• Eläinaktivistit iskivät ministeriehdokkaan tilalle Saksassa – kiihdyttää EU-taistelua maatalouden tulevaisuudesta

    Isku tuomittiin laajasti, mutta samalla keskustaoikeiston maine kestävän maatalouden puolestapuhujana kärsi kolauksen.
    Tilaajalle
    Vahvana maatalousministeriehdokkaana pidetty Baijerin tuottajajärjestön puheenjohtaja Günther Felssner on ollut ympäristö- ja ilmastoaktivistien hampaissa jo pitkään.
    Vahvana maatalousministeriehdokkaana pidetty Baijerin tuottajajärjestön puheenjohtaja Günther Felssner on ollut ympäristö- ja ilmastoaktivistien hampaissa jo pitkään.  Kuva: Sven Hoppe / Lehtikuva, kuvakaappaus: Instagram / animalrebellion_de, koonnut: Aatu Jaakkola
    Maatalous|Maatalous
    4.4.202506:00
    Tapio Nurminen

    Maatalous voi nousta yhdeksi kiistakapulaksi Saksan loppusuoralla olevissa hallitusneuvotteluissa. Sillä arvellaan olevan heijastusvaikutuksia myös parhaillaan hahmoteltavaan EU:n tulevaan maatalouspolitiikkaan.

    Reilu viikko sitten Animal Rebellion -ryhmän eläinaktivistit iskivät Baijerin maataloustuottajajärjestön puheenjohtajan Günther Felßnerin 100 lehmän maitotilalle Nürnbergin pohjoispuolella. Ryhmä lukitsi tilan navetan ovet, kiipesi sen katolle, sytytti soihtuja ja levitti ovien eteen lakanan, jossa maatalouslobbaria syytettiin eläinten hyväksikäyttäjäksi.

    Felßnerin vaimo oli hyökkäyksen aikana navetassa. Hän joutui sairaalahoitoon vaaralliselta vaikuttaneen iskun aiheuttamien psyykkisten ongelmien vuoksi.

    Felßner itse osallistui Berliinissä Baijerin kristillissosiaalisen unionin (CSU) edustajana keskustaoikeiston (CDU+CSU) ja sosiaalidemokraattien (SPD) välisiin hallitusneuvotteluihin. Hänestä oltiin leipomassa uutta maatalousministeriä.

    Heti iskun jälkeen Felßner ilmoitti, ettei enää ole käytettävissä, koska ei halua poliittisten tehtävien vaarantavan perheen turvallisuutta.

    Felssnerin vaimo pelkäsi henkensä edestä.

    ”Vaimoni pelkäsi henkensä edestä”, tuottajajärjestön puheenjohtaja korosti päivä iskun jälkeen. Aktivistit olivat jo aikaisemmin uhkailleet häntä ja hänen perhettään sosiaalisessa mediassa.

    Poliisi tutkii iskua kotirauhan rikkomisena. Se tuomittiin jyrkästi lähes kaikissa Saksan poliittisissa puolueissa. Animal Rebellionin edustajien mukaan operaatio oli ”rauhanomainen” eikä siinä vaarannettu tilan emännän turvallisuutta.

    Lisää aiheesta
    • SEY:n oppaaseen pääsee tutustumaan netissä. Opas oli esillä myös Educassa, joka on opetus- ja kasvatusalan messutapahtuma Helsingissä.

      Maidontuotanto | Eläinsuojelujärjestö julkaisi uuden oppaan opettajille – näin siinä kerrotaan maidontuotannosta

      Tilaajalle

    Ympäristöjärjestöt ja ilmastoaktivistit kyseenalaistivat jo ennen helmikuun parlamenttivaaleja Felßnerin sopivuuden maatalousministeriksi. Häntä pidetään teollisen suurmaatalouden ja puolestapuhujana, joka ei voisi vähempää välittää tuotannon kestävyydestä. Järjestöt keräsivät kahteen nimitystä vastustavaan vetoomukseen yhteensä yli 400000 allekirjoitusta.

    Felßner tuomittiin tilansa jätevesiin liittyvästä pienehköstä ympäristörikoksesta päiväsakkoihin vuonna 2018. Viranomaistarkastuksissa oli myös käynyt ilmi, että eläinten hyvinvointi ei Baijerin tuottajajärjestön puheenjohtajan maitotilalla ollut kaikilta osin kunnossa.

    Lisää aiheesta
    • Ylämaankarja viihtyy ulkona vuoden ympäri. Kuvan naudat eivät liity tapaukseen.

      Maatalous | IL: Somemyrsky ”pelasti” huonokuntoiset lehmät

    MT:n puoluelähteet Berliinissä myöntävät, että Felßner-kohu toi lisäjännitteen meneillään oleviin hallitusneuvotteluihin. CSU on ajanut päättäväisesti kiistanalaista maatalouslobbaria ministeriksi. Demarit saattavat nyt painostaa tulevaa kristillisdemokraattista liittokansleria Friedrich Merziä nimittämään ilmasto- ja ympäristömyönteisemmän maatalousministerin.

    EU-parlamentin keskustaoikeistoryhmä EPP on juuri Saksan CDU:n ja CSU:n johdolla pyrkinyt torjumaan maataloutta kuristavia EU:n ympäristö- ja ilmastosäädöksiä. Jatkossa EPP:n on MT:n lähteiden mukaan entistä vaikeampi löytää tulevasta maatalouspolitiikasta yhteistä säveltä parlamentin sosiaalidemokraattien ja vihreiden kanssa.

    Yksi lähteistä arvioi, että jos EPP turvautuu maataloudessa laitaoikeiston tukeen, ”koko maltillisen keskustan vuosikymmeniä kestänyt yhteistyö ajautuu karille”. Pahimmillaan se voisi vaarantaa suunnitellut puolustuspanostukset, kilpailukyvyn kohentamisen ja toivotut kiristykset turvapaikkapolitiikkaan.

    Lisää aiheesta
    • Eurooppa on viimein havahtunut turvallisuustilanteeseen.

      Maatalouspolitiikka | Hyvä maatalouspolitiikka vahvistaa koko maanosan turvallisuutta

      Tilaajalle
    • Ilmasto- ja ympäristötavoitteet eivät ole EU:sta kadonneet, niiden saavuttamiseksi vain tarjotaan nyt kepin sijasta porkkanaa, Sari Essayah sanoo.

      Maatalouspolitiikka | Essayah tyytyväinen lobbaukseen: Maatalouskomissaarin visio muistuttaa huomattavasti Suomen hallitusohjelmaa

      Tilaajalle
    • Ministeri Sari Essayahin mukaan viljelijät tarvitsevat selkeän, vakaan ja ennustettavan näkymän tulevaisuuteen. Arkistokuva.

      Politiikka | Jäsenmaiden maatalousministerit: Komission maatalousvisio on hyvä pohja, jos rahoitus löytyy

      Tilaajalle
    • Vapaiden lehmien maidosta tuotteita valmistavista yrityksistä Valio on ainoa, joka ei edellytä lehmien pääsevän ulos talvella tai laitumelle kesäisin.

      Maidontuotanto | Vapaan lehmän maito usean yrityksen valikoimissa – Näin ne eroavat toisistaan

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    eläinaktivismi
    maatalouspolitiikka
    Saksa
    Euroopan unioni
    kestävä maatalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen