanteen lisäksi tulee tarkastella myös tätä vaihtelua, heikkojen ja hyvien yritysryhmien taloudellista tilannetta, Luken tiedotteessa painotetaan.

    Maatilayritysten taloudellista ja strategista osaamista on kehitettävä, jotta yritysten tulokset paranevat ja toiminnan jatkuvuus saadaan turvattua.

    Suomessa on erittäin hyvää tulosta tekeviä maatalousyrityksiä.

    Samaan aikaan osa tiloista tekee tappiota, ja esimerkiksi maksuvalmiuden kanssa kamppailevia yrityksiä on huolestuttavan paljon.

    Maataloussektorin haasteeksi on monissa yhteyksissä tunnistettu yrittäjänvaihdosten vähäisyys ja viljelijöiden ikääntyminen.

    Talousosaamisessa on kehittämisen varaa kaikenkokoisilla tiloilla.

    Hyvin ja heikosti menestyvien maatilojen välissä olevassa keskijoukossa on paljon kehittämismahdollisuuksia, Lukesta todetaan.

    Positiivista yrittäjätuloa tekevät monenlaiset ja -kokoiset maatilat ja toiminta on yritystoiminnan näkökulmasta tällä hetkellä kestävää.

    Tulosten pitäisi kehittyä parempaan suuntaan pitkän aikavälin jatkuvuuden ja investointikyvyn mahdollistamiseksi.

    ”Yksittäinen yrittäjä ei pysty vaikuttamaan toimintaympäristön haasteisiin tai muutoksiin. Sen sijaan niihin on mahdollista valmistautua kehittämällä yritystä ja sen toimintaa strategisesti”, sanoo tutkimuspäällikkö Hanna-Maija Karikallio Lukesta.

    ”Keskikokoisten tilojen pitäisi löytää keinoja saada tuotteistaan parempaa kannattavuutta nykyistä enemmän esimerkiksi yrittäjien yhteistyöllä.”

    Talousosaamisessa on kehittämisen varaa kaikenkokoisilla tiloilla.

    ”Usein kysymys on itse asiassa yrityksissä yleisesti käytössä olevien työkalujen käyttöön ottamisesta maatiloilla”, Karikallio toteaa.

    ”Esimerkiksi budjetteja ei tällä hetkellä laadita systemaattisesti. Kehittämiseen ja yrittämiseen tulisi laatia strategia, joka ohjaa kohti tunnistettuja tavoitteita ja jossa on kuvattu, miksi yritys on olemassa.”

    Tulevaisuudessa maatilojen on kehitettävä myös dataan liittyvää liiketoimintaa ja erilaisten yritystoimintaan vaikuttavien riskien hallintaa.

    Lisää aiheesta
    • Antti Huovisen johtama Kyrönniemen tila rajautuu järveen ja jokeen. Tila työllistää hänen lisäkseen yhdeksän henkilöä.

      Maatalous | 350 hehtaarin tila asettaa kovat vaatimukset maanviljelijälle

    • Viljakasvien tuottajahinnat ovat jäämässä edellisvuotta alhaisemmiksi, Luke ennustaa. Viljasadosta odotetaan 11 prosenttia viime vuotta suurempaa.

      Maatalousyrittäjät | Tilojen kannattavuus edelleen heikko – maatalousyritys tekee tappiota keskimäärin 23 400 euroa

    • Investointituilla rakennetaan tulevaisuuden maataloutta, VTV:n raportissa todetaan. Kuvituskuva.

      Maatalousyrittäjät | Osakeyhtiötilat saavat yli kolmanneksen investointituista, vaikka niitä on kolme prosenttia tiloista

    Artikkelin aiheet
    maatalous
    maatilojen taloustilanne
    talousosaaminen
    strateginen johtaminen
    Luonnonvarakeskus Luke
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen