• Broilerin höyhenistä syntyy valkuaista lemmikeille Honkajoella

    Honkajoki oy kierrättää ja jalostaa teurastamojen sivujakeista sekä kuolleista eläimistä laadukkaita tuotteita lemmikkieläin- ja eläinrehutehtaille, peltolannoitteisiin ja biopolttoaineisiin. Vuodessa käsitellään yli 200 miljoonaa kiloa eläinperäisiä raaka-aineita.
    Tilaajalle
    Toimitusjohtaja Janne Lukkarinen Honkajoki oy:stä seisoo helmikuun lopun pikkupakkasessa ison hallin edessä. Rakennus valmistui vuosi sitten ja se kätkee sisäänsä siipikarjan höyheniä käsittelevän tehtaan.
    Toimitusjohtaja Janne Lukkarinen Honkajoki oy:stä seisoo helmikuun lopun pikkupakkasessa ison hallin edessä. Rakennus valmistui vuosi sitten ja se kätkee sisäänsä siipikarjan höyheniä käsittelevän tehtaan. Kuva: Veikko Niittymaa
    Maatalous|Maatalous
    6.4.202408:00
    Veikko Niittymaa
    Honkajoki

    Isot teurastamot, HK:n ja Atrian edeltäjät, perustivat teurasjätteiden käsittelylaitoksen 1960-luvun lopulla Honkajoelle. Nykyiselle tontille laitos siirtyi vuonna 1985. Alueelle on investoitu tasaisesti ja paljon. Viime vuonna otettiin käyttöön siipikarjan höyheniä raaka-aineenaan käyttävä höyhenproteiinilaitos, kertoo toimitusjohtaja Janne Lukkarinen Honkajoki Oy:stä.

    Lukkarinen korostaa, että Honkajoen renderöintilaitos on olennainen osa ruokaketjua, ja se parantaa ketjun kilpailukykyä. Osaamista on kertynyt niin, että vuonna 2017 perustettiin projektiyhtiö GMM Finland palvelemaan yhtiötä sekä myymään Honkajoki-konseptiin liittyvää osaamista ulkomaille. Kohteita on muun muassa Aasiassa.

    Käsiteltäväksi tuleva materiaali käytetään tarkasti hyödyksi. Valkuaisjauhot ovat tärkeitä raaka-aineita rehutehtaille.
    Käsiteltäväksi tuleva materiaali käytetään tarkasti hyödyksi. Valkuaisjauhot ovat tärkeitä raaka-aineita rehutehtaille. Kuva: Veikko Niittymaa

    Sivujakeiden ja kuolleiden eläinten renderöinti on tarkasti säänneltyä. Jokainen eläinlaji on pidettävä erillään, minkä takia Honkajoella on kuusi erillistä tuotantolinjaa ja seitsemäs on Kaustisilla.

    Renderöinnissä syntyviä tuotteita voidaan käyttää uudelleen ristikkäisesti eläinten ruokinnassa. Naudoista peräisin oleva tuote ei saa päätyä naudoille eikä sioista tuleva possuille.

    Haastatteluhetkellä helmikuun lopulla huokaistiin. Takana oli yli puolen vuoden rutistus, kun lintuinfluenssan takia lopettavaksi määrätyt lähes puoli miljoonaa minkkiä ja kettua saatiin käsiteltyä.

    ”Lujille se otti”, Lukkarinen kertoo.

    Työntekijät olivat täysissä suojavarusteissa kesän helteillä, eläinlääkärit valvoivat jokaista kuormaa ja kaiken kukkuraksi tehdasalueen kapasiteetti alkoi olla äärirajoilla.

    Likimain kaikki laitokselle tuleva materiaali palautuu käyttöön.

    Turkiseläinten käsittelyyn jouduttiin ottamaan toinen renderöintilinja, jotta urakka saatiin päätökseen aikataulussa. Samaan aikaan monella turkistilalla tuskailtiin, kun lopettavaksi määrättyjä eläimiä piti hoitaa ja ruokkia kuukausia.

    ”Onneksi tauti saatiin talttumaan ja tautimateriaali hävitettyä turvallisesti.”

    Lopettavaksi päätyi noin 40 prosenttia turkiseläimistä, ja ala saattaa supistua edelleen, mikä tietää lisätöitä Honkajoelle. Teurastamoilta menee nyt sivutuotteita rehukeittiöille. Jos ala kutistuu tai loppuu, nyt turkistarhoille menevät sivuvirrat ohjautuvat pääosin Honkajoelle.

    ”Se tarkoittaa enimmillään 40–50 miljoonan kilon lisäystä nykyiseen 200 miljoonaan kiloon. Siihen pitää nyt varautua.”

    Honkajoella käsiteltiin syksyn ja talven aikana liki puoli miljoonaa lintuinfluenssan takia lopetettua minkkiä ja kettua, viimeiset helmikuun lopulla. Tehdas kävi kapasiteettinsa ylärajoilla yli puoli vuotta, mutta urakasta selvittiin kunnialla.
    Honkajoella käsiteltiin syksyn ja talven aikana liki puoli miljoonaa lintuinfluenssan takia lopetettua minkkiä ja kettua, viimeiset helmikuun lopulla. Tehdas kävi kapasiteettinsa ylärajoilla yli puoli vuotta, mutta urakasta selvittiin kunnialla. Kuva: Honkajoki oy

    ”Tavoite on, että Honkajoella pystytään käsittelemään kaikki Suomessa syntyvät eläinperäiset sivujakeet. Tämä on tehokkain ja vastuullisin tapa kierrättää valkuainen ja rasva uusiokäyttöön”, Lukkarinen toteaa.

