• Koko Huittinen nousi tukemaan tulipalossa sikalan menettänyttä yrittäjää – "Ihmiset olivat valmiita tekemään töitä kelloon katsomatta"

    Sikalan infra nostettiin onnettomuuden keskellä ripeästi ylös.
    Tilaajalle
    ”Sikalani on osa laajaa verkostoa, joka on kuin geelipallo; se ottaa iskun vastaan, mutta kohta se on taas jo pyöreä. Tehdään pieniä järjestelyjä ja mennään taas eteenpäin”, Heikki Sampolahti kertaa.
    ”Sikalani on osa laajaa verkostoa, joka on kuin geelipallo; se ottaa iskun vastaan, mutta kohta se on taas jo pyöreä. Tehdään pieniä järjestelyjä ja mennään taas eteenpäin”, Heikki Sampolahti kertaa. Kuva: Heli Lehtelä
    Maatalous|Lihantuotanto
    1.10.202508:33
    Heli Lehtelä
    Huittinen

    ”Perjantai-illan tulipalossa meni kaksi kolmasosaa välikasvatuspaikoistani. Siinä mielessä vaikutus on merkittävä, varsinkin, kun eläimet ovat pääosin pois ketjun keskivaiheilta. Vaikka kyllä Suomessa on sellaisia sikaloita, joista porsaat lähtevät vieroituksen yhteydessä muihin sikaloihin”, kertoo Heikki Sampolahti, sikayrittäjä Huittisten Vampulasta.

    Sampolahden sikalan päädyssä olleessa rehustamossa syttyi perjantai-iltana raju tulipalo, jonka alkuperän syytä ei ole vielä saatu selville. Sikalan 1100 siasta 600 kuoli häkään ja palokaasuihin.

    Kuitenkin 500 sikaa saatiin evakuoitua viereiseen sikalarakennukseen ja palon leviäminen muihin rakennuksiin saatiin estettyä. Lopulta tontilla olevista kolmesta sikalarakennuksesta yksi tuhoutui puoliksi, mutta se on käytännössä kokonaan käyttökelvoton ilman vettä sähköä ja ruokintaa.

    ”Rehustamoissa on paljon tekniikkaa ja sähkömoottoreita. Aina myös on mahdollista, että hiiri olisi vahingoittanut sähköjohtoja. Toivottavasti poliisi saa syyn selvitettyä mahdollisimman nopeasti, jos se on selvitettävissä”, Heikki Sampolahti toteaa.

    Jo heti perään hän luettelee pitkän listan ihmisistä ja yrityksistä, jotka ovat tarjonneet apuaan kurjassa tilanteessa.

    ”Apua on tarjottu sikojen ruokinnasta syysruiskutuksiin. On tuntunut mukavalta, ettei ole tarvinnut itse ajatella ihan joka asiaa.”

    ”Onhan tämä tietysti pysähtymisen paikka. Jatkotoimenpiteitä pitää pohtia omista lähtökodista alkaen.”

    Heikki Sampolahti

    Joka tapauksessa edessä on paljon työtä mahdollisten uusien sikalarakennusten suunnittelusta ja rakennuslupien hakemisesta alkaen.

    ”Onhan tämä tietysti pysähtymisen paikka. Jatkotoimenpiteitä pitää pohtia omista lähtökodista alkaen”, Sampolahti pohtii.

    Hän kertoo olleensa maatalousyrittäjä sukutilallaan nyt kolme vuotta.

    ”Aikalailla tässä on investoitu sekä minun lyhyen maatalousyrittäjäurani että isän aikana. Ja tahti taitaa jatkua.”

    Arki on saatu silti jo rullaamaan Sampolahden tilalla. Onnettomuudenkin keskellä on eläinten kanssa toimivan yrittäjän pidettävä pää kylmänä ja katsottava eteenpäin.

    ”Vuorokauden sisään saimme järjestettyä sähköt, veden ja ruoan eläimille kuntoon. Infra oli hetken kokonaan seis, mutta se saatiin nostettua ripeästi ylös, kun ihmiset olivat valmiita tekemään töitä viikonpäivään tai kelloon katsomatta.”

    Kaikkien tontilla olevien sikojen ruokinta tehtiin palaneen rehustamon kautta, joten ruokinta hoidetaan toistaiseksi poikkeusmenettelyin.

    ”Ruokimme siat täysrehulla. Senkään hankkimista minun ei tarvinnut itse pohtia. Sain vain puhelun, että täältä on rehua tulossa. Rehusiilot näyttävät onneksi vahingoittumattomilta. Voi olla, että saamme automaattisen ruokinnan uudelleen toimintaan jo viikonlopuksi.”

    Kiitosta saa myös HK Foods, joka järjesti teurastusaikoja niin, että Sampolahden kahteen jäljelle jääneeseen sikalaan saatiin tilaa evakuoiduille eläimille.

    ”Evakuoituja sikoja tarkkaillaan edelleen. Ja eläinlääkärin ohjeiden mukaan niitä lopetetaan, jos hengityselinoireet pahenevat liikaa.”

    Rehustamon ja sikalan välissä oleva palokatko hidasti tulipalon etenemistä tehokkaasti.
    Rehustamon ja sikalan välissä oleva palokatko hidasti tulipalon etenemistä tehokkaasti. Kuva: Heli Lehtelä

    Tärkeää tukea on tarjolla myös ketjun muilta toimijoilta.

    ”Sikalani on osa laajaa verkostoa, joka on kuin geelipallo; se ottaa iskun vastaan, mutta kohta se on taas jo pyöreä. Tehdään pieniä järjestelyjä ja mennään taas eteenpäin.”

    Palon havaitsi Heikki Sampolahden äiti Eija Sampolahti, joka saapui paikalle lastenlasten kanssa. Hän pelkäsi aluksi tilanteen olleen vielä pahempi.

    ”Mieheni Jukka-Pekka on yleensä tuohon aikaan sikalassa, mutta onneksi hän olikin puimassa”, hän toteaa.

    Onni onnettomuudessa oli myös siinä, että rehustamon ja sikalan välinen palokatko toimi ja hidasti palon etenemistä, jolloin eläinten evakuointi pois rakennuksesta onnistui toisen päädyn kautta viereiseen lihasikalaan.

    ”Jännää oli, etteivät siat kiljuneet lainkaan. Ne olivat tietysti tokkurassa myrkyllisistä kaasuista.”

    Tilanne saatiin nopeasti hyppysiin palokunnan saavuttua rivakasti paikalle.

    ”Eräs vpk:lainen pyysi jopa miestään, jolla on kokemusta eläinten käsittelystä auttamaan. Apua tuli runsaasti myös naapureita, tuttavilta ja kyläläisiltä. Naapurin tuoma pulla lämmitti mieltä”, Eija Sampolahti kertoo.

    Kaikki käytännön apu oli sekavassa tilanteessa tervetullutta ja sitä tarjottiin lastenlasten hoitamisesta alkaen.

    ”Vpk laittoi palopaikan viereen myös ruokapisteen. Se oli tarpeen. Ei meillä olisi ollut edes niin paljoa ruokaa ja kahteen vuorokauteen ei tullut nukuttua montaakaan tuntia”, Eija Sampolahti kertoo.

    Palokunta päivysti paikalla vuorokauden, mutta vielä sunnuntaina yksi rehusiilo pääsi hetkellisesti leimahtamaan.

    ”Tilanne saatiin haltuun niin mallikkaasti, että kuulemma tästä voidaan ottaa oppia tulevienkin onnettomuuksien varalle. Kyllä tällaiset toimijat, joilla on paikallista tuntemusta, ovat arvokkaita.”

    Lisää aiheesta
    • Mikko Mäki-Latvalan mukaan pitäisi varmistaa, että Suomessa säilyisi edellytykset maatalouden harjoittamiselle. Arkistokuva.

      Talous | "Jos tuet putoavat, on tuottajahinnat saatava kuntoon", Mikko Mäki-Latvala toteaa sikasektorin investointien olevan jo nyt jäissä

      Tilaajalle
    • Tehostettuun valvontaan osallistuu tullitarkastajien lisäksi myös Tullin ruokakoira Aino.

      Eläintaudit | Viron afrikkalainen sikarutto pitää Suomen varpaillaan – Tulli tehostaa elintarvikkeiden valvontaa Helsingin satamissa

    • Sianlihantuotanto on kasvanut prosentuaalisesti voimakkaimmin EU:n itäosissa. Arkistokuva.

      Talous | Näin sianlihan tuotanto vaihtelee Euroopassa: Espanjassa tuotetaan eniten sianlihaa EU:ssa, Alankomaissa sektoria ajetaan tietoisesti alas

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Karjatalouden huima kehitys