
Maataloustukien maksuaikataulu muuttuu tänä vuonna. Maksut painottuvat nyt hakuvuoden joulukuulle ja seuraavaan kevääseen. Edellisellä kaudella huomattavia eriä maksettiin jo loka- ja marraskuussa.
Muutos on tärkeää huomata, jotta pystyy varautumaan esimerkiksi loppuvuodesta erääntyvien lainojen hoitoon.
Yllättävän harva viljelijä on ollut vielä yhteydessä asian tiimoilta pankkiin, OP:n maa- ja metsätalouspalveluiden johtaja Teppo Pöllänen kertoo.
Ruokavirasto tiedotti tukien aikataulumuutoksesta viime vuoden lokakuussa. Tänä keväänä kerrottiin, että ympäristökorvauksen ja luomukorvauksen ennakoiden maksamista on aikaistettu marraskuulle.
Siten hakuvuoden tuista maksetaan arviolta 75 prosenttia samana vuonna ja loput seuraavan vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Viime vuosina noin 85 prosenttia on maksettu hakuvuonna.
Pöllänen epäilee, että kaikki viljelijät eivät vielä ole tunnistaneet tukien maksuaikataulun todellisia vaikutuksia oman tilan maksuvalmiuteen.
Hän painottaa, että pankkiin kannattaa olla yhteydessä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Eli tilan maksuvalmiuden tarkastelu ja selvittäminen kannattaa tehdä nyt eikä vasta lainojen eräpäivän hetkillä.
”Mahdollisten joustojen löytäminen lainojen maksuohjelmiin on sitä helpompaa, mitä aikaisemmin siitä aletaan viljelijän ja pankin kesken keskustella. Viime hetkillä se on jo hyvin vaikeaa”, Pöllänen sanoo.
Maatalouden kustannuskriisistä on puhuttu pian kaksi vuotta. Sinä aikana lainaohjelmia on järjestelty ja sitä tullaan tekemään jatkossakin, Pöllänen sanoo.
Kyselyjä luottojen maksuohjelmien muutoksista on kuitenkin ollut huomattavasti vähemmän, mitä julkisuudessa käytävästä keskustelusta voisi päätellä, hän toteaa.
”Isolla osalla maatiloista talous on hyvässä tai jopa erinomaisessa kunnossa. Osalla on ongelmia. Nyt jos ei ennakoi esimerkiksi tukiaikataulua, niin ongelmat voivat pahentua entisestään.”
Pöllänen muistuttaa, että ennakointi on riskien hallintaa ja osa viljelijän talousosaamista.
”Jokaisen yrittäjän kannattaa kehittää omaa talousosaamistaan ja osallistua esimerkiksi koulutuksiin ja talousvalmennuksiin.”