• Oppia Irlannista: Tällä menetelmällä onnistuu etäisten lohkojen laiduntaminen

    ABC-laidunnusstrategia mahdollistaa lypsykarjan laiduntamisen myös kaukana sijaitsevilla lohkoilla älyporttien ja suunniteltujen kulkureittien avulla.
    Tilaajalle
    Matkaa yhdelle lohkolle saattaa tulla pitkästi. Kuva on Irlannista.
    Matkaa yhdelle lohkolle saattaa tulla pitkästi. Kuva on Irlannista.  Kuva: Anu Ellä
    Maatalous|Kasvintuotanto
    25.4.202604:00
    Piia Lehojärvi

    ABC-laidunnus on Irlannissa yleinen tapa laiduntaa lypsykarjaa. Sitä voi soveltaa Suomeen, kertoo Osuuskunta Länsi-Maidon kehityspäällikkö Anu Ellä, joka kävi Irlannissa tutustumassa kyseiseen laidunnusstrategiaan.

    Kirjaimet A, B ja C kuvaavat eri laidunlohkoja. Irlannissa homma toimii siten, että lehmät pääsevät kolme kertaa päivässä älyporttien kautta kunkin alueen vuorossa olevalle syöttölohkolle. Uudelle lohkolle kuljetaan aina lypsyrobotin kautta kahdeksaksi tunniksi kerrallaan.

    Irlannissa ABC-laidunnuksesta on kokemusta jo yli 10 vuoden ajalta. Sitä hyödyntävät tilat ovat 2–3 robotin maitotiloja. Joukossa on sekä tavanomaisia että luomussa olevia tiloja.

    ”Laidunnurmi voisi Suomessa tuottaa yhtä suuren ja laadukkaan sadon kuin säilörehunurmikin, kunhan kasvien kasvurytmiä kunnioitetaan.”

    Anu Ellä

    Laidunalueiden ei ole pakko olla navetan välittömässä läheisyydessä.

    ”Esimerkiksi yksi alue voi olla reilusti kauempana. Irlannissa se tarkoittaa, että karja kävelee jopa 1,5 kilometrin päähän”, sanoo Ellä.

    Monilta suomalaistiloilta saattaa löytyä potentiaalisia laitumia vaikkapa metsän tai järven takaa, jos ei rajoita ajatusta laitumista vain aivan navetan viereen. Nopeassa kierrossa kulkua samalle laitumelle ei tule niin usein eikä lehmän koko aika siten mene laitumelle kulkemiseen.

    Irlannissakaan ei Ellän mukaan ole valtavia peltoaukeita vaan kulkureittejä tehdään sinne mihin tarvitsee, vaikkapa metsän läpi.

    ”Pontti on se, että jokaisella syöttölohkolla on hyvää laidunnurmea, joka houkuttaa siirtymään kohteeseen. Laidunnurmea on kuitenkin kerrallaan niin vähän, että lehmiä kiinnostaa kävellä takaisin robotille lypsylle”, Ellä sanoo.

    ABC-laidunnuksessa älyportit ohjaavat eläinliikennettä.
    ABC-laidunnuksessa älyportit ohjaavat eläinliikennettä. Kuva: Anu Ellä

    Toimiakseen ABC-laidunnus vaatii helpoimmillaan älyportin, joka on sijoitettu lehmien poistumisalueelle robotilta.

    Portit ohjelmoidaan vaihtamaan laidunlohko esimerkiksi tietyllä kellonlyömällä. Irlannissa se on kahdeksan tunnin välein uudelle laitumelle, mutta se toimisi myös siten, että osa ohjatusta kulusta on muualle kuin laitumelle.

    ”Lehmälle on ehdollistuttava, että kun robotilta lähtee, kiinnostava uusi kohde odottaa.”

    Suomessa laidunta ei nähdä välttämättä ruokinnallisena arvona. Usein ylimääräistä peltoa ei ole, vaan olemassa oleva ala on korvamerkitty säilörehulle.