    Toisaalta syksy osoitti myös sen, että Honkajoen nykyinen kapasiteetti ei riitä nyt eikä tulevaisuudessa ison eläintautiepidemian hoitamiseen, Lukkarinen sanoo.

    Huhtikuun alussa Honkajoki oy tiedotti historiansa suurimmasta, 30 miljoonan euron tuotantolaitosinvestoinnista. Uuden tuotantolaitoksen myötä konserni pystyy nostamaan tuotteiden jalostusastetta sekä parantamaan energiatehokkuutta. Uusi laitos on tarkoitus ottaa käyttöön vuoden 2025 lopussa.

    Siellä voidaan valmistaa siipikarjajauhon lisäksi erittäin korkeaproteiinisia ja hyvin imeytyviä proteiinihydrolysaatteja, kertoo Lukkarinen tiedotteessa.

    Proteiinihydrolysaatteja käytetään muun muassa lemmikkieläinten ruokateollisuudessa.

    Lisää aiheesta
    • Honkajoki oy:n tuotantorakennuksia.

      Lihantuotanto | Honkajoki oy tekee historiansa suurimman investoinnin – samalla nousee sivutuotteiden jalostusaste

    Uusi laitos on tarkoitus ottaa käyttöön vuoden 2025 lopussa.

    Honkajoki on iso energian käyttäjä, koska vastaanotetun materiaalin käsittelyssä käytetään paljon höyryä. Pääosa höyrystä tuotetaan turpeella, mutta rinnalle mietitään uusia energiaratkaisuja kuten aurinko- ja tuulivoimaa. Tuulivoimaloille on katsottu paikkaa Honkajoen tehtaan takana. Kaustisilla on hankittu tontit aurinkovoimalaa varten, Lukkarinen sanoo.

    Likimain kaikki laitokselle tuleva materiaali palautuu käyttöön. Tuotannosta runsaat 40 prosenttia menee eläinrasvana biopolttoaineiden raaka-aineeksi, vajaa 40 prosenttia toimitetaan valkuaisjauhona rehutehtaille raaka-aineeksi ja loppu 21 prosenttia myydään lihaluujauhona luomulannoitteeksi.

    Honkajoki ei ole lannoitetehdas, vaan luulihajauho myydään raaka-aineeksi pohjoismaisille luomulannoitevalmistajille.

    Suomessa on jäljellä kahdeksan isoa teurastamoa, joiden sivuvirrat ohjautuvat pääosin Honkajoelle. Niistä myös kertyy valtaosa, yli 75 prosenttia, käsiteltäväksi tulevasta materiaalista. Raatokeräilystä saadaan 10-20 prosenttia.

    Raatojen keräilystä tulee jonkin verran valituksia, mutta Lukkarisen mielestä keruu toimii pääosin hyvin. Raadot pitää saada parissa päivässä Honkajoelle, koska ruhot pilaantuvat nopeasti ja pilaantuminen haittaa käsittelyä ja saatavien tuotteiden laatua.

    Yhtiö toimii markkinoilla markkinaehtoisesti. Tulevat raaka-aineet on luokiteltu EU:n sivuoteasetuksen mukaan kolmen ryhmään kolmeen ryhmään sen mukaan, miten vaarallisiksi ne katsotaan ja miten niitä pitää käsitellä.

    Teurastamojen sivuvirroista maksetaan, kun taas kuolleista märehtijöistä sekä tautien, kuten salmonellan ja lintuinfluenssan, takia lopetetuista peritään porttimaksua.

    Honkajoki Oy

    HK ja Atria perustivat teurasjätteitä käsittelevän yhtiön tasaosuuksin vuonna 1967 Honkajoelle

    Nykyiseen paikkaan siirryttiin vuonna 1985.

    Liikevaihto 66 miljoonaa euroa (2022)

    Työntekijöitä 130, joista 85 Honkajoella ja 15 Kaustisilla

    Keskittyy eläinperäisten sivujakeiden kuten teurastamojen sivuvirtojen ja kuolleiden eläinten käsittelyyn.

    Vuodessa vastaanotetaan noin 200 miljoonaa kiloa eläinperäistä materiaalia.

    Yli 80 prosenttia raaka-aineesta tulee teurastamoilta, raatokeräyksestä kertyy 10-20 prosenttia.

    Tuotannosta 42 prosenttia menee eläinrasvana biodieselin jalostukseen, 37 prosenttia valkuaisjauhona rehutehtaille ja 21 prosenttia luulihajauhona luomulannoitetehtaille.

    Lisää aiheesta
    • Raatojen nopea ja turvallinen hävittäminen on tärkeää tautien leviämisen estämiseksi.

      Yhteiskunta | Afrikkalainen sikarutto toi kaatopaikkahautaamista koskevaan ohjeeseen heti päivitystarpeen

    • Ruokaviraston päätöksellä kaikki minkit lopetetaan turkistarhoilta, joilla on todettu lintuinfluenssatartunta. Kuvituskuva.

      Eläintaudit | Lintuinfluenssan vuoksi tapettuja turkiseläimiä hävitetään Honkajoella yötä päivää – virus nujerretaan kuumudessa ja kovassa paineessa

      Tilaajalle
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen