• Talviunilta heräilevät hunajanhimoiset karhut tuovat taas lisätyötä mehiläistarhoille

    Tehokkain suojakeino karhuja vastaan on sähköaita, jonka toimivuus on tärkeää varmistaa kevään kynnyksellä.
    Virraton tai huonokuntoinen aita ei estä karhua. Aidan ympäristö tulee pitää puhtaana kasvillisuudesta.
    Virraton tai huonokuntoinen aita ei estä karhua. Aidan ympäristö tulee pitää puhtaana kasvillisuudesta. Kuva: Tero Salmela
    Maatalous|Luonto
    19.3.202513:47
    Eija Vallinheimo

    Lauhan talven myötä kevät on edennyt nopeasti, ja karhut alkavat nousta pesistään. Talvi on kuluttanut niiden rasvavarastot, ja alkukeväästä ravintoa on luonnossa niukasti. Siksi on luonnollista, että osa karhuista saattaa himoita makeaa hunajaa mehiläistarhoilta.

    ”Kaikki karhut eivät ole kiinnostuneita mehiläispesistä, mutta tietyt yksilöt oppivat hyödyntämään pesiä ravinnonlähteenä. Jos alueella on ollut mehiläisvahinkoja aiempina vuosina, on riski niiden toistumisesta tänäkin vuonna suuri”, riistasuunnittelija Teemu Lamberg sanoo.

    Suomen riistakeskus ja Suomen Mehiläishoitajain Liitto ovat kehittäneet mehiläistarhojen suojausmenetelmiä. Kevyt sähköaita on todettu kaikkein kustannustehokkaimmaksi ratkaisuksi. Kun karhu saa sähköiskun, se oppii välttelemään aitaa ja jättää pesät rauhaan.

    Riistakeskus muistuttaa tiedotteessa, että mehiläistarhaajat voivat tilata aitatarvikkeet maksutta. Myös aitojen toiminta on syytä varmistaa.

    Mehiläistarhaajat voivat suojata tarhansa maksutta saatavilla olevilla sähköaitatarvikkeilla. Tarhaajat voivat tilata tarvikkeet suoraan Farmcomp oy:stä. Ainoastaan virtalähde ja puiset kulmatolpat tulee hankkia itse.

    Virraton tai huonokuntoinen aita ei kuitenkaan estä karhua pääsemästä tarhalle.

    ”Sähköaidan huolto ja toimivuuden varmistaminen on tärkeää jo ennen karhujen heräämistä”, Lamberg muistuttaa.

    ”Sähköaidan huolto ja toimivuuden varmistaminen on tärkeää jo ennen karhujen heräämistä.”

    Teemu Lamberg

    Karhut aiheuttavat vuosittain merkittäviä vahinkoja mehiläistarhoille. Vuonna 2024 vahinkoja korvattiin noin 167 000 eurolla. Karhuvahinkojen määrä kasvaa erityisesti alueilla, joilla tarhoja on runsaasti. Suomessa toimii noin 3 000 mehiläistarhaajaa.

    Jos karhu vahingoittaa mehiläispesiä, asiasta tulee ilmoittaa viipymättä kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle. Korvaushakemuksen voi jättää sähköisesti Ruokaviraston Vipu-palvelussa.

    Kalenterivuoden aikana yhteensä yli 170 euron suuruiset vahingot korvataan täysimääräisesti.

    Lisää aiheesta
    • Suomalainen hunaja todettiin puhtaaksi ja laadukkaaksi.

      Elintarviketeollisuus | Kauppojen hyllyillä väärennettyä hunajaa – yli puolet ulkomaisesta hunajasta väärennettyä

    • Mehiläiset tulivat Raimo Tervolan elämään 2000-luvun alussa, kun hän tarvitsi pölyttäjiä marjatilalleen.

      Puutarhatuotanto | ”Mehiläisten maailmassa on monia asioita, joihin voi hurahtaa”, kertoo palkittu tarhaaja

    • "Jos pölyttäjien pelastaminen kiinnostaa, voi antaa omassa puutarhassaan kaikkien kukkien kukkia", sanoo mehiläishoidon neuvoja Maritta Martikkala. LEHTIKUVA.

      Luonto | Yhä useampi ja nuorempi on kiinnostunut mehiläistarhauksesta – tarhaus vaatii kuitenkin työtä ja tietoa

    • Sähköaita on todettu toimivaksi ja kustannustehokkaaksi mehiläistarhojen suojausmenetelmäksi.

      Erä | Karhu löytää kyllä sähköaidan heikon lenkin ‒ huollettu aita suojaa mehiläistarhoja

    • Nora Suojanen ja Maarit Partanen ovat tarhanneet mehiläisiä vasta kolme kesää, mutta jo nyt heidän hunajansa on maan parasta.

      Ruoka | Samettinen Urpo on Suomen paras hunaja

    Artikkelin aiheet
    karhu
    mehiläiset
    sähköaita
    mehiläisvahingot
    Suomen riistakeskus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle