• Kotimaista omenaa riittää rosolliin, ja sitä voi rouskutella vielä helmikuullakin

    Suosittuja talvilajikkeita ovat muun muassa Rubinola, Santana, Amorosa ja Zari. Niiden suutuntuma on rapea ja maku makea ja mehukas.
    Viime kesän omenasato oli runsas ja laadukas.
    Viime kesän omenasato oli runsas ja laadukas. Kuva: Sanne Katainen
    Maatalous|Kasvintuotanto
    19.12.202213:00
    Satu Lehtonen

    Kuuluuko omena jälkiruokapöytääsi jouluna? Entä pilkotko sitä rosollin raikastajaksi?

    Viime kesän onnistunut sato takaa sen, että kotimaista omenaa on hyvin saatavilla kautta maan, Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto (HML) tiedottaa.

    ”Kesän lämpö ja alkusyksyn sateet saivat aikaan laadukkaan sadon. Tämänhetkisen arvion mukaan kotimaisia omenoita on tarjolla aina helmi–maaliskuulle asti”, HML:n toiminnanjohtaja Miika Ilomäki kertoo tiedotteessa.

    Monessa kodissa jouluomenat ovat perinteinen osa juhlaa. Jouluomenan odotetaan olevan maultaan raikkaan mausteinen ja mukavan lohkeava.

    Tällä hetkellä myynnissä on niin sanottuja talvilajikkeita. Ne kypsyvät viimeisinä ja niiden poiminta ajoittuu syksyyn, kun päivien lämpötilat jo laskevat. Viilenevä syksy antaa talvilajikkeille niiden ominaisen maun.

    Suosittuja talvilajikkeita ovat muun muassa Rubinola, Santana, Amorosa ja Zari. Näiden lajikkeiden suutuntuma on rapea ja maku makea ja mehukas. Lajikkeiden pääväritys on punertava vihertävän keltaisella pohjalla.

    Omenan terveellisin osa on sen kuorikerros, jonka flavonoidipitoisuus on moninkertainen hedelmälihaan verrattuna. Kotimaista omenaa ei tarvitse kuoria, sillä sitä ei ole käsitelty säilöntäaineilla tai erilaisilla pintavahoilla.

    Lisää aiheesta
    • Syyslajikkeet on poimittu, talvilajikkeita aloitellaan, Paula Achrén kertoo.

      Kasvintuotanto | Omenatarhan perustaminen maksaa yli 40 000 euroa hehtaarilta ‒ insinööri investoi maatilaansa, kun palkkatyön perässä olisi pitänyt muuttaa Espooseen

    • Salossa omenaa tuottava Paula Achrén ei ole kyllästynyt maistelemaan syksyn satoa.

      Maatalousyrittäjät | Tämä on 40:tä eri omenaa viljelevän Paula Achrénin suosikkilajike

    • Talviomena Sweet Sixteen ei kaikkina kesinä ehdi kypsyä, jos kasvukauden lämpösumma jää alhaiseksi.

      Piha ja puutarha | Talviomenat säilyvät viileässä varastossa tai jääkaapissa – tästä syystä maakellaria ei suositella omenien varastointiin

    • Ulo-varastossa omenat säilyvät pitkälle kevääseen, sanoo Söderlångvikin puutarhuri Karin Arfman.

      Puutarhatuotanto | Kotimaista omenaa lähes ympäri vuoden – vähähappinen varasto nostaa suomalaistarhan samalle viivalle keskieurooppalaisten kanssa

    • Omenat ovat kypsyneet tänä vuonna etuajassa. Sadon määrä on ProAgrian mukaan normaali ja laatu hyvä.

      Ruoka | Mitä tekisikään kaikista näistä omenista? Tästä saat ohjeet herkulliseen hillokkeeseen, piirakkaan, kukkoon ja jopa kasvissosekeittoon plus monta muutakin vinkkiä

    • Lohjansaaren hedelmäpuulajipuisto on Meeri Saarion toteutunut unelma.

      Piha ja puutarha | Lohjansaaren hedelmälajipuutarha on ainoa laatuaan Suomessa: 300 omenalajiketta, päärynöitä, luumuja ja kirsikoita kymmeniä lajikkeita kutakin

      Tilaajalle
    • Applen omenalogo tunnistetaan laajalti.

      Tiesitkö? Mac onkin oikeasti omenalajike – tietokonejätti Applen logosta liikkuu monta legendaa

    Artikkelin aiheet
    kotimainen omena
    talvilajikkeet
    jouluruoat
    Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto
    omeenan sato
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle