• Susiakin pahempi uhka lammasalalle: sopimusehtojen tarkennus jopa puolittamassa maisemanhoitoalat

    Katselmukset ympäristösopimusaloilla ovat parhaillaan käynnissä. Muutoksia omaan ympäristösopimukseen voi tehdä 2.10. asti.
    Tilaajalle
    Lampuri Janne Jokela  noutamassa maisemanhoitajia saaristosta. Merellä sijaitsevat hoitokohteet edellyttävät hyvää kalustoa, josta tulee merkittävästi kuluja.
    Lampuri Janne Jokela noutamassa maisemanhoitajia saaristosta. Merellä sijaitsevat hoitokohteet edellyttävät hyvää kalustoa, josta tulee merkittävästi kuluja.  Kuva: Esko Keski-Vähälä
    Maatalous|Maatalouden ympäristötoimet
    27.9.202310:51
    Terhi Torikka

    Lohtajalainen lampuri Janne Jokela on viime aikoina viettänyt useita lähes unettomia öitä, mikä on hänelle poikkeuksellista.

    Suomen Lammasyhdistyksen puheenjohtajaa painaa huoli koko alan tulevaisuudesta Suomessa. Se liittyy etenkin ympäristösopimusaloihin kohdistuviin rajuihin leikkauksiin, joita seuraa tänä vuonna voimaan tulleesta tukikelpoisen alan rajauksesta.

    Ympäristösopimusalueilla tehdään parhaillaan katselmuksia aiheesta. Alustavien tietojen mukaan leikkaukset vaihtelevat tilojen välillä. Suurimmillaan ne ovat jopa 80 prosenttia maisemanhoitoalasta.

    Kokonaisuudessaan perinnebiotooppien alan arvioidaan vähenevän tarkennuksen seurauksena jopa 60 prosenttia, koska monet alueista pienenevät niin, ettei kohteiden hoitaminen ole enää taloudellisesti järkevää.

    Koska suurta osaa perinnemaisemista ja ympäristökohteista hoitavat lampaat, vähennys tulee näkymään suoraan niiden määrässä.

    ”Sektori on niin pieni, että varaa vähentymiseen ei olisi yhtään”, Jokela huokaa.

    Eläinmäärän lasku vaikuttaa koko ketjuun. Esimerkiksi kaksi lampaisiin erikoistunutta teurastamoa on jo ilmoittanut lopettavansa, jos lammasmäärä vähenee tämän hetken skenaarion mukaisesti.

    Teurastamoiden harvetessa myös muiden tilojen on aiempaa vaikeampi saada lampaitaan teuraaksi kohtuullisen matkan päässä.

    ”Ja tietysti tämä vaikuttaa myös kehräämöihin ja muokkaamoon”, Jokela lisää.

    Rantahietikot ja -kalliot ovat alueita, joilta ei makseta pinta-alaperusteista korvausta ympäristönhoitotoimista.
    Rantahietikot ja -kalliot ovat alueita, joilta ei makseta pinta-alaperusteista korvausta ympäristönhoitotoimista.  Kuva: Esko Keski-Vähälä

    Leikkaukset kohdistuvat etenkin kallioihin, hietikoihin ja varvikoihin. Esimerkiksi monissa saarissa mittava osa jää ilman korvausta. Käytännössä tällaisten saarien hoitaminen ei ole enää taloudellisesti järkevää, joten ne jäävät sopimusten ulkopuolelle kokonaan.

    Näin tapahtuu esimerkiksi Jokelan tilalla.

    ”Suurimmat leikkaukset tulevat alueisiin, joiden hoitaminen on muutenkin kallista, koska se edellyttää esimerkiksi venekalustoa. Karkea arvio on, että hieman yli puolet hoidettavista aloista jää meillä pois”, Jokela sanoo.

    Lammastila on elättänyt Jokelan lisäksi tämän pojan puolisoineen.

    ”Jos muutos toteutuu, toimeentuloa riittää yhdelle tai kahdelle hengelle. Nykyisestä 300 uuhesta vähennetään lähes puolet sen sijaan, että olisi ryhdytty rakentamaan uutta lampolaa. Suunnitelmat menevät nyt hyllylle.”

    Myös muualla isojen alueiden sisällä saattaa olla merkittäviä osia, joista ei makseta korvausta.

    ”Lopputuloksena kohteet näyttävät kartalla reikäjuustolta”, kuvailee MTK:n lammasverkoston puheenjohtaja Pia Parikka.

    Hänen tilallaan odotettavissa on niin ikään iso muutos perinnebiotooppien määrässä.

    ”Perusteena sopimuskelpoisuudelle on kohteen rehuntuottokyky. Se on ongelmallista, sillä hoidon tavoitteena on nimenomaan köyhdyttää kohteita, jotta valo pääsee paremmin kenttäkerrokseen, mikä parantaa monien uhanalaisten kasvi- ja eliölajien olosuhteita. Sellaiset alueet, missä on onnistuttu, rajautuvat nyt monet pois tuen piiristä”, Parikka kertoo.

    Parikka ihmettelee, miten Suomi aikoo nykyisen linjauksen jälkeen päästä maatalouden ja maatalousympäristöjen monimuotoisuuden turvaamisessa tavoitteisiin, joihin CAP-suunnitelmassa on sitouduttu.

    ”Valtaosa Suomen uhanalaisimmista eliölajeista elää laidunnetuilla perinnebiotoopeilla.”

    Suomen Lammasyhdistyksen puheenjohtaja Janne Jokela pelkää koko alan kärsivän rajusti uudesta linjauksesta.
    Suomen Lammasyhdistyksen puheenjohtaja Janne Jokela pelkää koko alan kärsivän rajusti uudesta linjauksesta.  Kuva: Esko Keski-Vähälä

    Parikan ja Jokelan arvion mukaan pinta-alojen uudenlainen tarkastelu on alalle jopa suurempi haaste kuin sudet, joiden aiheuttamat vahingot ovat myös lisääntyneet viime vuosina.

    ”Kumpa ministeriössä ymmärrettäisiin, kuinka suuresta asiasta on kyse, otettaisiin vastuu ja tarkasteltaisiin seuraamuksia. Tilanne uhkaa koko Suomen lammasalaa sekä kotimaisia alkuperäisrotuja, joiden määrä vähenee nyt radikaalisti”, Parikka puuskahtaa.

    Lisää aiheesta
    • Maanantaina menetetyt pässit laidunsivat Kurikassa lähellä asutusta.

      Maatalous | Susivahingot uhkaavat jo alkuperäisrotujen säilymistä ‒ alkuviikolla kuoli monta pässiä harvinaisista sukulinjoista

      Tilaajalle
    • Lampaat ovat tehokkaita maisemanhoitajia, mutta koko ajan lisääntyvät susivahingot uhkaavat niiden työtä.

      Maatalousyrittäjät | ProAgria vaatii häirikkösusien poistoa: Lampureiden huoli on suuri ja jaksaminen koetuksella

    Juttu on osa Tilaajan toive -sarjaa, jossa MT käsittelee lukijoille merkityksellisiä aiheita.

    Lisää aiheesta
    • Notkolan tilan ylämaankarja tekee arvokasta työtä pitämällä avoimena kulttuurimaisemaa sekä mahdollistamalla lukuisien uhanalaisten kasvien ja hyönteisten elinympäristön. Karjaa siirretään usein lohkolta toiselle, jotta kuivan maastonkin kukat ehtivät kukkia ja siementää.

      Maatalous | Laiduntava karja tekee korvaamattoman tärkeää työtä monimuotoisuuden säilyttämiseksi ‒ omistajan vastuulle jää tarkkailla, että laidunpaine pysyy sopivana

      Tilaajalle
    • <strong id="strong-04d0d0b79c8b41f195dcce97c85544c0">Tomi Mönkkösen ylämaankarja hoitaa arvokasta perinnebiotooppia. Metsäkatoasetuksen tulkinta saattaa tehdä laiduntamisesta lopun ja aiheuttaa tuottajalle mittavan tappion.</strong>

      Maatalous | ”Nautatalous romutetaan nyt Suomesta vauhdilla” — Perinnebiotooppien hoidon ja metsäkatoasetuksen ristiriita pistää tuottajan tukalaan asemaan

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ennallistamisasetuksen teema näkyy tässäkin kuvassa. Vasemmalla Natura 2000 -ohjelman suo ja oikealla siihen rajoittuva ojitusalue, jossa metsän kasvu on vauhdissa. Molempia tarvitaan.

    Koneviesti | EU:n ennallistamisasetus on nyt toteutusvaiheessa – Ruukin tutkimusasemalla haetaan ratkaisuja turvemaiden viljelyn haasteisiin

    Tilaajalle
  • Linnan mukaan oleellisinta ennallistamisen kannalta on aktivoida metsien, soiden ja peltojen yhteyttämistehokkuutta muun muassa metsänhoitoa lisäämällä. Kuvituskuva.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Ennallistamisasetuksen pohjatiedot vanhentuneita ja epätarkkoja – suomalainen teknologia voisi ratkaista paljon

  • Hyvä esimerkki uudesta tekniikasta on FarmDroid, joka on investointitukilistalla niin Suomessa kuin Iso-Britanniassa.

    Koneviesti | Maatalouden ympäristöinvestoinnit jatkuvat Iso-Britanniassa – avustukset kattavat laitteita peltotöihin ja eläinten hyvinvointiin

    Tilaajalle