• Nämä kolme suomalaista yritystä voivat mullistaa ruokaviennin – ”Kasvumahdollisuus on valtava”

    Suomalaiset yritykset ovat kehittäneet tuotteita, jotka eivät vielä suurta yleisöä kiinnosta, mutta niillä on valtavat kasvumahdollisuudet.
    Tilaajalle
    Kuvassa Solar Foodsin laitteistoa Vantaalla.
    Kuvassa Solar Foodsin laitteistoa Vantaalla. Kuva: Sanne Katainen
    Maatalous|Ruoka
    27.9.202521:00
    Tuure Kiviranta

    Mitä Suomessa syödään vuonna 2100?

    Siihen vastauksia pohti biotekniikan tohtori, tutkija Lauri Reuter Fazerin tulevaisuuden ruokafoorumissa viime viikolla.

    Tulevaisuutta miettiessä on vaikea ennakoida kovinkaan pitkälle trendejä, politiikkaa tai teknologian kehittymistä.

    Sen sijaan varmana voidaan pitää, että ruokaa tarvitaan myös vuonna 2100.

    Resurssit ovat myös silloin rajalliset. Maata ei tule lisää ja fosforivarat ehtyvät kaivoksista. Ilmasto muuttuu.

    Näistä Reuter vetää johtopäätöksen, että vähemmällä on jatkossa tuotettava enemmän.

    ”Nyt sitä voidaan sanoa kiertotaloudeksi. Vuonna 2100 sitä kutsutaan taloudeksi. Kaikki on silloin hyödynnettävä tarkkaan.”

    Monille nykyhetken raaka-aineille on löydettävä korvaajia. Fazeria koskettaa esimerkiksi kaakao, joka kärsii jo ilmastonmuutoksesta.

    Kaakaota voidaan jo korvata erilaisilla uusilla tuotteilla. Niiden etuna on pienemmät sääriskit ja siten vakaa hinta.

    Solumaatalouden vientipotentiaali on 0,5–1 miljardia euroa vuoteen 2035 mennessä.

    Niin sanotussa solumaataloudessa Suomella on isot mahdollisuudet, Reuter sanoo.

    Suomesta löytyy jo kolme huomionarvoista yritystä.

    Enifer-yhtiön elintarvikelaatuista pekilo-sieniproteiinia valmistava tehdas valmistuu Kirkkonummelle tänä vuonna.

    Tehdas muuntaa ruokateollisuuden, ainakin Valion, sivuvirtoja sieniproteiinijauheeksi, jota voidaan hyödyntää ainesosana eri tuotteissa.

    Pekilo on väritön ja mauton, mikä antaa sille laajat käyttömahdollisuudet elintarviketeollisuudessa.

    Pekilo on kehitetty alun perin metsäteollisuudessa 1970-luvulla ja sitä on käytetty aiemmin rehuteollisuudessa. Enifer on jatkokehittänyt alkuperäistä ideaa.

    Reuter kertoo pekilon olevan hinnaltaan kilpailukykyinen jopa soijan kanssa.

    Solar Foodsin proteiinituotanto on täysin irti luonnosta. Yhtiön soleiinia tuotetaan jo Vantaalla.

    Reuter visioi, että vuonna 2100 soleiinia voidaan tuottaa vaikka kuussa tai Marsissa.

    Tällä hetkellä tuote ei kuitenkaan tavallista kuluttajaa kovinkaan paljon kiinnosta. EU-alueella sillä ei vielä ole myyntilupaa.

    ”Vielä ei ole myyntiargumentti, että tuotteen ympäristövaikutus on kymmenen kertaa pienempi.”

    Lauri Reuter

    Onego Bio valmistaa tankeissa kananmunan valkuaista vastaavaa valkuaista.

    Tuotanto on Reuterin mukaan resurssitehokasta ja sen etuna on vakaa hinta. Ilman eläimiä tuotettava valkuainen ei ole altis lintuinfluenssalle, Reuter sanoo.

    Onegolla on tehdas rakenteilla Yhdysvaltoihin. Tämäkään tuote ei vielä nykypäivänä tavallista kuluttajaa kovin paljoa kiinnosta.

    ”Vielä ei ole myyntiargumentti, että tuotteen ympäristövaikutus on kymmenen kertaa pienempi.”

    Toukokuussa maa- ja metsätalousministeriö kertoi tiedotteessaan, että solumaatalous on nopeasti kehittyvä ruuantuotantotapa, joka voi nopeuttaa Suomen siirtymää kestävään ja kannattavaan ruokajärjestelmään.

    Luonnonvarakeskuksen (Luke) arvion mukaan solumaatalouden vientipotentiaali on 0,5–1 miljardia euroa vuoteen 2035 mennessä.

    Viime vuonna ruokaviennin arvo oli yhteensä noin 2,3 miljardia euroa.

    Kasvumahdollisuus on valtava, Reuter sanoo.

    Mitä sitten syödään vuonna 2100?

    Merkittävä osa ruuasta on mikrobien avulla tuotettua, Reuter ennustaa.

    ”Ruokaa syödään silloin edelleen lautaselta ja siitä nautitaan.”

    Muutama vuosi sitten Reuter arvioi, että seuraavan 30 vuoden aikana ruoka voi muuttua enemmän kuin viimeisen 10 000 vuoden aikana yhteensä.

    Viimeiset sata vuotta kehitys on ollut vauhdikasta maataloudessa ja elintarviketeollisuudessa.

    Lisää aiheesta
    • Solar Foods valmistaa proteiinia tehtaassaan Vantaalla. Kuvassa laitteita esittelee Pasi Vainikka, joka on yksi yrityksen perustajista.

      Ruoka | Solumaatalous voi vauhdittaa ruokavientiä reippaasti – näin ison määrän lisäeuroja se toisi

      Tilaajalle
    • Soleiini on proteiinipitoista jauhetta. Se on äskettäin saanut myyntiluvat Yhdysvalloissa. Euroopassa sitä ei ole vielä hyväksytty elintarvikkeeksi.

      Ruoka | Ruokaa ilman eläimiä tai kasveja

      Tilaajalle
    • Valio on tunnettu laajasta tuotekehityksestään.

      Maidontuotanto | Sienibisnes on Valiolta nerokas veto

    • Vertikaaliviljely täydentää jo nyt perinteistä maataloutta. Siinä kasviksia tuotetaan hallituissa kasvuolosuhteissa, useissa kerroksissa ja sisätiloissa.

      Kasvintuotanto | Ruokaa sivuvirroista ja soluviljelmiltä – tutkijat kertovat mitä meillä saatetaan syödä vuonna 2040

      Tilaajalle
    • Lauri Reuter on tutkinut kasvisolukkokasvatusta laboratoriossa.

      Churchill ennusti keinolihan keksimisen 1930-luvulla – tutkija Lauri Reuter väittää, että seuraavat 30 vuotta muuttavat ruokaa enemmän kuin edelliset 10 000 vuotta

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle