• Hevitiskit täyttyivät aikaisin: Kotimaisten kasvihuonevihannesten sesonki parhaimmillaan

    Kesäkaudella tarjontaa on enemmän myös erikoisemmista tuotteista.
    Lämmin sää kirittää vihannesten tuotantoa ja myyntiä. Kotimaisten paprikoiden tarjonta on nyt runsaimmillaan.
    Lämmin sää kirittää vihannesten tuotantoa ja myyntiä. Kotimaisten paprikoiden tarjonta on nyt runsaimmillaan. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous|Kasvintuotanto
    31.5.202411:33
    Tuulikki Viilo

    Kasvihuonevihannesten kysyntä ja tarjonta ovat nyt korkealla.

    Asiasta tiedottaa Kauppapuutarhaliitto.

    Helteet ovat siivittäneet vihannesten myyntiä.

    Aurinkoinen sää on saanut myös vihanneskasvustojen sadon kypsymään nopeammin.

    Kotimaisten tomaattien, kurkkujen, salaattien ja yrttien tarjonta on runsasta, sillä kesän korvilla kaupassa on tarjolla myös sesonkiviljelijöiden tuotteita.

    ”Tuotanto kasvihuoneyrityksissä on nyt kovassa vauhdissa. Säät suosivat kasvua ja vihannesten myyntiä. Helle ja grillisesonki saa suomalaiset vierailemaan ahkerasti heviosastoilla”, kertoo tiedotteessa Kauppapuutarhaliiton toiminnanjohtaja Niina Kangas.

    ”Toivoisi, että vihannesten kulutus olisi yhtä runsasta ympäri vuoden”

    Kesäkaudella tarjontaa on enemmän myös erikoisemmista tuotteista. Myös kotimaisten paprikoiden tarjonta on nyt runsaimmillaan.

    ”Erityisesti yrttien menekki on nyt hyvä. Niitä hankitaan paljon kevään ja kesän juhliin ja valmistujaissesonkiin. Kesän kestosuosikki tilli käy nyt hyvin kaupaksi ja myös erikoisemmat yrtit valikoituvat hyvin asiakkaiden ostoskoreihin.”

    Basilikaa Kauppapuutarhaliitto suosittelee tomaatin kylkeen ja minttua kurkun seuraksi tsatsikiin. Tillin lisäksi perunoiden kanssa käy hyvin myös salvia. Grillatut paprikat maustuvat parhaiten timjamilla.

    Vaikka vihannesten kulutus on nyt parhaimmillaan, kylmempinä vuodenaikoina kulutus laahaa.

    ”Toivoisi, että vihannesten kulutus olisi yhtä runsasta ympäri vuoden. Uusien ravitsemussuositusten mukaan meidän tulisi syödä kasviksia nyt 500–800 grammaa, ja valitettavasti emme ole lähelläkään sitä”, Kangas miettii.

    Lisää aiheesta
    • Avomaan kurkkua kehutaan helppohoitoiseksi. Ja niin se onkin, lähes ilman mitään vaivaa kasvoi hyvä sato.

      Ruoka | Kurkku poikki ja hakkelukseksi ‒ ensi kesänä en toista virhettäni

    • Basilika antaa runsaasti makua ruokaan.

      Ruoka | Vuoden teemavihannes on basilika: kokeile uusia reseptejä

    • Kotimaisen porkkanan arvioidaan loppuvan kaupan hyllyistä huhtikuun aikana.

      Maatalous | Kotimaiset porkkanat loppuvat kohta kaupasta – ruokavienti on tärkeä osa huoltovarmuutta

    Artikkelin aiheet
    kasvihuonevihannekset
    Kauppapuutarhaliitto
    kotimaiset tuotteet
    vihannesten sesonki
    yrtit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle