

Pellon pinta pölyää lempeässä kevättuulessa Lapuan Ruhan kylässä, kun seitsenmetrinen Junkkari-kylvölannoitin pistää vehnänsiementä maahan.
”Jos tänään työ sujuu ennakoidusti, tulee 35 hehtaaria kylvöön. Kolmen päivän aikana on saatu kylvettyä ensimmäiset 60 hehtaaria”, kertoo Vesa Paavola.
Hän viljelee Lapuan Tiistenjoella sijaitsevaa kotitilaansa maatalousyhtymänä veljensä Harri Paavolan kanssa. Kevättöissä apuna ovat veljesten pojat, sen mitä opiskeluilta ja varusmiespalvelukselta pellolle ehtivät. Paavolat kylvävät viljalle kaikkiaan noin 400 hehtaaria.
”Kasvivalinnat on pyritty pitämään yksinkertaisina. Vehnää, ohraa ja kauraa laitetaan, kutakin noin kolmannes alasta. Lisäksi on nurmea”, Vesa Paavola sanoo.
Rehu käytetään tilan lypsylehmien ja lihakarjan ruokinnassa. Kuivaheinää tehdään omien hevosten ja vasikoiden tarpeiksi. Lisäksi on pieni ala monimuotoisuuspeltoja. Paavola myös urakoi rehun korjuuta paalaten, sekä talvella kalkituksia.
Vesa Paavola laskee kuluvan kevään olevan kolmaskymmenes isännän asemassa.
”Onhan tässä tekemisessä paljon muuttunut. Muistan lapsuudesta, miten 70-luvun lopussa kylvettiin parimetrisellä kylvökoneella. Nyt saa olla tyytyväinen, kun päivän kylvöala on 20–30 hehtaaria.”

Tilan pellot jakautuvat kolmen pitäjän alueelle. Suunnitelmallisuutta tarvitaan työn tehostamiseksi, kun siirtymissä puhutaan kymmenistä kilometreistä.
”Keväällä kylvetään yksi alue kerrallaan valmiiksi, se tehostaa sitten syyspuolella myös korjuuta.”
Kylvötyöt on Paavolan tilalla aina ollut tapana aloittaa varhain, ja tänä vuonna maanmuokkaukseen päästiin ennätysaikaisin, pääsiäisenä. Nurmet saatiin lannoitettua vapun tienoilla.

Menneiden viikkojen kylmä kausi jarrutti töitä, kun pellot eivät kuivuneet.
”Kevätkosteutta on vielä hyvin maassa. Nyt saisi olla pari viikkoa poutaa ja sitten saa sataa, mutta maltilla. Viime kesänä meillä satoi niin rankasti, että pellot paikoin tulvivat. Toisaalta useana kesänä on ollut alkukesän kuivuutta. Riittävä kylvösyvyys on ainut keino kuivuutta vastaan”, hän pohtii.
Vuosikymmenten aikana on maatalousyrittämisessä muuttunut koneiden ja työtapojen lisäksi paljon muutakin.
”Aloitin viljelijänä, kun Suomi oli ollut kolme päivää Euroopan unionin jäsenenä. Kannattavuus on heikentynyt 30 vuoden aikana ratkaisevasti. Korkotaso vaikuttaa osaltaan, samoin maataloustukien reaalisen ostovoiman heikentyminen. Tuottajan on saatava nykyistä enemmän tuloa markkinoilta. Ukrainan sodan vaikutus lannoitteiden hintaan tuntuu edelleen, vaikka huipputasosta on tultu alaspäin. Ja Etelä-Pohjanmaa on hintavaa seutua, Lapualla pelto maksaa”, hän toteaa.
Kasvukauteen lähdetään kuitenkin myönteisin odotuksin.
”Viljelijä on aina toiveikas. Keväällä on unohdettu syksyn tympeydet ja täysillä panostetaan!”