

Höyrykäsitellyn kylvösiemenen käyttö on yleistynyt maatiloilla useissa Pohjoismaissa.
Menetelmä korvaa kemiallisen peittauksen. Peittaus suojaa siemeniä sienikasvustoilta ja tuhohyönteisiltä.
Sveitsin Lyssachissa ThermoSeedin laitteistoja esitellään vielä jännittävänä uutuutena. Maassa siemeniä myydään ThermoSem-brändin alla.
Toistaiseksi tuotantomäärät ovat pieniä. ThermoSem-siementä tuotetaan noin tuhat tonnia vuodessa, kertoo UFA:n (Union of Agricultural Federations) logistiikka- ja hankepäällikkö Sammy Mauerhofer.
Peitatun siemenen osuus voi kuitenkin laskea Sveitsissä merkittävästi lähivuosina. Syykin on yksinkertainen: pakko.
Sveitsissä on poliittinen paine kasvinsuojeluaineiden käytön vähentämiseksi.
Maassa äänestettiin vuonna 2021 jopa synteettisten kasvinsuojeluaineiden täyskiellosta, mutta kielto sai tyrmäyksen kansanäänestyksessä 60 prosentin enemmistöllä.
Toisin kuin useissa EU-maissa, Sveitsissä myös luomumarkkinat ovat olleet reilussa kasvussa.
Vuosien 2018—2022 välillä luomuelintarvikkeiden myynti on noussut yli 22 prosenttia.
Kemiallisten peittausaineiden käyttö on vaikeutunut myös EU-alueella.
EU:n tuomioistuin on kieltänyt peittausaineina käytettävät neonikotinoidit, eikä niitä ole saanut unionissa vuosiin käyttää ilman poikkeuslupaa.
Brysselistä tulee vuonna 2030 Euroopan ensimmäinen alue, jolla synteettiset kasvinsuojeluaineet on kielletty kokonaan.
Maatalouteen kiellolla ei ole suurta vaikutusta, sillä alueella on noin 250 hehtaaria maatalousmaata (MT 23.7.).
EU:n komission tavoitteena oli puolittaa torjunta-aineiden käyttö vuoteen 2030 mennessä. Parlamentti kuitenkin torjui aloitteen.

Suomessa ThermoSeed-käsiteltyjä siemeniä on ollut tarjolla jo useamman vuoden.
Tuttua alkaa olla meidän markkinassa, kuvailee Lantmännen Agron myyntipäällikkö Heikki Alastalo.
Lantmännen Agro on ainoa ThermoSeed-siementen jälleenmyyjä Suomessa.
Jopa noin 70—80 prosenttia Lantmännen Agron myymistä siemenistä on nykyisin ThermoSeed-käsiteltyä. ”Menisi enemmänkin, jos pystyttäisiin enemmän tuottamaan”, Alastalo sanoo.
ThermoSeed-käsittelyä tekee pöytyäläinen Vihervakka Oy.
Lantmännen Agron toinen siemenpakkaamo sijaitsee Hauholla, mutta siellä tuotetaan toistaiseksi vain peitattua siementä.

Alastalo on mieltynyt höyrykäsitellyn siemenen käyttöön kotitilallaan.
”Kun siementä ottaa kylvökoneen kyytiin täyttövaunusta, ei tarvitse pelätä kemikaaleja sun muita. Saa rauhassa touhuta ja käsitellä puhdasta viljaa.”
Käsittely toimii Alastalon mukaan samoihin kasvitauteihin ja tuholaisiin kuin peittauskin. Poikkeuksena on ohran lentonoki.
Jos kasvustossa on lentonokea, peittaus on parempi vaihtoehto.

Peltokäytössä on Alastalon mukaan havaittu, että ThermoSeed-käsittely näyttäisi nopeuttavan itämistä ja orastumista murtamalla itämislepoa.
Käyttämättä jääneet ThermoSeed-käsitellyt siemenet voi lykätä eläinten rehuksi tai laittaa takaisin kuivuriin muun viljasadon joukkoon.
Jos peitattua siementä kippaisi metsänkulmaan, riskinä olisi peittausaineiden kulkeutuminen esimerkiksi lintujen tai jyrsijöiden elimistöön.
Sveitsissä ThermoSeed -käsittelyn saaneet siemenet ovat tavanomaisia noin 25 prosenttia kalliimpia. Suomessa hintaeroa ei kuitenkaan ole.
Verollisina hintoina laskettuna vaihtoehto voi tulla jopa huokeammaksi. ThermoSeedin arvonlisävero on 14 prosenttia, mikä on peitattua siementä alhaisempi.

Keksinnön kotimaassa Ruotsissa ThermoSeed-laitoksia on kolme ja myyntimäärät Suomea huomattavasti suurempia, Alastalo kertoo.
Eikä lukuja tulkitessa sovi unohtaa Suomen erikoispiirrettä: Täällä viljelijät kunnostavat siementä itse poikkeuksellisen paljon.
Suomalaisiin peltoihin kylvetystä siemenestä noin 30 prosenttia on ostosiementä eli sertifioitua siementä. Loput 70 prosenttia hankitaan omalta tilalta.
Ruotsissa tilanne on päinvastainen, Alastalo kertoo. Sertifioidun siemenen osuus on noin 70 prosenttia.
”On pohdittu mistä ero johtuu”, hän jatkaa. ”Pitkälti kyse voi olla kulttuurieroista.”
Viljelijän näkökulmasta ostosiemenen hankintahinta on toki oman tilan siementä kalliimpi, Alastalo huomauttaa.
Norjassa ThermoSeed-tuotantoa on kahdessa yksikössä. Laitoksia on Pohjoismaiden lisäksi muun muassa Ranskassa. Yksi laitos löytyy myös Japanista.
Suosioon maailmalla vaikuttavat myös ympäristösäädösten kiristyminen ja peittausaineisiin kohdistuvat kiellot.