• Anna-Kaisa Jaakkola haluaa ruuantuotannon opetusta peruskouluun – ”Vieraantuminen johtaa ymmärtämättömyyteen”

    Anna-Kaisa Jaakkola on ajanut reilun vuoden eteläpohjalaisten maataloustuottajien etuja toiminnanjohtajana. Hän kokee, että oman tilan hoitaminen tuo perspektiiviä työtehtävään.
    Anna-Kaisa Jaakkola viljelee kotitilaansa Isojoella yhdessä veljensä kanssa.
    Anna-Kaisa Jaakkola viljelee kotitilaansa Isojoella yhdessä veljensä kanssa.  Kuva: Johanna Koskiahde
    Maatalous|Maatalous
    27.1.202605:00
    Johanna Koskiahde
    Seinäjoki

    Merikarvialla perheineen asuva, Isojoelta kotoisin oleva Anna-Kaisa Jaakkola aloitti syksyllä 2024 MTK-Etelä-Pohjanmaan toiminnanjohtajana.

    Lapsesta asti navettatöissä viihtyneen Jaakkolan nuoruudenhaaveet maitotilan jatkamisesta kaatuivat astmaan. Kotitila on kuitenkin siirtynyt seuraavan sukupolven, Jaakkolan ja hänen isoveljensä, vastuulle kasvinviljelytilana.

    ”Lukioikäisenä suunnittelin lähteväni opiskelemaan opettajaksi, mutta isän kannustuksen myötä uravalinta vaihtui. Nopeasti Ilmajoella agrologiopiskelun aloitettuani tunsin valinneeni oikein”, Jaakkola kertoo.

    Agrologikoulutus antoi ammattitaidon ja opiskelutovereista muodostui laaja alan asiantuntijaverkosto, jonka kanssa yhteyttä pidetään edelleen.

    ”Nopeasti Ilmajoella agrologiopiskelun aloitettuani tunsin valinneeni oikein.”

    Anna-Kaisa Jaakkola

    Oman tilan tulevan kasvukauden kasvivalinnoista Jaakkola ei vielä osaa varmaa sanoa. Rypsiä todennäköisesti, ehkä hernettä tai kuminaa. Viljojen osalta päätökset ovat auki.

    ”Tilan hoitaminen tuo perspektiiviä edunvalvontatehtävään.”

    Maatilojen kannattavuushaasteeseen Jaakkola haluaa löytää ratkaisuja.

    ”Panostaisin vilja-alan tuottajaorganisaatioihin. Näen, että niiden kautta viljelijöillä on aito mahdollisuus vaikuttaa hintoihin. Tuottajaorganisaatio antaa viljelijöille vipuvarsivoimaa markkinaan.”

    Kannattavuuden parantamiseksi vientiä on lisättävä.

    ”Onko toivoton ajatus, että Suomessa jalostettaisiin raaka-aineita pidemmälle? On järjetöntä, että meiltä viedään ulos ulkomailla haluttua kauraa ja ostetaan sitten kalliilla sieltä myslit tänne.”

    Isona haasteena Jaakkola mainitsee kustannukset.

    ”Esimerkiksi lannoitemarkkinaan vaikuttaminen vaatii edunvalvonnan toimia. Samoin vuokrapeltojen hinnat ovat paikoin kohtuuttomia peltoviljelystä saatavaan tuloon nähden.”

    Jaakkola muistuttaa, että on erityisen tärkeää ottaa kokonaisvaltaisesti huomioon alueiden väliset erot myös maakuntien sisällä.

    ”Ei voi esimerkiksi niputtaa koko Etelä-Pohjanmaata samanlaiseksi, kun seutukunnat eroavat varsin merkittävästi toisistaan monin eri tavoin peltomarkkinan, tilusrakenteen tai aluekehityksen osalta.”

    Alueellisesti eri tavoin viljelyä koskettaa myös ennallistaminen. Turvemaakunnassa se herättää huolta.

    ”Asia on alueellisesti hyvin merkittävä ja yksittäisille turvemaakuntien tiloille äärimmäisen tärkeä. On hyvä, että sen toimeenpanossa korostetaan vapaaehtoisuutta.”

    ”Viljelijöillä olisi syytä olla rinta rottingilla tekemisestään ja kantaa ylpeydellä ammattiosaamistaan”, sanoo Anna-Kaisa Jaakkola.
    ”Viljelijöillä olisi syytä olla rinta rottingilla tekemisestään ja kantaa ylpeydellä ammattiosaamistaan”, sanoo Anna-Kaisa Jaakkola. Kuva: Johanna Koskiahde

    Maatalousyrittäjän on oltava todellinen moniosaaja menestyäkseen.

    ”Viljelijöillä olisi syytä olla rinta rottingilla tekemisestään ja kantaa ylpeydellä ammattiosaamistaan. Me osaamme Suomessa tämän homman.”

    ”Edunvalvonnalta tarvitaan kovemmin panostusta perusopetuksen kehittämiseen niin, että suomalaisilla olisi edes välttävä ymmärrys siitä, mistä ruoka tulee.”

    Anna-Kaisa Jaakkola

    Suomalaisen ruuan arvostus on rakennettava kuluttajiin varhaisesta vaiheesta, Jaakkola sanoo.

    ”Edunvalvonnalta tarvitaan kovemmin panostusta perusopetuksen kehittämiseen niin, että suomalaisilla olisi edes välttävä ymmärrys siitä, mistä ruoka tulee. Ja niistä lainalaisuuksista, jotka ruuantuotantoa määrittävät.”

    Peruskouluun on Jaakkolan mielestä saatava ruuantuotannon opetusta.

    ”Koululaisten tilakäynnit ovat osa tätä toimintaa. Myös MTK-Etelä-Pohjanmaan aloittamat etätilavierailut ovat erinomainen keino tavoittaa isot kaupunkikoulut ja tuoda maatalous kuvaruudun kautta koululle.”

    Vaivihkaa olemme siirtyneet aikaan, jos suurimmalla osalla ei ole mitään yhteyttä ruuantuotantoon, sanoo Jaakkola.

    ”Vieraantuminen johtaa ymmärtämättömyyteen. Tässä edunvalvonnalla on tehtävää paljon nykyistä laajemmin.”

    Elintarviketeollisuus on kansantaloudellisesti valttimme. Suomessa on potentiaalia ja osaamista, Jaakkola kiteyttää.

    ”Palvelujen saatavuus tai kuuluvuushaasteet ovat tasa-arvokysymyksiä Suomessa. Onko se hyväksyttävää, että syrjemmältä viedään elämän edellytykset? Infraa ja palveluita on pakko ylläpitää, jotta maatilat pysyvät. Me elämme aivan erinäköisessä maassa, jos tilojen määrä menee hyvin pieneksi, ja valot sammuvat kyliltä.”

    ”Pienessä maalaiskylässä on opittu tekemään itse asiat.”

    Anna-Kaisa Jaakkola

    Jaakkolan perheen neljä poikaa ovat iältään 7, 9, 12 ja 14 vuotta. Illat täyttyvät harrastekuskailuista.

    ”Kesät jalkapalloa ja talvet jääkiekkoa”, summaa perheenäiti vapaa-ajankäyttönsä ja lisää, että hankkisi kaasuauton, jollei sen tankkaaminen olisi kotiseudulla haaste.

    Vapaa-ajallaan Jaakkola nauttii ennen muuta näyttelemisestä kotikylän revyyryhmässä. Maaseudun elinvoimassa kylien aktiivisuudella on iso merkitys.

    ”Isojoen Vanhankylän yhdistystoiminta on antanut elämäntaipaleelle ja työuralle valtavasti myönteistä. Pienessä maalaiskylässä on opittu tekemään itse asiat, ja osataan arvostaa itsetehtyä.”

    Lisää aiheesta
    • MTK-Etelä-Pohjanmaan toiminnanjohtaja Anna-Kaisa Jaakkola toivoo suomalaisen ruokaviennin saavan uutta vahvistusta hyökkäyspäähän, puolustus on jo kunnossa.

      Maatalous | Uusi MTK-pomo: Tuottajan harteille lasketaan uudet velvoitteet ja kustannukset, mutta rahat kilisevät muiden taskuun

      Tilaajalle
    • Ähtärin eläinpuiston eläimille, kuten poroille, on tulossa apua maanviljelijöiltä.

      Eläimet ja kasvit | Poikkeuksellinen tilanne: Tuottajat antavat ruoka-apua Ähtärin eläinpuiston eläimille, puistolla pienet varastotilat tuoretuotteille

    • EU:n perusperiaatteisiin kuuluu, että kaikkialla unionin alueella täytyy voida harjoittaa maataloutta kannattavasti, muistuttaa Tero Hemmilä.

      Maatalouspolitiikka | Hemmilä haluaa MTK:sta houkuttelevan kasvaville tiloille – Itä-Suomen tulevaisuus huolettaa tulevaa puheenjohtajaa

      Tilaajalle
    • MTK on sitoutunut avoimuusrekisterin neuvottelukunnan laatimiin hyvän edunvalvontatavan suosituksiin, kertoo toiminnanjohtaja Jyrki Wallin.

      Yhteiskunta | MTK ei hätkähdä Eläinoikeusakatemian kantelua

    Artikkelin aiheet
    Anna-Kaisa Jaakkola
    MTK
    Suomalainen Maaseutu
    maatalousopetus
    Maatalous
    Maa- metsä-ja riistatalous
    Koulutus ja kasvatus
    Maanviljelijät
    Koulut
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen