• Laboratorioruoka ei ole enää utopia, energia- ja ravinneomavarainen maaseutu sen sijaan on

    Ruokajärjestelmän jättiremonttiin täytyisi valmistautua nyt, jos ei haluta ajaa myöhemmin kovaa vauhtia seinään.
    Tilaajalle
    Kuvassa kasvisolukkokasvatusta Teknologian tutkimuskeskus VTT:n laboratoriossa vuonna 2016.
    Kuvassa kasvisolukkokasvatusta Teknologian tutkimuskeskus VTT:n laboratoriossa vuonna 2016. Kuva: Kari Salonen
    Maatalous|Maatalouspolitiikka
    9.3.202410:30
    Kommentti
    Tuure Kiviranta

    Useammassa tutkimuksessa viime vuosina on hahmoteltu ravinne- ja energiaomavaraisen maatalouden mallia, joka olisi irtaantunut fossiilitaloudesta.

    Kritiikkinä tutkimuksiin on voitu sanoa, että ne eivät ole realistisia. Myös moni, joka haluaisi siirtymän nykyistä kestävämpään maatalouteen toteutuvan, epäilee, että ei se ole mahdollista.

    Ruokavarma-hankkeessa 47 prosenttia asiantuntijoista näki omavaraisen järjestelmän parhaana vaihtoehtona ruokajärjestelmäksi. Heistä kuitenkin yhdeksän prosenttia totesi, että vaihtoehto on epärealistinen.

    Onko tilanne nyt siis niin hullunkurinen, että laboratorioruoka ei ole enää utopia, mutta energia- ja ravinneomavarainen maaseutu sen sijaan on?

    Lisää aiheesta
    • Nykyisin maatilat ja alueet ovat erikoistuneita ja ruokaketjun osat eriytyneitä. Vahvasti keskittynyt kauppa toimii ruokaketjussa hinnanasettajana, todetaan tuoreessa tutkimuksessa.

      Maatalouspolitiikka | Ruokajärjestelmän ongelmien kunnollinen korjaaminen muuttaisi koko tavan tuottaa ruokaa

      Tilaajalle

    Ruokavarma-hankkeessa omavaraisen järjestelmän yhdeksi heikkoudeksi nimettiin työvoiman saatavuus.

    Yle kertoi joulukuussa, että maaseudulle saatetaan tarvita paljon nykyistä enemmän väkeä, jotta omavaraisempi ja kestävämpi ruuantuotanto olisi mahdollista.

    Britanniassa tehtyjen arvioiden mukaan jopa 15 prosenttia ihmisistä pitäisi palata pienviljelyperustaiseen alkutuotantoon, jotta Britannia pystyttäisiin pitämään leivässä omavaraisesti.

    Elintarviketalouden yliopistolehtori Toni Ruuska Helsingin yliopistosta sanoi Ylelle, että tällaista muutosta tarvitaan, koska kaiken huippu on käsillä. Tällä hän viittaa esimerkiksi öljyn tuotantohuippuun, jonka arvioidaan ajoittuvan tälle vuosikymmenelle.

    Kyse voisi Ruuskan mukaan olla vähän samantyyppisestä rakennemuutoksesta, mikä on tapahtunut Suomessa 60-, 70- ja 80-luvuilla, mutta käänteisesti, kaupungeista maalle.

    Tulevaisuus voi tietysti yllättää monella tapaa ja ongelmiin tulla ratkaisuja, joita vielä ei osata kuvitellakaan.

    Entisaikaan ihmiset käyttivät tuloistaan suhteessa suuremman osan ruokaan kuin nykyisin.

    Jos ruuantuotannossa pitäisi kestävyyden vuoksi joissain asioissa ottaa askelia ajassa taakse päin, niin sama voi olla edessä kulutuksessakin.

    Entisaikaan ihmiset käyttivät tuloistaan suhteessa suuremman osan ruokaan kuin nykyisin. Tuonti kaukomailta oli vähäisempää. Satokausiajattelu ja lähiruoka olivat normaaleita tapoja, eivät vain hetkittäisiä muoti-ilmiöitä.

    Lihaa ruokavaliossa on ollut ennen jonkin verran vähemmän. Lihatiedotusyhdistyksen mukaan henkilöä kohti lihaa kului vuonna 2021 Suomessa luullisena lihana laskettuna 79 kiloa. Vuonna 1950 määrä oli yhdistyksen mukaan 29 kiloa ja 1970 se oli 50 kiloa.

    Jos ruuantuotannon muuttaminen nähdään vaikeaksi, helppoa ei ole muuttaa kulutustakaan. Molempien jättimuutokseen täytyisi kuitenkin valmistautua nyt, jos ei haluta ottaa riskiä, että myöhemmin ajetaan kovaa vauhtia seinään.

    Kirjoittaja on MT:n toimittaja.

    Lisää aiheesta
    • Nykyisessä ruokajärjestelmässä on paljon kipukohtia. Yksi on ketjun tulonjaossa, jolloin viljelijät ovat ongelmissa.

      Maatalouspolitiikka | Ruokajärjestelmä on pakon sanelemassa murroskohdassa: ”Nyt olisi oivallinen tilanne sitouttaa koko ruokaketju yhteisiin tavoitteisiin”

      Tilaajalle
    • Kauppa hallitsee ruokamarkkinoita, ja viljelijöiden saama osuus ruoan hinnasta on ollut pitkään laskusuuntainen, todetaan Irene Kuhmosen väitöskirjassa. Matalat hinnat ovat käytännössä jokaisen kauppaketjun tärkein mainostapa.

      Maatalouspolitiikka | Kaupan valta ja suuruuden ekonomia kahlitsevat viljelijät – se estää maatalouden ympäristötekoja sekä kestävyyssiirtymää

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    ruokajärjestelmä
    laboratorioruoka
    omavaraisuus
    maatalous
    kestävä kehitys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Maanomistajat ovat mahdollisuutena hiilensidonnassa, mutta eivät osapuolena keskustelussa

  • Saksasta alkaneet traktorimielenosoitukset ovat laajentuneet myös muihin maihin. Ranskan tiesuluilla on näkynyt lähinnä isoja traktoreita, mikä johtuu siitä, että pääosa protesteihin osallistuvista tuottajista edustaa ison tilakoon tuottajia. Maataloustuotannon vaikeudet ovat pahiten osuneet suurempiin tuottajiin. LEHTIKUVA / AFP

    Koneviesti | Miksi traktorit tulivat Ranskan teille? Näistä syistä maatalousyrittäjät ovat lähteneet barrikadeille Euroopassa

  • Ruokavirasto aloittaa tukien ja palkkioiden maksut joulukuussa, ja ensimmäisessä maksuerässä maksetaan noin 95 % näistä tuista. Kuvituskuva.

    Koneviesti | EU-viljelijätukien tukitasoja ja ehtoja vahvistettu hakuvuodelle 2023 – tukitasoihin pudotuksia