• Maidon tuottajahinta laskee, Valio pudotti hintaa kolmella sentillä – Euroopassa nähty kierre tarttumassa Suomeen

    Maidon keskimääräinen tuottajahinta EU-maissa oli huhtikuussa 48,83 senttiä. Joulukuussa se oli noin 10 senttiä korkeampi.
    Tilaajalle
    Suomessa hinnat ovat perinteisesti reagoineet hitaammin markkinoiden liikkeisiin kuin monessa muussa Euroopan maassa. Niin tilanne näyttää nytkin menevän.
    Suomessa hinnat ovat perinteisesti reagoineet hitaammin markkinoiden liikkeisiin kuin monessa muussa Euroopan maassa. Niin tilanne näyttää nytkin menevän. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Maatalous|Maidontuotanto
    12.5.202312:15
    Tuure Kiviranta

    Maidon hinnan alamäki tarttui Euroopasta myös kotimaahan. Valio on laskenut toukokuun alussa osuuskunnille tilitettävää maidon hintaa kolme senttiä litralta.

    Laskun taustalla on teollisuustuotteiden, maitojauheen ja voin, maailmanmarkkinahintojen lasku, alkutuotantojohtaja Ilkka Pohjamo Valiolta sanoo.

    ”Vuonna 2022 maidon hinta nousi ennätyskorkealle, ja pystyimme nostamaan osuuskunnille maksettavaa maidon tilityshintaa yhteensä noin 36 prosenttia.”

    Valio on toukokuussa uudistanut vastuullisuusohjelmaansa. Tuottajien on mahdollista nostaa aiempi kahden sentin vastuullisuuslisä kolmeen senttiin, Pohjamo kertoo.

    Ohjelmassa maksetaan esimerkiksi luonnon monimuotoisuutta tukevasta viljelystä, lehmien laiduntamisesta ja ulkoilusta sekä tilan hiilijalanjäljen pienentämiseen tähtäävästä työstä.

    Tavoitteenamme on pitää maidon hinta mahdollisimman vakaana, Pohjamo sanoo.

    Päätökset Valion osuuskunnille maksamasta tilityshinnasta tekee maitotilayrittäjien muodostama Valion hallitus.

    Osuuskunnat maksavat tuottajille tuottajahinnan ja päättävät sen itsenäisesti, Pohjamo sanoo.

    Valiolaisen Osuuskunta Pohjalan Maidon toimitusjohtaja Marko Puhto toteaa MT:lle, että tuottajahinta on heidän osuuskunnassa laskenut kyseiset kolme senttiä toukokuussa.

    Suomessa hinnat ovat perinteisesti reagoineet hitaammin markkinoiden liikkeisiin kuin monessa muussa Euroopan maassa.

    EU:n hintaseurantaan on nyt päivitetty jäsenmaiden huhtikuun keskimääräiset tuottajahinnat. Tuolloin Suomessa keskihinta oli 55,25 senttiä kilolta. Hinta on tilaston mukaan Suomessa pysytellyt 55 sentin tuntumassa lokakuusta alkaen.

    EU-maiden keskihinta oli huhtikuussa 48,83 senttiä. Joulukuussa se oli noin 10 senttiä korkeampi.

    Alankomaissa hinta on huhtikuussa pudonnut 44,75 senttiin. Pelkästään maaliskuuhun verrattuna hinta on laskenut kuusi senttiä. Joulukuussa hinta oli siellä 62,51 senttiä.

    Irlannissa hinta oli vuodenlopussa lähes 70 senttiä kilolta, mutta huhtikuussa 46,21 senttiä.

    Hintojen laskun syynä Euroopassa on kasvanut tuotanto ja yhtä aikaa vähentynyt kysyntä.

    Toukokuun alussa voin ja juustojen hinnat olivat EU:ssa halvempia kuin kuukausi aiemmin. Maitojauheiden hinnat ovat pysytelleet melko vakaina.

    Viime syksyyn verrattuna maitotuotteiden hinnat ovat nyt selkeästi matalampia.

    Lisää aiheesta
    • Suomessa maidon tuottajahinnat lähtivät viime vuonna huomattavasti hitaammin nousuun kuin muualla Euroopassa.

      Maidontuotanto | Tuotannon vähentyminen auttanut maitotiloja – Suomessa maidon hinta on vakaa, kun muualla Euroopassa se laskee

      Tilaajalle
    • Euroopassa on maidosta ylituotantoa, mutta Suomessa tuotantomäärät ovat jatkaneet laskuaan.

      Maidontuotanto | Eurooppa kärvistelee maidon ylituotannon kanssa – Suomessa tuotanto kahden prosentin laskussa, vuodessa 380 maitotilaa on lopettanut

    • ”Vaikeassa tilanteessa Valio pystyi tehostamaan toimintojaan, tekemään kustannussäästöjä ja viemään kohonneita kustannuksia hintoihin”, Annikka Hurme kuvaa viime vuotta Valion tiedotteessa.

      Talous | Valio teki hyvän tuloksen hankalana vuonna – osuuskunnille maksettava maidon hinta nousi vuodessa 36 prosenttia

  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lypsyrobottien määrä kasvaa tiloilla. Viiden vuoden päästä robottitiloja ennustetaan olevan 1 800, kirjoittaa Erkki Holma. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Maidon tuottaminen jää harvojen käsiin – ”Vaikka lypsy automatisoidaan, työmäärä ei paljoa vähene”

  • Veikko Jokitalo kehittää tilaansa talousosaajan silmin.

    Koneviesti | Talousmies maidontuottajana – Veikko Jokitalo panostaa talouden suunnitteluun ja arjen prosessien kehittämiseen

  • Koneviesti | Luken tutkimusnavetan uudistus vie lehmien ruokinnan uudelle tasolle

    Tilaajalle