    ”Laidunnurmi voisi Suomessa tuottaa yhtä suuren ja laadukkaan sadon kuin säilörehunurmikin, kunhan kasvien kasvurytmiä kunnioitetaan.”

    Irlannissa lehmien ruokinta perustuu käytännössä laidunnukseen ja muutamaan kiloon väkirehua lehmää kohden. Kasvukausi on Suomea pidempi.

    ”Säilörehun tarve on siellä lähinnä umpikaudella. Tiloilla ei ole erikseen säilörehulohkoja vaan säilörehu tehdään liian pitkäksi eli heikkolaatuiseksi päässeestä laitumesta.”

    Irlantilaistilan ABC-laidunnuskartta. Kartasta poistettu tilan nimi.
    Irlantilaistilan ABC-laidunnuskartta. Kartasta poistettu tilan nimi. Kuva: Anu Ellä

    ABC-laidunnusta voi soveltaa Suomeen jo pienellekin laidunalalle, Ellä huomauttaa.

    ”A-alue voisi olla esimerkiksi lähilaidunlohkoilla, B-alue kaukaisemmilla lohkoilla ja C-alue säilörehuruokinta ja vaikkapa metsälaidun.”

    Kukin syöttölohko pääsee tällaisella nopealla syöttörytmillä syötön jälkeen heti toipumaan ja säästyy jatkuvalta tallaukselta.

    Tärkeää on suunnitella mukaan myös nurmen uudistuskierto, esimerkiksi kylväen viidesosan laidunalasta uudelleen aina loppukesällä, Ellä sanoo.

    ”Laidunnus ei saa kuitenkaan elämää suurempi show, vaan pitää homman simppelinä ja omalle tilalle sopivana.”

    Anu Ellä

    Kauempana olevia laitumia ei kannata turhaan pelätä, Ellä sanoo.

    ”Panostaa kulkureitteihin. Niiden ei tarvitse olla leveitä, vaan pienryhmissä kulkevat lehmät liikkuvat 1–2 metrinkin levyisillä reiteillä.”

    Lehmät eivät jää kapealle reitille jumittamaan, kun juomakuppeja on riittävästi.

    Kulkureitit eivät myöskään muutu kuravelliksi sateella, kun ei toistuvasti tallata samaa paikkaa. Kesähelteillä laitumelle menon voi ohjelmoida vain illaksi tai yöksi, varsinkin jos navetasta löytyy päiväsaikaan lehmien oloa helpottavat viilennyspuhaltimet.

    ”Laidunnus ei saa kuitenkaan elämää suurempi show, vaan pitää homman simppelinä ja omalle tilalle sopivana”, Ellä sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Maidontuottaja Conor Kelleher ja tämän vuoden kausityöntekijä Sinead.

      Maidontuotanto | Irlannissa terveen naudan perusta on pitkä laidunkausi – naudat ovat sisällä noin 3-4 kuukautta vuodessa

      Tilaajalle
    • Laidunnusta voisi Suomessa lisätä, arvioi tutkimusprofessori Marketta Rinne Lukesta. Emolehmien toimivasta laidunnuksesta löytyy loistavia esimerkkejä. Kuvassa ylämaankarjaa laitumella.

      Maatalous | Sadon hyvä laatu pienentää tarvetta täydennysrehulle – laidunnusta olisi Suomessa vara lisätä

      Tilaajalle
    • Heiskasen tilalla Sonkajärvellä lypsylehmien tuotos on hyvällä säilörehulla saatu nousemaan 12 700 kiloon energiakorjattua maitoa, kertovat Jari, Tatu ja Anna-Mari Heiskanen.

      Maidontuotanto | Nurmien suorakylvö paransi sonkajärveläistilan pellot: ”On kuljettu omia polkuja”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    ABC-laidunnus
    etäiset laitumet
    lypsykarja
    älyportit
    laidunnusstrategia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle